Korut ja kellot. Ne taitavat olla kestosuosikkeja. Siitä kuuluuko sulhaselle lahja, ovat nykymorsiamet ihanan yksimielisiä. Kyllä kuuluu.
Teksti: Petteri Kainulainen | Kuvat: ©iStockphotos.com/mediaphotos
Yksi toteaa, että huomenlahja on maksu neitsyydestä. Toisen teorian mukaan se on perinteisesti ollut morsiamen eläke. Siitä kauanko tällainen leskeneläke elättäisi nykymorsiamia, voidaan tehdä aika helpolla johtopäätös: ei pitkään. Mutta kukapa lahjasta koskaan pahastuisi.
Liisa: Sen kuuluu olla jotain pysyvää, ei ainakaan mikään matka- tai ravintolalahjakortti. Sen tulee olla jotain todella henkilökohtaista.
Helena: Minusta tatuointi intiimiin paikkaan olisi upea. En panisi pahakseni myöskään runoa, itse sanoitettua laulua tai sulhaseni maalaamaa taulua.
Aki: Totta kai miehen kuuluu saada lahja. Koru on aina kaunis ajatus; se säilyy ja kestää. Lisäksi se on kantajansa näköinen – koska onhan toivottavaa, että morsian tuntee sulhasensa.
Ville: Minä olen mahdottoman onneton lahjojen ostossa. Aina kyllä yritän, mutta säilytän kuitit. Sillä tyttöystäväni yritti aina näyttää otetulta, mutta edes huomenlahjaksi en osannut vaimolleni ostaa oikeanlaista korua. Silti pelkkä lahjakortin antaminen tuntuisi todella tylsältä. Kun ostan lahjan vaihto- ja palautusoikeudella, hän ainakin tietää, että olen yrittänyt.
Anneli: Kyllä huomenlahja on paikallaan. Sehän on maksu neitsyydestä. Esimerkiksi seksikkäät alusasut toimivat aina – nehän ovat lahja molemmille., Näin puhuu folkloristikko.
Neea: Minusta huomenlahjan voisi liittää häämatkaan. Jotain todella luksusta siellä. Se voisi olla jokin huikea retki paikan päällä, hemmottelua kokovartalohieronnoin ja muine hoitoineen tai jotain todella extremeä kuten laskuvarjohyppyä, riippuliitoa tai maastoratsastusta.
Marja: Tosi vaikea kysymys. Veikkaan, että minun lahjatoiveet ylipäätään poikkeavat valtaosan toiveista. Olisin tahtonut Kärcherin höyrypuhdistimen. Terassipesuri tai imuri ei ole monen morsiamen toivelistalla ykkösenä, mutta minä olisin ollut aivan fiiliksissä. Ja toki sulhaselle kuuluu lahja siinä missä morsiamellekin.
Kristiina: Poikaystäväni tuntien voisin toivoa lahjakorttia kirjakauppaan. Ei millään pahalla, mutta sieltä saattaisi tulla rikkaimuri tai navigaattori – jotka kummatkin ottaisin kettuiluna.Miia: Minä sain jonkun Pavonin deluxe -espressokeittimen. Onhan se kaunis esine, mutta kun meidän perheessä vain herra juo kahvia.
Ja sitten ammattilaisen sananen loppuun. Jenni Vihersaari Stockmannin hääpalvelusta kertoo: – Pohdimme hääpalvelun kollegoiden kanssa asiaa myös ja tulimme siihen tulokseen, että huomenlahjaksi sopisi nykypäivänä myös jokin avioparia henkilökohtaisesti koskettava asia, esimerkiksi harrastuksiin liittyvät tuotteet tai vaikkapa palvelut. Tällaisia voisi olla esimerkiksi golf bag + mailat, design-lamppu, iPad tai hemmottelevat hoidot day spassa.
Esko Lindroos -kultasepänliikkeestä Stockmannilta kerrottiin seuraavaa:– Perinteisesti aviomiehelle on voitu antaa huomenlahjana kello, kalvosinnapit tai solmioneula. Tuoreelle aviovaimolle esimerkiksi korvakorut tai kaulakoru on aina tyylikäs ja varmasti mieluisa lahja.
Niin kai se on, että timantit ovat tyttöjen parhaita ystäviä. Aina.
Julkaistu 2.11.2011
Huomenlahja symboloi alkua sille kaikelle kauniille ja ihanalle, jonka te, vastavihitty pari tulette yhdessä kokemaan ja saavuttamaan. Se on kestävä merkki teidän rakk...
Keski- ja Etelä-Euroopassa suositut lemmenlukot ovat saapuneet Suomeen. Nämä siltojen kaiteisiin ja portteihin kiinnitettävät riippulukot symbolisesti sinetöivät yhtei...
Björn Borg tuo markkinoille luodinkestävästä materiaalista valmistetun matkalaukkumalliston.
Onnittele hääparia valkoisella, tyylikkäästi muotoillulla kahvikoneella. Kevään koittaessa ja hääsesongin alkaessa NESCAFÉ Dolce Gusto tuo markkinoille klassise...
Yhä useammin hääpari muistaa vieraitaan antamalla heille pienen lahjan kiitokseksi juhlaan osallistumisesta. Vasta viime vuosina Suomessa jalansijaa saanut tapa on kau...
Heleä auringonpaiste sulattelee jo lumihankia. Valon soljuessa sisään kotiin mielessä häivähtää puutarhapuuhien suunnittelu ja valoisat kesäyöt verannalla.
Polkka Jam esittelee kevään kynnyksellä kolme uutta mallistoaan. Tšai & Café –mallisto laajentaa Polkka Jamin tuotevalikoimaa keittiön puolelle, Savanni-sarja jatk...
Häälahjalistan suosio on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Eikä ihme, sillä se helpottaa sekä hääparin että juhlavieraiden...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Nykyisin myös morsian voi halutessaan antaa sulhaselle huomenlahjan. Oletko koskaan kuullut Boudoir-valokuvauksesta huomenlahjana sulhaselle?
Series 7 -sarjan tyylikäs kokomusta parranajokone takaa eksklusiivisen ajonautinnon
Philips tuo markkinoille täysin uudenlaisen parranajokoneen
Monet yritykset tiedostavat yhteiskuntavastuunsa kiitettävän laajasti. Ekologisen ajattelun lisäksi mukaan on otettu eettiset arvot, ja yhteistyötä...
Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Ko...
Kalevala Koru kutsuu yleisön vaikuttamaan korusuunnitteluunsa toden teolla. Korusarja My SAAGA on yritykseltä kovasti toivottu keräilykorusarja, jo...
Mallisto on koottu harkitusti monesta kokonaisuudesta. Siihen kuuluu kihla- ja vihkisormusmallisto, Classic –timanttikorusarja sekä kulta- ja hopea...
Jokaisella kuukaudella on oma onnenkivensä, joita voi vaihtelevasti käyttää myös hääkoruissa.
Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esi...
Kalvosinnapit viimeistelevät sulhasen juhlavan asukokonaisuuden. Ne ovat myös sulhasen koru ja keino luoda asuun yksilöllistä ilmettä ja korostaa o...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi