Kiveen hakattua romantiikkaa

Romanttinen Malta

Hunajanväriset kalkkikivimuodostelmat nousevat syvänsinisestä Välimerestä. Syrjäiset ritaripalatsit, kauniit rannat ja villit kukat tuovat häämatkaan lumoavaa rakkauden taikaa. Maltalla voit kohdata eri kulttuureita ja saada monenlaisia elämyksiä saman kirkkaansinisen taivaan alla.

Teksti: Maria Heed | Kuvat: Maria Heed

Temperamenttisia italialaisia, Napoleonista polveutuvia puheliaita ranskalaisia, tuimia arabeja ja viileitä englantilaisia. Malta on kulttuurien sulatusuuni. Vuohenjuusto, jänis ja italialainen kiviuunissa paistettu pizza näkyvät usein ruokalistalla. Sisilia sijaitsee vain reilun tunnin venematkan päässä Maltalta, ja se onkin vaikuttanut sekä Maltan ruokaan että kulttuuriin. Maltalaiset eivät kuitenkaan ole olleet maaorjia, vaikka heidät on pakotettu puhumaan täydellistä englantia ja maassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Voitte unohtaa myös fish and chipsit. Kun saaren asukkaat lausuvat rukouksen Allahille, se ei kohdistu Mekkaan vaan Roomaan ja paaville. Maltalaiset ovat hartaita katolilaisia ja Allah tarkoittaa maltaksi jumalaa. Näin ovat arabit päättäneet.

Maltalaiset ovat ystävällistä ja avuliasta kansaa, paitsi bussinkuljettajat, jotka ovat happamia ja moukkamaisia. Kuljettajat omistavat omat bussinsa ja käyttäytyvät kuin kuninkaat viisikymmentäluvun muinaisjäännöksissään, jotka on koristeltu Madonna-ikoneilla ja tyttökalenterikuvilla. Auta armias, jos et maksa tasarahalla ja kuhnailet bussijonossa. Nykivässä bussissa täytyy keskittyä bensankatkussa rutisevia vaihteita kuunnellen, jotta osaa valmistautua hyppäämään ulos aina avoimista ovista. Pysäkit kun voivat olla piilossa tai muuten vain epämääräisissä paikoissa. Bussimatka saaren halki koilliseen Golden Bayhin on kuitenkin jokaisen yhdeksänkymmenen asteen mutkan arvoinen. Malta muodostuu suurelta osin kalliorannoista, mutta täällä on myös upeita rantoja vuorten ja mahtavan vihreyden välissä. Ota rakkaimpaasi kädestä ja vaeltakaa läpi vuorten ja veden, levähtäkää rannalla tavernassa ja nauttikaa jääkylmästä oluesta ja virkistävästä pulahduksesta kirkkaansiniseen veteen.

Toinen hyvä vaihtoehto on mennä bussilla Cirkewwaan Maltan läntisimpään osaan. Sieltä pääsee lautalla Gozoon, joka on Maltan pieni sisarsaari. Gozolla sijaitsee mahtava esihistoriallinen Ggantijan temppeli, joka rakennettiin ennen Egyptin pyramideja. Citadellet-kivilinna tarjoaa hirmuisen näköalan ja tarinoita pelokkaista asukkaista, jotka piiloutuivat linnaan suojaan merirosvoilta, kun meri myrskysi ja rosvot riehuivat. Romanttinen retki Calypson luolaan voi sekä inspiroida että vaikuttaa tuoreen parin elämään. Nymfi Calypson kivenkova viehätysvoima piti Odysseusta täällä vankina. Tämä on siis täydellinen paikka muistuttamaan logiikasta, viettelyksen seurauksista…

Valletta
Maltan pääkaupungin Vallettan rakensivat maltalaiset ritarit 1500-luvulla. Kaupunki on rakennettu valtavan kalkkikivilinnan muotoon. Vallettan satamaa reunustavat romanttiset näköalapaikat. Näkymä on huumaavan kaunis – keskiaikaisia linnoitusvalleja ja kirkontorneja mahtavan Välimeren kehystämänä. Jyrkät kivirappuset ja italialaiset pastellisävyiset parvekkeet, joissa on kukkalaatikoita ja pyykkinaruja sikin sokin, luovat romanttisen hunnun kaupungin ylle. Kauniit piazzat, joissa cappuccinon tuoksuiset kahvilat ja mutkattomat tavernat kiilautuvat mahtavien katolisten katedraalien ja ylväiden Roomasta muistuttavien monumenttien väliin. Upeat, tuoreilla kukilla ja värikkäillä valoilla somistetut Madonna-ikonit koristavat jokaista kadunkulmaa. Valletta on rauhallinen ja kaunis keskiaikainen kaupunki, jossa ei ole yöelämää, mutta jonka kulttuurielämä on ylitse muiden.

St. Julians
Haluatko juhlimaan? Kulje rantakatua ohi ylellisen Slieman kohti St. Juliansia ja klubien täyttämää Pacevilleä. Rantakatua reunustavat pienet kauniit ja valoisat baarit ja ravintolat, joiden peilikuva heijastuu veteen. Myös modernia taidetta ja installaatioita näkyy tien varrella, jonka ovat kansoittaneet niin pyöräilevät pikkulapset, lenkkeilevät tyttöjoukot kuin vastarakastuneet paritkin. Viileä valkoviini huurteisessa lasissa tarjoaa täydellisen tauon vaellukseen kohti St. Juliansin villiä yöelämää.

St. Juliansin sataman läheisyydessä on monia baareja ja ravintoloita. Moderni arkkitehtuuri sekoittuu vanhoihin kalkkikivirakennuksiin ja maalauksellisiin ravintoloihin, joista on näkymä meren yli. Turkoosilla ja punaisella maalattujen nytkähtelevien kalastusveneiden ja kauniiden satama-alueella oleilevien ihmisten sekoitus on kutkuttava ja ilma on täynnä odotusta. Satamassa on turistirysiä rivissä; ne eivät ole parhaimpia ravintoloita, mutta niistä on paras näkymä sataman yli. Henkilökunta on kyllästynyt turisteihin ja poikkeaa huomattavasti Maltan ystävällisistä ja avuliaista asukkaista. Lisäksi hinnat hipovat pilviä. Kannattaakin hakeutua hieman ylemmäs pitkin kapeita kivipäällysteisiä kujia. Siten voit ilahduttaa niin makunystyröitä kuin kukkaroakin. Täältä löytyvät parhaat ja viihtyisimmät ravintolat.

Maltalainen keittiö on monien Välimeren alueiden keittiöiden sekoitus ja tarjoaa jokaiselle jotain. Paikallinen keittiö perustuu maalaismaisiin makuihin ja sesongin tuotteisiin. Sitruunalla ja valkosipulilla maustettu kaniini tai tuore kala kera mehevän Kapunatan, joka on ratatouillen yksi muunnos, sekä Ricotta-juustolla täytetyt voitaikinanyytit ovat suosittuja vaihtoehtoja. Ruoka huuhdotaan alas paikallisella viinillä, joka on maukasta ja täyteläistä. Jos paikallinen ruoka ei maistu, tarjolla on myös paljon hyviä ja maukkaita ruokia maailman joka kolkasta. Intialainen, aasialainen ja italialainen ruoka ovat Maltalla todella suosittuja.

Modernissa ja trendikkäässä Pacevillessä on yökerhoja tuhkatiheään. Musiikki sykkii avoimista baareista vuorokauden ympäri. Lihaksikkaat ovimiehet nappikuulokkeineen pitävät virvokkeita nauttineiden juhlijoiden järjestystä yllä tiukasti mutta ystävällisesti. Kansainväliset julkkikset juhlivat täällä kielimatkalla olevien nuorten ja hämmentyneiden eläkeläisten kanssa. Kansainväliset tiskijukat pyörittävät levyjä koko kesän ja jokaiseen musiikkimakuun löytyy oma yökerhonsa. Yökerhoissa tarjoillaan mielikuvituksellisia drinkkejä ja musiikkia aina kuumasta sambasta huippumoderniin teknoon ja keinuvaan reggeahen. Let’s dance!

