Makuuhuoneiden sisustukseen käytetään yhä enemmän aikaa, sillä kotona halutaan rauhoittua ja ladata akkuja. Syksyisin ihmiset havahtuvat siihen, että olisi kiva saada uudet verhot ja tyynyt. Maanläheiset värit, pellava ja villa ovat tämän hetken trendejä.
Teksti: JYSK Oy | Kuvat: JYSK Oy
Aiemmin makuuhuone oli vain nukkumista varten, ja sen ovi painettiin tiukasti säppiin, kun vieraita tuli kylään. Nyt makuuhuoneesta on tullut lähes olohuoneen kaltainen osa kotia, jossa katsotaan televisiota, luetaan ja rauhoitutaan.
– Makuuhuonetta sisustetaan nykyään yhtä lailla kuin muitakin huoneita. Siitä on selkeästi tullut tärkeä kodin osa, jossa halutaan viihtyä. Erityisesti syksyisin monet haluavat piristää kodin ilmettä uusimalla sisustusta. Ekologisuus ja luonnonläheisyys ovat monen mielessä materiaaleja valitessa, JYSKin markkinointikoordinaattori Satu von Sybel tietää.
Valitse pesukoneen kestäviä tuotteitaKoska makuuhuoneessa vietetään kolmasosa vuorokaudesta, haluavat monet panostaa sen viihtyisyyteen. Kiireisen työrytmin vastapainona kotona halutaan rentoutua eikä vain siivota, minkä vuoksi käytännöllisyys on monelle tärkein kriteeri sisustuksessa. Tämä on huomattu esimerkiksi JYSKissä, joka on myynyt Suomessa jo viidentoista vuoden ajan vuodevaatteita, mutta myös paljon muita kodintarvikkeita.
– Makuuhuoneisiin valitaan käytännöllisiä materiaaleja ja huonekaluja, esimerkiksi matoksi helposti pestävä ja pöytätasoiksi helposti pyyhittäviä. Allergioiden lisääntymisen vuoksi monet valitsevat petivaatteikseen entistä enemmän allergiaystävällisiä tuotteita.
Makumieltymykset lähentyneet toisiaanSuomalaisten rahankäyttö ei ole niinkään muuttunut makuuhuoneiden sisustamisessa, mutta kulutustottumukset sen sijaan ovat. Aiemmin kotiin valittiin sellaisia kalusteita, jotka kestävät usean vuosikymmenen ajan. Nykyään ostetaan useammin ja hiukan edullisemmin.
– Enää ei tarvitse ajatella, että kalusteet ja muut tavarat kestävät vuosikausia. Monet haluavat myös vaihtelua sisustukseen esimerkiksi ostamalla uudet verhot, tyynyt, torkkupeitot ja muut koriste-esineet säännöllisesti, von Sybel kertoo.
Ketjumyymälöiden suosion kasvu sekä internet ovat vaikuttaneet suomalaistenkin kulutustottumuksiin. Ihmisten ostosmieltymyksissä ei juuri ole enää eroja esimerkiksi Etelä- tai Pohjois-Suomen välillä. Sen sijaan isojen ja pienien kaupunkien välillä löytyy eroja.
– Pienemmissä kaupungeissa ei tehdä niinkään heräteostoksia, vaan kaikki harkitaan tarkemmin. Kerralla ostetaan sitten enemmän.
Pohjoismaalaisten kesken on havaittavissa joitakin makueroja. Sybelin ruotsalaiset kollegat uskaltavat valita omien liikkeidensä valikoimiin erikoisempia tuotteita, sillä ruotsalaiset ovat ennakkoluulottomampia ostoksissaan. Karkeasti voidaan sanoa, että edelleenkin naapurimaassa mennään puolisen vuotta trendeissä edellä.
– Silloin kun keltainen väri tuli sisustukseen, ruotsalaiset innostuivat siitä heti. Suomessa ja Tanskassa väri ei kuitenkaan aluksi myynyt, vaan kesti yli puoli vuotta, ennen kuin muut pohjoismaalaiset innostuivat siitä. Saatamme usein testata ruotsalaisissa liikkeissä joitakin tuotteita, ja vasta sitten uskallamme ottaa ne tänne Suomeen myyntiin.
Älä petaa sänkyäsi heti!Petivaatteiden hankinnassa von Sybel kehottaa käyttämään hetken aikaa. Sänky, tyyny ja peitto pitäisi valita juuri itselleen sopiviksi. Ennen kauppaan menoa kannattaakin miettiä tovi omia nukkumistottumuksia ja -mieltymyksiä, esimerkiksi sitä, kuinka paljon hikoilee sekä millaisesta patjasta tai tyynystä pitää. Materiaalien pesukoneen kestävyys painaa myös monen vaakakupissa.– Suomalaiset pesevät ja huoltavat petivaatteitaan liian vähän. Harva jättää kallista autoaan pesemättä, mutta petivaatteet jätetään, vaikka sängyssä vietetään paljon kauemmin aikaa kuin autossa, von Sybel ihmettelee.Pöly on kaikenlaisten allergioiden pahin vihollinen, minkä vuoksi petivaatteita tulisinkin pestä ja tuulettaa riittävän usein. Tyyny olisi hyvä sujauttaa koneeseen vähintään neljä kertaa vuodessa.Sänky pitäisi jättää tuulettumaan yön jälkeen vähintään puoleksi tunniksi ennen sen petaamista, sillä öisin kaikki hikoilevat. Tyyny pitäisi muistaa möyhiä joka aamu ja makuuhuone olisi myös hyvä tuulettaa päivittäin.– Sanon aina omille lapsilleni, että sängyn voi jättää petaamatta aamulla, mutta se täytyy olla pedattuna kun minä tulen töistä kotiin, JYSKin markkinointikoordinaattori Satu von Sybel naurahtaa.www.jysk.fi
Julkaistu 19.8.2010
Huomenlahja symboloi alkua sille kaikelle kauniille ja ihanalle, jonka te, vastavihitty pari tulette yhdessä kokemaan ja saavuttamaan. Se on kestävä merkki teidän rakk...
Keski- ja Etelä-Euroopassa suositut lemmenlukot ovat saapuneet Suomeen. Nämä siltojen kaiteisiin ja portteihin kiinnitettävät riippulukot symbolisesti sinetöivät yhtei...
Korut ja kellot. Ne taitavat olla kestosuosikkeja. Siitä kuuluuko sulhaselle lahja, ovat nykymorsiamet ihanan yksimielisiä. Kyllä kuuluu.
Björn Borg tuo markkinoille luodinkestävästä materiaalista valmistetun matkalaukkumalliston.
Onnittele hääparia valkoisella, tyylikkäästi muotoillulla kahvikoneella. Kevään koittaessa ja hääsesongin alkaessa NESCAFÉ Dolce Gusto tuo markkinoille klassise...
Yhä useammin hääpari muistaa vieraitaan antamalla heille pienen lahjan kiitokseksi juhlaan osallistumisesta. Vasta viime vuosina Suomessa jalansijaa saanut tapa on kau...
Heleä auringonpaiste sulattelee jo lumihankia. Valon soljuessa sisään kotiin mielessä häivähtää puutarhapuuhien suunnittelu ja valoisat kesäyöt verannalla.
Polkka Jam esittelee kevään kynnyksellä kolme uutta mallistoaan. Tšai & Café –mallisto laajentaa Polkka Jamin tuotevalikoimaa keittiön puolelle, Savanni-sarja jatk...
Häälahjalistan suosio on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Eikä ihme, sillä se helpottaa sekä hääparin että juhlavieraiden...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 95 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 172 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 144 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 165 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Häälahjan hankkiminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia etenkin jos hääparia ei tunne hyvin. Silloin ainakin koriste-esineet kannattaa jättää sovinnol...
Mitä lahjaksi hääparille, jolla on jo kaikkea? Jotain persoonallista, säilyvää ja kaunista? Ehkä tunteita herättävää ja muistorikasta? Vaikka tehtä...
Mitä ostaa hääparille, jolla on jo kaikkea? Tämä kysymys on tämän päivän häävieraalle tuttuakin tutumpi, kun naimisiin mennään yhä myöhempään, ja k...
Tervetuloa Vanhalle Ylioppilastalolle 16.-17.4.2010 ja löydä upeita häälahjoja, hääasuja ja asusteita suomalaisilta muotoilijoilta!
Laura Ashley’n tyylille ominaiset kodikkaat ruudut, raidat ja kukkakuosit esiintyvät syksyn sisustuksessa nyt maanläheisissä ja levollisissa väreis...
Sopivan häälahjan löytäminen morsiusparille on aina vaikeaa. Nyt sinulla on kuitenkin Philipsin uusi palvelu apunasi.
Jos haluaa pitää elämänsä onnellisimman päivän ikuisesti elävänä mielessään, onnistuu se nyt helposti tekemällä oma hääkirja
Onnittele hääparia valkoisella, tyylikkäästi muotoillulla kahvikoneella. Kevään koittaessa ja hääsesongin alkaessa NESCAFÉ Dolce Gusto tuo m...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi