Huomenlahja symboloi alkua sille kaikelle kauniille ja ihanalle, jonka te, vastavihitty pari tulette yhdessä kokemaan ja saavuttamaan. Se on kestävä merkki teidän rakkaudestanne toisianne kohtaan. Ja tietenkin se asettaa haasteita kekseliäisyydelle...
Teksti: Winnie Korse | Kuvat: ©iStockphotos.com/Chris_Elwell
Oikean huomenlahjan löytäminen toiselle on merkittävä osa monien hääsuunnittelua. Juuri huomenlahjaa pidetään symbolina puolisoiden rakkaudesta toisiaan kohtaan. Vihkitodistustahan ei voi esimerkiksi pujottaa sormeensa ja esitellä ystävilleen.
Huomenlahjaperinne tunnetaan jo 1700-luvulta. Aiemmin huomenlahjan sai vain morsian, kuin ylimääräisenä lahjana – yleensä se oli jokin etukäteen sovittu rahasumma, joka turvaisi naisen talouden siinä tapauksessa, että tämä jäisi lapsettomaksi eikä siten olisi oikeutettu perimään miestään. Lisäksi huomenlahja oli vastalahja siitä, että morsian oli lahjoittanut sulhaselle kalleimman omaisuutensa, oman neitsyytensä.
Huomenlahjaperinne tunnetaan monista eri kulttuureista. Joissakin paikoissa on ollut tapana, että morsiamen perhe antaa sulhaselle myötäjäiset kiitokseksi siitä, että hän on ottanut heidän tyttärensä vaimokseen. Toisissa paikoissa taas on ollut tapana, että sulhasen perheen on pitänyt maksaa morsiamen perheelle ”morsianmaksu”, jotta sulhanen sai morsiamensa. Jotkin näistä tavoista ovat yhä voimassa joissakin maissa, joissa huomenlahjojen järjestämisestä vastaa useimmiten morsiamen isä tai oikeastaan morsian itse. Näissä tapauksissa huomenlahjan morsiamelle antaa siis hänen oma isänsä.
Nykyisin hääpari antaa lahjoja toisilleen juhlistaakseen tuoretta avioliittoaan. On erityisen tärkeää löytää juuri se oikea lahja! Perinteisin ja suosituin huomenlahja morsiamelle on koru, joka symboloi rakkautta. Korut ovat henkilökohtaisinta omaisuuttamme, ja huomenlahja on esine, joka on valittu sydämellä. Voit antaa morsiamelle esimerkiksi sormuksen, jonka seuraksi voit myöhemmin ostaa muita koruja, kun elämä tarjoaa muita erityisiä tapahtumia, kuten perheen kasvua. Valitse huolella sellainen kultaseppä, joka ”puhuu kanssasi samaa kieltä”. Älä ajattele, että ensimmäinen vaihtoehto on paras, vaan etsi rauhassa.
Perinteinen lahja sulhaselle ovat joko kalvosinnapit, solmioneula tai tyylikäs täytekynä, joka ei koskaan mene pois muodista. Vaikka voi olla vaikeaa vastustaa kiusausta laajan hullunkuristen kalvosinnappien valikoiman keskellä, ajattele hieman klassisemmin. Kaikki mainitut esineet ovat yksinkertaisia (ei, eivät tylsiä ja mielikuvituksettomia), mutta ne ovat lahjoja, jotka kestävät monia vuosia – ehkä jopa koko elämänne. Aivan kuin teidän keskinäinen rakkautennekin.
Julkaistu 4.1.2012
Huomenlahja symboloi alkua sille kaikelle kauniille ja ihanalle, jonka te, vastavihitty pari tulette yhdessä kokemaan ja saavuttamaan. Se on kestävä merkki teidän rakk...
Keski- ja Etelä-Euroopassa suositut lemmenlukot ovat saapuneet Suomeen. Nämä siltojen kaiteisiin ja portteihin kiinnitettävät riippulukot symbolisesti sinetöivät yhtei...
Korut ja kellot. Ne taitavat olla kestosuosikkeja. Siitä kuuluuko sulhaselle lahja, ovat nykymorsiamet ihanan yksimielisiä. Kyllä kuuluu.
Björn Borg tuo markkinoille luodinkestävästä materiaalista valmistetun matkalaukkumalliston.
Onnittele hääparia valkoisella, tyylikkäästi muotoillulla kahvikoneella. Kevään koittaessa ja hääsesongin alkaessa NESCAFÉ Dolce Gusto tuo markkinoille klassise...
Yhä useammin hääpari muistaa vieraitaan antamalla heille pienen lahjan kiitokseksi juhlaan osallistumisesta. Vasta viime vuosina Suomessa jalansijaa saanut tapa on kau...
Heleä auringonpaiste sulattelee jo lumihankia. Valon soljuessa sisään kotiin mielessä häivähtää puutarhapuuhien suunnittelu ja valoisat kesäyöt verannalla.
Polkka Jam esittelee kevään kynnyksellä kolme uutta mallistoaan. Tšai & Café –mallisto laajentaa Polkka Jamin tuotevalikoimaa keittiön puolelle, Savanni-sarja jatk...
Häälahjalistan suosio on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Eikä ihme, sillä se helpottaa sekä hääparin että juhlavieraiden...
Hotelli Isovalkeisella on pitkä perinne hääjuhlien järjestelyissä.
Tarjoamme tyylikkäät puitteet juhlatilaisuuksiin nii...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Nykyisin myös morsian voi halutessaan antaa sulhaselle huomenlahjan. Oletko koskaan kuullut Boudoir-valokuvauksesta huomenlahjana sulhaselle?
Series 7 -sarjan tyylikäs kokomusta parranajokone takaa eksklusiivisen ajonautinnon
Philips tuo markkinoille täysin uudenlaisen parranajokoneen
Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan...
Fiat ja Gucci ovat julkistaneet yhdessä uuden Fiat 500 -erikoismallin ”500 by Gucci” juhlistaakseen 150 vuotta sitten tapahtunutta Italian yhdistym...
Musiikkifestivaalit tekevät paluuta vahvemmin kuin koskaan ja Björn Borg astuu lavalle Festival-mallistollaan.
Muumeista tutun hupsunhauskan Nipsun vanhemmat ovat menneet naimisiin.
Ihana Minttu-kirja lahjaksi pienille morsiustytöille, morsiusparille, kaasolle, bestmanille – ihan kaikille häistä innostunei...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi