Holiday Inn Oulu

Holiday Inn Oulu

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua. Omat unelmat todeksi historiallisessa miljöössä.

Teksti: Holiday Inn Oulu | Kuvat: Holiday Inn Oulu

Hääparin oman tyylin korostaminen on noussut juhlaperinteiden rinnalle hääjuhlaa toteutettaessa. Häiden suunnittelu ja järjestäminen vaativat paljon aikaa ja varoja sekä suuren määrän innokkaita sukulaisia ja ystäviä. Hääparilla on usein tarkka visio hääjuhlastaan, mutta toteutus osoittautuu ajateltua työläämmäksi.

Holiday Inn Oulu on aloittanut hääjuhlapalvelun, johon ajatus lähti hotellin vanhan puolen rakennuksesta, joka on ainoa Myllytullin palosta vuonna 1889 selvinnyt puurakennus. Nykyisin hotellin juhlatilana toimivassa rakennuksessa on edelleen aistittavissa vanhan aikakauden tunnelmaa ja sisustus on jugendin ja kansallisromantiikan aikakaudelta. Tunnelma on pyritty säilyttämään ennallaan ja jäljellä on vielä muutamia täysin alkuperäisiä yksityiskohtia ihailtavina. Historiallinen ilmapiiri on aistittavissa ja tiloja on kunnostettu perinteet säilyttäen. Tilat ovat merkittävä osa Oulun kulttuurihistoriaa ja tuovat hääjuhlaan sen ansaitsemaa arvokkuutta ja romanttista tunnelmaa. Hääjuhlapalvelu antaa eväät ja tuen tulevan juhlan ideointiin, kantaen täyden vastuun juhlan toteuttamisesta. Palvelu jättää hääparille aikaa nauttia yhdessä olosta hääjuhlaa suunnitellessaan sekä mahdollisuuden ideoida juhlan kulkua ammattilaisen kertoessa toteutusvaihtoehdoista ja auttaessa mielikuvien muodostamisessa. Laaja yhteistyö alan toimijoiden kanssa takaa monipuolisen palvelun, jossa juhlien kokonaisilme ja tunnelma viestii hääparin omaa tyyliä.

Holiday Inn Oulun sijainti on luonnon läheinen, Oulujoen varrella sijaitsevan Ainolan puiston kupeessa Oulun keskustassa. Samassa rakennuksessa on Pohjois-Pohjanmaan maistraatti ja tien toisella puolella Oulun Tuomiokirkko, jotka mahdollistavat sekä siviili- että kirkkovihkimisen jälkeiset pidot näissä historiallisissa puitteissa.

1822 Oulun tuhoisassa palossa tuhoutui 39 rakennusta vaille kokonainen kaupunki. Loput rakennukset huutokaupattiin kaupungin porvarissuvuille ja laadittiin uusi asemakaava, kunnes 1889 uusi palo tuhosi kaiken. Jälkimmäisestä palosta jäljelle jäi ainoastaan yksi puurakennus. Tämä on Ynninkulman empirerakennus, entinen porvariskoti ja nykyään osa Holiday Inn Oulun toimitiloja. Tiloissa on edelleen aistittavissa vanhan aikakauden tunnelmaa ja sisustus on jugendin ja kansallisromantiikan aikakaudelta. Tunnelma on säilytetty ennallaan ja jäljellä on vielä muutamia täysin alkuperäisiä yksityiskohtia ihailtavina.

Hämyinen aula, Lobby, vastaanottaa vierailijan tunnelmavalaistuksella, joka heijastuu alkuperäisestä kivijalasta. Kivijalka on vierailijoiden ihasteltavissa lasin takana ja taru kertoo, että siitä lähti aikoinaan salakäytävä Oulun Linnaan, joen toiselle puolelle. Eräiden tarinoiden mukaan kivijalkaan on kätketty myös aarre. Näitä taruperinteitä ei ole koskaan voitu todistaa oikeiksi, mutta alkuperäisen kivijalan läsnäolo herättää romanttisia haaveita.

Oven takana on Pohjan Holvi, joka on peräisin 1650-luvulta ja Oulun vanhimpia rakennusjäänteitä. Tarkkaa rakentajaa ei tiedetä, mutta tilat ovat olleet Oulun rikkaimman miehen, arvovaltaisten kauppiassukujen, Oulun ensimmäinen apteekin, käsityöläisten sekä viimeisempänä Oulun NMKY:n käytössä.

Yläkertaan siirryttäessä kansallisromantiikan aikakauden läsnäolo vahvistuu. Kuvernöörisalin loisto ei ole vuosien aikana hiipunut. Oulun palon jälkeen 1896 John ja Elin Nordblad kunnostivat tätä salia varojaan säästelemättä. Tilaan asennettiin kaakeliuuni ja tyyliin sopivat sinisävyiset seinätapetit sekä käsityönä tehty kattomaalaus. Kaikki edellä mainitut ovat tilassa yhä arvokkaassa loistossaan.

Ynninkulman rakennus on osa vanhaa monumentaalikeskusta. Entisen Kirkkotorin ympäristössä sijaitsee useita arvokkaita rakennuksia: Oulun Tuomiokirkko, entinen Sofia Magdalenan kirkko on tien toisella puolella. Samassa rakennuksessa Holiday Inn Oulun kanssa toimii myös Pohjois-Pohjanmaan maistraatti.

Ensi vuonna Oulun Myllytullin palosta tulee kuluneeksi 120 vuotta. Holiday Inn Oulu tarjoaa mahdollisuuden hääpareille saada suuri päivänsä jäämään historiaan, järjestämällä häät näissä juhlatiloissa.

Viime aikoina kirkkohäiden suosio on ollut laskussa suhteessa siviilivihkimisiin. Kirkkohäät luovat usein painetta suurien juhlien järjestämiseen, johon tarvitaan paljon aikaa ja varoja. Maistraattivihkimiset poistavat tilaisuudesta virallisuutta ja ne liitetään usein vapaamuotoisempaan hääjuhlaan. Hääpari haluaa häidensä viestivän omasta tyylistään, korostaa persoonallista juhlimista ja poiketa hieman totutusta perinteestä. Joillekin perinteet ovat suuressa roolissa, mutta toiveita vastaavaa toteutusmiljöötä vaikeampi löytää. Hääjuhlalta kaivataan tunnelmallisuutta, yksilöllisyyttä sekä mieleen painuvaa visuaalista ilmettä.

Maailmalla käytetään usein ratkaisuna kiireeseen hääsuunnittelijaa, jolla on useita alan kontakteja ja kokemusta juhlapalvelun organisoimisesta. Holiday Inn Oulu on vienyt hääjuhlapalvelun astetta pidemmälle kehittäessään palvelun, jossa asiakkaalla on päärooli ja näyttämönä toimivat Oulun kulttuurihistorialle merkittävät juhlatilat. Hääpari saa itse suunnitella toiveidensa mukaisen juhlan ravintolapäällikön avustamana ja ravintolan palveluhenkilökunta huolehtii toteutuksesta. Hääsuunnittelijoiden tavoin hotellilla on tarkasti valittuja yhteistyökumppaneita, joka takaa palvelulle moniulotteisuutta ja mahdollistaa kaikkien järjestelyjen hoitamisen yhdestä paikasta. Hääjuhlan lisäksi hotelli tarjoaa hääparille mahdollisuuden majoittua sviitissään sekä varata huonekiintiöstä tilaa vierailleen.

Holiday Inn Oulu

Historialliset juhlatilat
Holiday Inn Oulun juhlatilat ovat ainutkertaiset, sillä niiden historia on lähtöisin jo 1650- luvulta asti. Silloin tilat kuuluivat Oulun rikkaimmalle miehelle Klaus Klaunpoika Jenderjanille, jonka omistuksessa olivat myös mylly- ja vasarapaja, Oulun suurin kirjasto sekä kuuluisa viinilasikokoelma.

1762 tontilla aloitti toimintansa Oulun ensimmäinen apteekki, jonka apteekkareina toimivat muun muassa Jakob Karber ja tunnetumpi Juhan Julin. Oulun ensimmäinen palo oli 1822, josta selvisi vain 39 asuinrakennusta. Huutokaupan seurauksena apteekin tilat saivat jälleen uuden omistajan. 1889 Oulussa paloi jälleen ja tästä palosta säilyi vain Ynninkulman päärakennus, joka on tänä päivänä osa Holiday Inn Oulun tiloja.

1896 John ja Elin Nordblad kunnostivat saleja ja teettivät ainutlaatuisen kattomaalauksen sekä kaakeliuunin, jotka koristavat huoneita edelleen. Tilat ovat merkittävä osa Oulun säilynyttä kulttuurihistoriaa ja kätkevät sisäänsä monta tarinaa niin salakäytävästä kuin kätketyistä aarteistakin.

Holiday Inn Oulu

Julkaistu 1.12.2009


  • Oikea viini hääjuhlaan

    Oikea viini hääjuhlaan

    Oikean viinin yhdistäminen ruokaan ei ole mikään pikkujuttu, joten on tärkeää valita viini oikein. Viinin valinta voi vaikuttaa koko ruokailun makuelämyksiin. Olemme p...

  • Makeita juttuja

    Makeita juttuja

    Mietittekö sitä, pitäisikö teidän antaa vieraillenne lahjat, ja jos pitäisi, mitä ihmettä oikein antaisitte? Yksi hyvä vaihtoehto lahjaksi vieraillenne on tehdä jättim...

  • Vieraskin tuntee olevansa tähti

    Vieraskin tuntee olevansa tähti

    Postilaatikosta tipahti ilmoitus kirjatusta kirjeestä. Työmatkalla pyörähdin postin kautta. Kuoressa on iPad. Ei mitään muuta. Ei saatetta eikä lähettäjää. Olinko tiet...

  • Häät kiven sisällä

    Häät kiven sisällä

    Lohjan Tytyri-sali tarjoaa karun juhlavat ja ainutlaatuiset puitteet kiven sisällä.

  • Häät Pariisin Villessä

    Häät Pariisin Villessä

    Riku & Johanna Stenros päättivät toteuttaa haaveensa ja ostivat Porvoosta Bed & Breakfast Porvoon Mitan vuoden 2011 alusta. Toukokuussa paikka avasi uudella ni...

  • Häämenu - Ravintola Tiiliholvi

    Häämenu - Ravintola Tiiliholvi

    Herkku kaikille aisteille.

  • Häät Marjakartano Hussolassa

    Häät Marjakartano Hussolassa

    Auton saapuessa Riihilavan kulmalle ja rullatessa rinnettä alas avautuu edessä lumoavan kaunis järvimaisema. Hoidetun pihapiirin puut taipuvat hennosti tuulessa, aurin...

  • Maistuvat hääkakut

    Maistuvat hääkakut

    Miltä maistuisivat häät ilman kakkua? Eivät sitten miltään. Oulun Uniresta Oy:n kondiittori Sampo Kotajärvi pohtii kakun syvintä olemusta ja samalla heittäytyy ihanan ...

  • Villa Wolax

    Villa Wolax

    Villa Wolax on kaunis merellinen juhlienviettopaikka Turun kupeessa. Arvokas pitsihuvila ja sen kauniisti entisöidyt sisätilat hurmaavat vieraasi, samoin kuin huvilaa ...

  • Kalevalaisia unelmia

    Kalevalaisia unelmia

    Edessä avautuu henkeäsalpaavan kaunis näkymä Kuhmon Lammasjärvelle. Valkea hiekkaranta, aito savusauna ja yötön yö. Hiljaisuus, jonka rikkoo vain järven yli lentävän l...