Mitä lahjaksi hääparille, jolla on jo kaikkea? Jotain persoonallista, säilyvää ja kaunista? Ehkä tunteita herättävää ja muistorikasta? Vaikka tehtävä ei ole helppo, voi ratkaisu olla lähempänä kuin uskoitkaan.
Teksti: Marimiina Pykälistö | Kuvat: @istockphoto.com/aloha_17
Täydellisen häälahjan metsästys ei ole helppoa. Etenkään tänä päivänä, kun naimaikäisillä useimmiten on jo tarvittava määrä astioita, lakanoita, pyyhkeitä ja muita tuiki tavallisia lahjaideoita. Lisäksi läheiselle hääparille olisi ihana antaa jotain yksilöllistä, jotain mistä he voivat nauttia vielä vuosia hääpäivän jälkeenkin – ja ehkä myös muistella lahjan antajaa. Yksi taka-alalle jäänyt, mutta silti ensiluokkainen lahjaidea on käsityöt. Joko ostettuna tai itse tehtynä ne kertovat jokainen oman pienen tarinansa ollen kaikki ainutlaatuisia ja yksilöllisiä. Ne ovat lisäksi jokainen oman kulttuurinsa ilmentäjiä sekä taidonnäytteitä ensiluokkaisista kädentaidoista ja luovuudesta. Pienellä aivojumpalla voi lukuisten vaihtoehtojen joukosta löytää sellaisen, joka on kuin tehty kullekin hääparille. Se voi olla koriste-esine, joka hengeltään ja tyyliltään kuvastaa hääparia, tai etninen taideteos morsiusparin sydäntä lähellä olevasta maasta, sen ihmisistä ja kulttuurista. Uniikki käsityö voi myös kertoa lahjanantajasta, hänen taustastaan sekä yhteisestä historiasta morsiusparin kanssa. Oli idea lahjan takana mikä tahansa, varmaa on, että se miellyttää sekä sen antajaa että saajaa, nyt ja pitkään.
Julkaistu 16.4.2010
Huomenlahja symboloi alkua sille kaikelle kauniille ja ihanalle, jonka te, vastavihitty pari tulette yhdessä kokemaan ja saavuttamaan. Se on kestävä merkki teidän rakk...
Keski- ja Etelä-Euroopassa suositut lemmenlukot ovat saapuneet Suomeen. Nämä siltojen kaiteisiin ja portteihin kiinnitettävät riippulukot symbolisesti sinetöivät yhtei...
Korut ja kellot. Ne taitavat olla kestosuosikkeja. Siitä kuuluuko sulhaselle lahja, ovat nykymorsiamet ihanan yksimielisiä. Kyllä kuuluu.
Björn Borg tuo markkinoille luodinkestävästä materiaalista valmistetun matkalaukkumalliston.
Onnittele hääparia valkoisella, tyylikkäästi muotoillulla kahvikoneella. Kevään koittaessa ja hääsesongin alkaessa NESCAFÉ Dolce Gusto tuo markkinoille klassise...
Yhä useammin hääpari muistaa vieraitaan antamalla heille pienen lahjan kiitokseksi juhlaan osallistumisesta. Vasta viime vuosina Suomessa jalansijaa saanut tapa on kau...
Heleä auringonpaiste sulattelee jo lumihankia. Valon soljuessa sisään kotiin mielessä häivähtää puutarhapuuhien suunnittelu ja valoisat kesäyöt verannalla.
Polkka Jam esittelee kevään kynnyksellä kolme uutta mallistoaan. Tšai & Café –mallisto laajentaa Polkka Jamin tuotevalikoimaa keittiön puolelle, Savanni-sarja jatk...
Häälahjalistan suosio on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Eikä ihme, sillä se helpottaa sekä hääparin että juhlavieraiden...
Vuokra...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Sopivan häälahjan löytäminen morsiusparille on aina vaikeaa. Nyt sinulla on kuitenkin Philipsin uusi palvelu apunasi.
Makuuhuoneiden sisustukseen käytetään yhä enemmän aikaa, sillä kotona halutaan rauhoittua ja ladata akkuja. Syksyisin ihmiset havahtuvat siihen, et...
Häälahjan hankkiminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia etenkin jos hääparia ei tunne hyvin. Silloin ainakin koriste-esineet kannattaa jättää sovinnol...
Laura Ashley’n tyylille ominaiset kodikkaat ruudut, raidat ja kukkakuosit esiintyvät syksyn sisustuksessa nyt maanläheisissä ja levollisissa väreis...
Mitä ostaa hääparille, jolla on jo kaikkea? Tämä kysymys on tämän päivän häävieraalle tuttuakin tutumpi, kun naimisiin mennään yhä myöhempään, ja k...
Tervetuloa Vanhalle Ylioppilastalolle 16.-17.4.2010 ja löydä upeita häälahjoja, hääasuja ja asusteita suomalaisilta muotoilijoilta!
Väestöliitto on julkaissut korttipelin, jonka tarkoituksena on tukea ja vahvistaa parisuhdetta. Peli opettaa vuorovaikutustaitoja. Se perustuu Väes...
Muumeista tutun hupsunhauskan Nipsun vanhemmat ovat menneet naimisiin.
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi