Ravintola Musta Lammas on perustettu vuonna 1982 noin vuoden kestäneen entisöintityön jälkeen. Ravintola kohosi nopeasti avaamisensa jälkeen yhdeksi Suomen eturivin ruokapaikoista, ja maine on pitänyt jo yli 25 vuotta.
Teksti: Ravintola Musta Lammas | Kuvat: Ravintola Musta Lammas
Kuopiolainen Ravintola Musta Lammas sijaitsee kellariholveissa, jotka rakennettiin alunperin vuonna 1862 oluttehtaan käyttöön. Muutama vuosi myöhemmin Gustav Ranin lunasti tehtaan ja alkoi oluen lisäksi valmistaa kuuluisaa Savon Wiinaa, joka aikoinaan oli suurin vientimerkki Suomessa.Vielä 1970-luvulla jykevät kellarit toimivat Raninin panimon edustustiloina.
Mustassa Lampaassa voit toteuttaa tunnelmallisen juhlatilaisuuden jopa yli 100 hengelle. Käytössä myös kaksi kabinettia 15-25 hengellePaistettua kampasimpukkaa, paprikahilloketta ja pernod-kastiketta (kuva ylhäällä)
Paprikahilloke:1 paprika1 shalottisipuli1 dl vettä½ dl sokeriasuolaa, valkopippuria
Pernod-kastike:1 sipuli1 fenkoli1 valkosipulinkynsi2 dl kuivaa valkoviiniä4 dl kanalientä1 dl kermaalehtipersiljaa pernod, suolaa, valkopippuria
Kiehauta ensin sokeriliemi vedestä ja sokerista. Kuori paprika ja sipuli ja suikaloi ohuiksi siivuiksi. Freesaa hetki oliiviöljyssä ja yhdistä sokeriliemeen. Anna kiehahtaa.
Freesaa kasviksia oliiviöljyssä. Lisää valkoviini ja lehtipersiljaa. Keitä lähes kuivaksi ja lisää kanaliemi. Keitä puoleen ja lisää pernod’ta maun mukaan ja kerma. Keitä sopivaan paksuuteen.Mausta tarvittaessa suolalla ja valkopippurilla. Siivilöi.
Kampasimpukat: Mausta kampasimpukat suolalla ja valkopippurilla. Paista kuumalla pannulla kirkastetussa voissa.
Saat maistuvan alkuruokalajitelman, kun tarjoat kampasimpukat kylmäsavukuhan ja pienen madekeiton kera.
Poronkielellä täytettyä poronpaistia, katajanmarjakastiketta ja palsternakkapyrettä
Poronkielellä täytettyä poronpaistia:Poronkielikuutioitapunaviinissä haudutettua punasipulialehtipersiljaa600 g poron paistiasuolaa, valkopippuria
Palsternakkasose:400 g kuorittua ja kuutioitua palsternakkaasuolaa, kermaa
Tee täyte kielestä, punasipulista ja persiljasta. Leikkaa poronpaisti halki ja levitä täyte paistille.
Pyöräytä rullaksi ja sido tarvittaessa. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Ota väri pannulla ja jälkikypsennä 175 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Anna vetätyä n. 20 minuuttia
Keitä palsternakat suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Siivilöi ja lisää hieman kermaa ja kypsennä loppuun. Aja tehokekoittimessa tasaiseksi.
Katajanmarjakastike:Mausta punaviinikastikepohja katajanmarjoilla, timjamilla ja mustaherukkahyytelöllä.Siivilöi.
Suklaa-mesimarjafondant & mesimarjajäätelöä
Massa:100 g maitosuklaata100 g voita0,5dl kaakaojauhetta1,5 dl perunajauhoja3 keltuaista3 valkuaista1,5 dl sokeria
Täyte:0,5 dl paseerattua mesimarjaa100 g valkosuklaata (Valrhona)25 g voitaSulata voi ja suklaa, lisää jauhot, keltuaiset ja sokeri. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaisista kova vaahto ja nostele massan joukkoon. Voitele ja sokeroi vuoat. Laita 1 rkl taikinaa vuokiin.
Täyte:Sulata voi ja valkosuklaa. Sekoita paseerattu mesimarja joukkoon. Pyöritä leivinpaperin avulla n. 2 cm paksuksi tangoksi ja pakasta.
Leikkaa täytetangosta n. 1 cm pala täytettä ja aseta vuoassa olevan taikinan päälle. Lisää taikinaa toinen ruokalusikallinen. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Tarjoile mesimarjajäätelön kera.www.ravintolamestarit.net/mustalammas
Julkaistu 7.4.2010
Häämenun valitseminen ei ole aivan helppoa. Mutta onneksi apua löytyy.
Helsingin Katajanokan historiallinen vankilamiljöö jyhkeine muureineen hätkähdyttää pihaan tullessa ja herättää miettimään onkohan viilat ja muut pakovälineet nyt varm...
Kaapelitehtaan ravintola Hima & Sali tarjoilee asiakkailleen ympäristöystävällisen buffetmenun ja vinkit vihreään juhlintaan.
Häistänne tulee todella upeat, jos vieraat viihtyvät ja tanssilattia on täynnä. Lue miten saat häihinne täydellisen ohjelman.
Menun on suunnitellut Ateriax Cateringin keittiömestari Jonathan Norris.
Hääjuhlien ohjelmapuolta suunnitellessa kannattaa ottaa ilo irti pimenevistä syysilloista. Elävä tuli jos mikä lämmittää tunnelmaa ja kun sitä käsittelemässä on vielä ...
Lähestyvä syksy tuo tullessaan hämärtyvät illat ja erilaiset valaistukset luovat täydellisen tunnelman juhlaan kuin juhlaan. Philipsin uusi LumiWare-cooleri ...
Imatran Valtionhotelli on jo vuosisatoja houkutellut lukuisia hääpareja viettämään romanttisia ja ikimuistoisia hetkiä tunnelmallisessa, luonnonläheisessä ympäristössä...
Fiskarsin Ruukilla on takanaan historiaa aina vuodesta 1649 lähtien. Ruukin historiallinen miljöö elää vahvasti uutta elämää; tänään Fiskars on kansainvälisestikin t...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 95 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 172 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 144 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 165 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Jokaisessa päivässä on aineksia pieneen juhlaan. Holvin keittiö on valmiina juhlistamaan arkipäiväsikin hyvällä ruualla.
Villa Störsvik on tasokas täyden palvelun edustushuvila Siuntiossa, Pickalan golfin välittömässä läheisyydessä.
Hääkakku on yksi häiden näyttävimmistä yksityiskohdista. Jokainen haluaa nähdä, miltä tuo suussa sulava herkku näyttää, ja miten kakun leikkaus suj...
Servaalin monipuolinen juomavalikoima on täydentynyt kattamaan myös laajan joukon alkoholittomia vaihtoehtoja.
Kaapelitehtaan ravintola Hima & Sali on vaihtoehto hääparille, jonka mielestä urbaanit kaupunkihäät ovat romantiikan huippu.
Hääpaikan valinnassa saattaa ongelmaksi nousta runsauden pula. Toinen toistaan houkuttelevien vaihtoehtojen joukosta pitäisi löytää se yksi ja oike...
Mutkaton ja luotettava palvelu, toimivat tilat ja kaunis pihapiiri ovat asioita joista Majakoski tunnetaan.
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi