Vuoden Muotokuvaaja 2010

Haakuvasarja

Suomen Ammattivalokuvaajat ry järjestää jäsenistölleen vuosittaisen Vuoden Muotokuvaaja –kilpailun. Kilpailun tavoitteena on arvioida muotokuvaajien ammattitaitoa, mutta myös tehdä heidän työtään tunnetuksi alan ulkopuolella.
(Ylläoleva kuva: hääkuvasarjan 3. sija: Yhteinen tanssi - Reija Vilmi)

Teksti: Suomen Ammattivalokuvaajat | Kuvat: Suomen Ammattivalokuvaajat

Vuoden Muotokuvaajaksi valitaan valokuvaaja, joka kilpailukuvillaan saavuttaa keskiarvollisesti korkeimmat pisteet. Tullakseen valituksi Vuoden Muotokuvaajaksi valokuvaajan tulee lähettää kilpailuun vähintään 5 kilpailukuvaa, jotka osallistuvat vähintään 3 eri kilpailusarjaan.
Kilpailussa on 5 eri sarjaa: muotokuvat, ryhmäkuvat, lapsikuvat, hääkuvat sekä valmistujaiskuvat.

Kilpailukuvat arvioi ansioituneista ammattivalokuvaajista koostuvat viisihenkinen jury, heidän lisäkseen kilpailulla on erillinen päätuomari. Perinteisesti yksi kisan tuomareista on edellisvuotinen voittaja eli kahden peräkkäisen vuoden ”tuplamestaruuteen” ei ole mahdollisuutta. Kaksinkertaiseen voittoon on kolme valokuvaajaa  kilpailun historian aikana kuitenkin pystynyt, Harri Hinkka Tampereelta, Reijo Koirikivi Oulusta sekä Harri Virta Porista.

Tuomarit arvioivat kilpailukuvista niiden teknistä laatua, kuvan sommittelua, viimeistelyä ja myös kuvaajan kykyä ohjata malleja.

Kisaan voi halutessaan osallistua vaikka joka vuosi ja tavoitella aina uusia palkintosijoituksia, sillä kisassa voi kilpailla vaikka vain yksittäisen sarjan voitosta ellei halua tavoitella Vuoden Muotokuvaajan titteliä.

Kilpailuun osallistuminen onkin viime vuosina ollut varsin suosittua, nytkin kisassa oli mukana 37 kuvaajaa ja 221 kilpailukuvaa.

Vuoden Muotokuvaaja 2010 –tittelin voitti Sirpa Ryyppö-Himanen, hän työskentelee forssalaisessa Studio Elinassa. Sirpa kilpailukuvat menestyivät todella hienosti, kahdeksasta kilpailukuvasta kuusi sijoittui erilaisille palkintosijoille: muotokuvasarjassa tuloksena oli toinen sija sekä kunniamaininta, ryhmäkuvasarjassa kolmas sija, lapsikuvasarjassa voitto ja kolmas sija sekä valmistujaiskuvasarjassa toinen sija.

Kokonaiskilpailun muille palkintosijoille nousivat Petra Tiihonen Kuopiosta (Vuoden Muotokuvaaja 2007) sekä Peero Lakanen Tampereelta. Peero voittikin Goottikirkko-nimisellä kuvallaan kilpailun hääkuvasarjan. Kaikki kolme hääkuvasarjan palkittua kuvaa (Antti Karppisen  Suomifilmirakkautta toisella sijalla ja Reija Vilmin Yhteinen tanssi kolmannella sijalla) edustivat uutta suuntausta hääkuvissa. Näistä kuvista näkee, että hääkuva voi nykyään olla paljon muutakin kuin vain perinteinen, staattinen poseerauskuva studiossa otettuna. Kaiken kaikkiaan hääkuvasarjaan osallistuneista kuvista näkyy useita eri tyylisuuntia, joista kaikki hääparit varmasti löytävät mieleisensä.

Hääkuvasarjan voittajat:
Goottikirkko - Peero Lakanen
1. sija: Goottikirkko - Peero Lakonen

Suomifilmirakkautta - Antti Karppinen
2. sija: Suomifilmirakkautta - Antti Karppinen

Yhteinen tanssi - Reija Vilmi
3. sija: Yhteinen tanssi - Reija Vilmi

Julkaistu 12.4.2010


  • Suunnittele häämenu

    Suunnittele häämenu

    Häämenun valitseminen ei ole aivan helppoa. Mutta onneksi apua löytyy.

  • Elinkautisia muistoja ja onnen kahleita

    Elinkautisia muistoja ja onnen kahleita

    Helsingin Katajanokan historiallinen vankilamiljöö jyhkeine muureineen hätkähdyttää pihaan tullessa ja herättää miettimään onkohan viilat ja muut pakovälineet nyt varm...

  • Vaihmalan Hovi

    Vaihmalan Hovi

    Vaihmalan Hovin kaunis maalaismiljöö on kuin luotu häitä varten. 1914 rakennettu kartanohenkinen päärakennus sekä ympäröivä puutarha antavat monia eri mahdollisuuksia vih...
  • Ravintola Hima & Sali viettää ekohäitä

    Ravintola Hima & Sali viettää ekohäitä

    Kaapelitehtaan ravintola Hima & Sali tarjoilee asiakkailleen ympäristöystävällisen buffetmenun ja vinkit vihreään juhlintaan.

  • Häiden ohjelma

    Häiden ohjelma

    Häistänne tulee todella upeat, jos vieraat viihtyvät ja tanssilattia on täynnä. Lue miten saat häihinne täydellisen ohjelman.

  • Häämenu Ateriax

    Häämenu Ateriax

    Menun on suunnitellut Ateriax Cateringin keittiömestari Jonathan Norris.

  • Tulishow sytyttää juhlatunnelman

    Tulishow sytyttää juhlatunnelman

    Hääjuhlien ohjelmapuolta suunnitellessa kannattaa ottaa ilo irti pimenevistä syysilloista. Elävä tuli jos mikä lämmittää tunnelmaa ja kun sitä käsittelemässä on vielä ...

  • Hohtoa syksyn juhliin

    Hohtoa syksyn juhliin

    Lähestyvä syksy tuo tullessaan hämärtyvät illat ja erilaiset valaistukset luovat täydellisen tunnelman juhlaan kuin juhlaan. Philipsin uusi LumiWare-cooleri ...

  • Häät kuohuvan kosken äärellä

    Häät kuohuvan kosken äärellä

    Imatran Valtionhotelli on jo vuosisatoja houkutellut lukuisia hääpareja viettämään romanttisia ja ikimuistoisia hetkiä tunnelmallisessa, luonnonläheisessä ympäristössä...

  • Fiskarsin Ruukki

    Fiskarsin Ruukki

    Fiskarsin Ruukilla on takanaan historiaa aina vuodesta 1649 lähtien. Ruukin historiallinen miljöö elää vahvasti uutta elämää; tänään Fiskars on kansainvälisestikin t...