Häistänne tulee todella upeat, jos vieraat viihtyvät ja tanssilattia on täynnä. Lue miten saat häihinne täydellisen ohjelman.
Teksti: Winnie Korse | Kuvat: Philippe Rendu
Onnistunut hääohjelma koostuu puheista ja viihteestä, joka kutkuttaa nauruhermojamme. Ja asioista, jotka aiheuttavat akuutin discokuumeen. Osan viihtyvyydestä saa aikaan tietenkin hääseurue ja se, onko jollakulla vieraista ajatuksena esittää toisille jotakin ohjelmaa. Isäntinä olet kuitenkin vastuussa päivällisten taustamusiikista, häävalssista ja päivällisiä seuraavasta tanssimusiikista. Joten antakaa meidän opastaa ohjelman kanssa:
Tervetulotoivotus tai vastaanottoErityisen vaikuttavan tervetulotoivotuksen saa aikaan siten, että alkujuomien ja vieraiden vastaanoton aikana kuullaan elävää musiikkia. Se voi olla klassista musiikkia tai pehmeää jazzia. Konservatorioissa opiskelee monia nuoria, jotka voivat esiintyä esimerkiksi trioina. Voit etsiä esiintyjiä myös internetistä, kauppojen ilmoitustauluilta tai pyytää ystäviäsi tai sukulaisiasi esiintymään. Usein joku vain tuntee jonkun sopivan esiintyjän.
Päivällisen aikanaJokin aika sitten oli aivan mahdoton ajatus, ettei päivällisillä olisi muusikkoa, joka soittaisi taustamusiikkia. Muusikko saattoi soittaa pakolliset juhlalaulut. Tämä tapa on käytössä yhä joissakin perheissä, mutta useimmiten päivällisten taustamusiikkia soittaa iPod, joka voidaan helposti sammuttaa puheiden ajaksi. Pidä huoli siitä, ettei musiikki ole liian lujalla ja huomio ne, jotka istuvat lähellä kaiuttimia. On hankalaa keskustella, jos vieressä huutaa äänentoistolaitteisto!
Se, tarvitaanko live-musiikkia, on makuasia. On toki monia lahjakkaita muusikoita, jotka voit palkata esiintymään. Ja useimmilla heistä on omat verkkosivut. iPodin hyvä puoli on se, että se on edullinen ja helppo tapa järjestää ohjelmaa. Ainoa aikaa vievä asia on henkilökohtaisen soittolistan kokoaminen. Mutta sen voi antaa tehtäväksi jollekulle, joka tuntee sinut hyvin.
JuhlalaulutMonet hääparit eivät halua mitään juhlalauluja, mikä saattaa johtua siitä, että he ovat muissa juhlissa kuulleet niin surkeita esityksiä. Yhteislaulut täytyy todellakin laulaa yhteen, jotta ne kuulostavat hyviltä.
On valittava melodia, joka on tuttu suurimmalle osalle vieraista ja joka on helppo laulaa. Myös huonot sanat ovat tuskaista kuunneltavaa. Jos laulu kirjoitetaan hääparille, on muistettava, että säkeistöt ovat melko lyhyitä ja määrämittaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että anekdootteja ja tarinoita on tiivistettävä.
Juhlalauluista tulee usein myös aivan liian pitkiä, ja niiden ylipitkiä säkeistöjä toistetaan loputtomasti. Joten mieti tarkkaan, ennen kuin alat tuottaa omaa häälauluasi. Jos olet hyvä sanoittamaan lauluja ja pitämään kuria, voi yhteislaulu onnistua.
Jos olet kuullut hauskan laulun joissakin toisissa juhlissa, saattaa toimia sekin, että vaihdat vain teidän nimenne siihen lauluun. Mutta silloin laulu ei ole enää henkilökohtaisen ainutlaatuinen. Joten miksi laulaa lainkaan? On olemassa myös mahdollisuus ostaa valmiiksi kirjoitettu laulu, mutta sellaiset ovat usein täynnä yleistyksiä ja kliseitä. Ehkäpä riittää pelkkä kippis!
Voit myös pyytää lahjakkaan laulajan esittämään yhden laulun, joka on teille todella tärkeä. Ja tee se yllätyksenä sulhasellesi/morsiamellesi. Kerro myös muutamalla sanalla, miksi juuri tämä laulu on se ”teidän laulunne”.
Hullut tarjoilijatJos hääjuhlasi ovat tyyliltään hieman vapaamuotoisemmat ja rennot, voit palkata sinne hulluja tarjoilijoita tai muita huvittavia hahmoja, joita näyttelijät esittävät. Kaikki vieraat luulevat, että tarjoilijat ovat oikeita, sillä he käyttäytyvät normaalisti päivällisten alkupuolella. Mutta sitten pikku hiljaa he alkavat puuttua keskusteluihin tai käyttäytyä röyhkeästi ja lopulta sitten paljastavat olevansa palkattuja näyttelijöitä.
Kahvi ja hääkakku Pidä huoli siitä, että sinulla on joitakin perinteisiä häälauluja iPodisi soittolistalla (tai dj:n tai bändin listalla), ja muista tanssia häävalssi ennen puoltayötä.
Youtubesta löydät innostavia ja hauskoja esimerkkejä siitä, miten häävalssi vaihtuu kesken kappaleen joksikin hieman nopeatempoisemmaksi tanssiksi. Useimmat youtuben videoista ovat amerikkalaisia, joten häämusiikkikin on valittu sikäläisen perinteen mukaan. Kappaleen vaihtuminen on videoilla enemmän tai vähemmän sujuvaa. Toiset esittävät, että äänentoistossa on ongelmia. Sitten kappale vaihtuu toiseksi, ja bileet voivat alkaa.
BileetDJ on hyvä tuomaan eloa tanssilattialle. Hyvä DJ osaa lukea yleisöään, mutta varmista, että saat, mitä olet toivonutkin, jotta DJ ei soita tanssijoilta tulleiden toiveiden sijaan jotakin ihan muuta. Pidä huoli siitä, että tanssilattia ei ole liian suuri ja dominoiva, jotta pöydissä voidaan jatkaa keskustelua. Tai järjestä tanssilattia kokonaan eri huoneeseen. BändiMonipuolisen ohjelmiston taitava bändi tuo varmasti potkua juhliin. On olemassa monia juhlissa soittamiseen erikoistuneita bändejä, jotka todella kohottavat tunnelmaa. Heidän ohjelmistoonsa voi kuulua eri aikakausien suurimpia hittejä, jotka houkuttelevat tanssilattialle kaikki vieraat. Muista, että vieraiden joukossa voi kuitenkin olla myös se siskontyttö, jonka mielestä Rammstein on nynnyjen musiikkia – et kuitenkaan viihdytä häntä vaan kaikkia muita vieraitasi.
Nyt onkin aika toivottaa teille hauskoja juhlia!
Julkaistu 30.11.2011
Oikean viinin yhdistäminen ruokaan ei ole mikään pikkujuttu, joten on tärkeää valita viini oikein. Viinin valinta voi vaikuttaa koko ruokailun makuelämyksiin. Olemme p...
Mietittekö sitä, pitäisikö teidän antaa vieraillenne lahjat, ja jos pitäisi, mitä ihmettä oikein antaisitte? Yksi hyvä vaihtoehto lahjaksi vieraillenne on tehdä jättim...
Postilaatikosta tipahti ilmoitus kirjatusta kirjeestä. Työmatkalla pyörähdin postin kautta. Kuoressa on iPad. Ei mitään muuta. Ei saatetta eikä lähettäjää. Olinko tiet...
Riku & Johanna Stenros päättivät toteuttaa haaveensa ja ostivat Porvoosta Bed & Breakfast Porvoon Mitan vuoden 2011 alusta. Toukokuussa paikka avasi uudella ni...
Auton saapuessa Riihilavan kulmalle ja rullatessa rinnettä alas avautuu edessä lumoavan kaunis järvimaisema. Hoidetun pihapiirin puut taipuvat hennosti tuulessa, aurin...
Miltä maistuisivat häät ilman kakkua? Eivät sitten miltään. Oulun Uniresta Oy:n kondiittori Sampo Kotajärvi pohtii kakun syvintä olemusta ja samalla heittäytyy ihanan ...
Villa Wolax on kaunis merellinen juhlienviettopaikka Turun kupeessa. Arvokas pitsihuvila ja sen kauniisti entisöidyt sisätilat hurmaavat vieraasi, samoin kuin huvilaa ...
Edessä avautuu henkeäsalpaavan kaunis näkymä Kuhmon Lammasjärvelle. Valkea hiekkaranta, aito savusauna ja yötön yö. Hiljaisuus, jonka rikkoo vain järven yli lentävän l...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Kukaan ei varmasti halua itselleen tylsiä häitä. Häitä, jossa vieraat tuijottavat tyhjyyteen ja vilkuilevat levottomasti kellojaan. Miten siis pitä...
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua. Omat unelmat todeksi historiallisessa miljöössä.
Syksy on täyteläisten jäätelömakujen aikaa, ja lokakuussa Häagen-Dazs tuo Suomessa kauppoihin ylellisen syysmakunsa Chocolate, Pralines & Caramelin...
Perinteiseen häiden mustavalkoisuuteen tottuneelle eksoottiset Nepalilaiset häät voivat olla väriloistostaan huolimatta uuvuttava kokemus.
Valoisia kesäöitä, menneen ajan lumoa, haikeansuloisia säveliä ja koskettavia tarinoita. Tätä on Anna Inginmaan musiikki. Yhtäaikaisesti kirpeäsuol...
Kylmä ja runsasluminen talvi on selätetty ja on aika suunnata ajatukset kevääseen. Muuttolintujen myötä viinikauppojen valikoimiin ilmestyi Argenti...
Kun kurvaa uskomattomien peltojen, metsien ja vaarojen keskelle Ikaalisten Luomajärven henkeäsalpaavan kauniiseen maalaismiljööseen, ensimmäisenä v...
Villa Störsvik on tasokas täyden palvelun edustushuvila Siuntiossa, Pickalan golfin välittömässä läheisyydessä.
Vaikka sulhasen ostoslista hääpukeutumista silmällä pitäen on huomattavasti morsianta lyhyempi, on silti suositeltavaa istua kynän ja muistilapun k...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi