Kodikas ja moderni Huvitupa

Kodikas ja moderni Huvitupa

Huvitupa on modernin kodikkaasti sisustettu tilausravintola urbaanissa miljöössä Vantaan Simonkylässä.

Teksti: Huvitupa | Kuvat: Huvitupa

Yhtenäinen juhlasali soveltuu parhaiten 40 - 100 hengen tilaisuuksiin. Tilaisuuksien yhteyteen on varattavissa myös saunaosasto, jonne mahtuu yhdellä kertaa viitisentoista saunojaa. Yhtenäisessä juhlasalissa kaikki vieraat juhlivat samassa tilassa ja sääolotkaan eivät ole uhka juhlan onnistumiselle.

Huvitupa sijaitsee Tikkurilan ja lentokentän läheisyydessä hyvien kulkuyhteyksien varrella.  Suosittu hääkirkko, Helsingin Pitäjän kirkko, sijaitsee muutaman kilometrin päässä ravintolasta. Pihamaalta löytyy lisäksi reilusti maksutonta parkkitilaa, jopa linja-autolle.

Huvitupa

Jokainen haaveilee täydellisestä hääpäivästä
Onnistuneet juhlat syntyvät huolellisen suunnittelun ja ammattimaisen toteutuksen yhteispelistä. Jokaisen juhlan suunnittelu lähtee liikkeelle toiveista ja haaveista. Huvituvan tehtävä on löytää toteutustavat näille toiveille. Mukava henkilökunta ja lämminhenkinen juhlatila yhdessä keittiön loihtimien herkkujen kanssa luovat oivat puitteet hääjuhlalle. 

Yhdessä Huvituvan juhlasuunnittelijoiden kanssa rakennetaan kokonaisuus, huomioiden toiveet menusta, kattauksesta ja tilan somistuksesta. Myös teemaan soveltuvan ohjelman valinnassa avustetaan.

Järjestelmällisellä häiden suunnittelulla vältytään monilta hermoja raastavilta hetkiltä, koska Huvitupa on mukana antamassa käytännössä hankittua kokemusta sadoista järjestetyistä tilaisuuksista. Hääsuunnittelun perustana on tehdä hääjuhlan valmisteluista ja vietosta mahdollisimman helppoa.  Selkeän hinnoittelun johdosta vältytään yllättäviltä kustannuksilta, sillä tarjous sisältää aina kaiken tarvittavan. Juhlabudjetin tehokas käyttö juuri oikeisiin asioihin varmistaa juhlien onnistumisen ja vieraiden viihtymisen. Myös vihkiminen onnistuu paikan päällä. 

Huvitupa

Huvituvan kokemus on käytettävissä niin juhlasuunnittelun suurien linjojen valinnassa kuin pienimpienkin yksityiskohtien hiomisessa. Huvitupa auttaa juhlateeman valitsemisessa, suunnittelussa sekä tekee teeman mukaisen aikataulun ja budjetoinnin.   Myös palveluntarjoajien kilpailutus ja valikoimat hoituvat helposti.

Huvitupa on mukana juhlavalmisteluissa tukien ja neuvoen ja huolehtii suunnitelman toteutumisesta ennen juhlaa ja juhlan aikana.  Juhlien uniikit somisteet ja halutut oheismateriaalit, kuten kutsu- ja kiitoskortit sekä www-materiaalit luonnistuvat Huvituvalta käden käänteessä.

Huvitupa

Huvitupa

Julkaistu 22.2.2012


  • Oikea viini hääjuhlaan

    Oikea viini hääjuhlaan

    Oikean viinin yhdistäminen ruokaan ei ole mikään pikkujuttu, joten on tärkeää valita viini oikein. Viinin valinta voi vaikuttaa koko ruokailun makuelämyksiin. Olemme p...

  • Makeita juttuja

    Makeita juttuja

    Mietittekö sitä, pitäisikö teidän antaa vieraillenne lahjat, ja jos pitäisi, mitä ihmettä oikein antaisitte? Yksi hyvä vaihtoehto lahjaksi vieraillenne on tehdä jättim...

  • Vieraskin tuntee olevansa tähti

    Vieraskin tuntee olevansa tähti

    Postilaatikosta tipahti ilmoitus kirjatusta kirjeestä. Työmatkalla pyörähdin postin kautta. Kuoressa on iPad. Ei mitään muuta. Ei saatetta eikä lähettäjää. Olinko tiet...

  • Häät kiven sisällä

    Häät kiven sisällä

    Lohjan Tytyri-sali tarjoaa karun juhlavat ja ainutlaatuiset puitteet kiven sisällä.

  • Häät Pariisin Villessä

    Häät Pariisin Villessä

    Riku & Johanna Stenros päättivät toteuttaa haaveensa ja ostivat Porvoosta Bed & Breakfast Porvoon Mitan vuoden 2011 alusta. Toukokuussa paikka avasi uudella ni...

  • Häämenu - Ravintola Tiiliholvi

    Häämenu - Ravintola Tiiliholvi

    Herkku kaikille aisteille.

  • Häät Marjakartano Hussolassa

    Häät Marjakartano Hussolassa

    Auton saapuessa Riihilavan kulmalle ja rullatessa rinnettä alas avautuu edessä lumoavan kaunis järvimaisema. Hoidetun pihapiirin puut taipuvat hennosti tuulessa, aurin...

  • Maistuvat hääkakut

    Maistuvat hääkakut

    Miltä maistuisivat häät ilman kakkua? Eivät sitten miltään. Oulun Uniresta Oy:n kondiittori Sampo Kotajärvi pohtii kakun syvintä olemusta ja samalla heittäytyy ihanan ...

  • Villa Wolax

    Villa Wolax

    Villa Wolax on kaunis merellinen juhlienviettopaikka Turun kupeessa. Arvokas pitsihuvila ja sen kauniisti entisöidyt sisätilat hurmaavat vieraasi, samoin kuin huvilaa ...

  • Kalevalaisia unelmia

    Kalevalaisia unelmia

    Edessä avautuu henkeäsalpaavan kaunis näkymä Kuhmon Lammasjärvelle. Valkea hiekkaranta, aito savusauna ja yötön yö. Hiljaisuus, jonka rikkoo vain järven yli lentävän l...