Maltan suolaiset aallot ovat erikoislaatuiset. Syvänsininen Välimeri yllättää, kaunistaa ja muistuttaa olemassaolostaan kaikkialla. Vesi on kristallinkirkasta ja sopii täydellisesti sukeltamiseen ja snorklaukseen. Maltan ja Gozon välissä sijaitsee paratiisisaari Comino ja sininen laguuni, joka on kuin tehty romanttiseen rantaelämään.  Dramaattiset kalliot peittävät laguunia, jonka vesi on turkoosinväristä ja hiekka valkoista – maskin takaa voit nähdä meripihkaa, mustekaloja sekä papukaijakalan.  Uinti laguunissa jättää ikimuistoisen muiston kuherruskuukaudesta. Laguuni on kuitenkin turistikohde, jonne on matkustettava tilausveneellä ja jossa on huippusesongin aikaan paljon väkeä.

Jos haluaa kuherrella ja halailla ilman yleisöä, kannattaa hakeutua syrjäiselle kalkkikivikalliolle, sillä Maltan tuulenpiiskaamat kalkkikivet ovat kuin luodut rakastavaisille. Pus pus.

Julkaistu 9.12.2009


  • Mauritius

    Mauritius

    Tämän lähemmäs paratiisia et pääse.

  • Skottiruutuinen pääkaupunki

    Skottiruutuinen pääkaupunki

    Kiinnostaisiko erilainen häämatka? Tai ehkäpä pikavisiitti suurkaupunkiin polttarimatkana? Edinburgh tunnetaan kaupunkina, jolla on suuri sydän. Ja se tarjoaa niin näh...

  • 12.12.12 - erityinen hääpäivä

    12.12.12 - erityinen hääpäivä

    Sydämet rokkaavat Hard Rockissa! Lue tästä, millaiset ovat unohtumattomat ja todella erityiset unelmahäät 12.12.12 Hard Rock Hotel & Casino Punta Canassa Dominikaa...

  • Kun kelpaa vain paras

    Kun kelpaa vain paras

    Espanjan tasokkain hotelli on nyt valittu. Kunnioitettavan tittelin sai Seaside Grand Hotel Residencia Gran Canarialla. Eikä suotta.
  • Häät ulkomailla

    Häät ulkomailla

    Miltä tuntuisi mennä naimisiin ihanalla hiekkarannalla, jonka vieressä on turkoosina aaltoileva meri. Aina vain useammat parit menevät naimisiin ulkomailla, mutta mitä hä...
  • Häämatkalle kotimaahan

    Häämatkalle kotimaahan

    Aina ei tarvitse lähteä kauas häämatkalle. Suomesta löytyy ihanan romanttisia häämatkakohteita jokaiseen makuun.

  • Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia o...

  • With love from La Residencia

    With love from La Residencia

    Häämatka Mallorcalle ei ehkä tule ensimmäisenä mieleesi, mutta älä ole liian ennakkoluuloinen.Välimeren helmen luoteiskulmasta löytyy todellinen jalokivi, hotelli La Resi...
  • Barbados

    Barbados

    On sitten kyse hääsuunnitelmista tai häämatkakohteesta, Barbados on tavalla tai toisella kaikkien mielissä. Vietettyäni viikon paratiisissa ymmärrän kyllä miksi.

  • The Grand Mauritian

    The Grand Mauritian

    Kevyesti aaltoilevat sokeriruokopellot ja uskomattoman turkoosi meri ovat lähinaapureita The Grand Mauritianille – uudelle luksus-lomakohteelle ja kylpylälle – joka ka...