Rokotukset kuntoon häämatkalle

Rokotukset kuntoon häämatkalle

Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia ovat tarvittavat rokotukset.

Teksti: Jeanette Henriksson | Kuvat: ©iStockphoto.com/solid-istanbul

Häät ja Juhlat -lehti on kysynyt rokotusten asiantuntijalta kaiken, mitä teidän tulee tietää, jotta häämatkastanne tulisi täydellinen. On sairauksia, joita ette halua saada ja joilta voidaan suojautua etukäteen, joten miksi ottaisitte riskejä.

Kysymyksiimme vastaa Veronica Sandström, joka on rokotustutkimusten johtaja lääkevalmistaja GlaxoSmithKlinella.

Mitkä ovat yleiset ohjeesi häämatkalleen suuntavalle parille?
– Minun ensimmäinen ohjeeni on selvittää, mitkä ovat rokotussuositukset juuri tietyssä matkakohteessa.

Mitä tauteja vastaan tarvitaan rokotuksia perusturvaksi, kun matkustetaan Euroopan ulkopuolelle?
– Aikuinen, joka matkustaa ulkomaille, tarvitsee suojan A- ja B-hepatiittia vastaan. Tämä voidaan hoitaa esimerkiksi yhdistelmärokotteella nimeltä Twinrix. Suoja on tarpeen myös matkustettaessa itäiseen tai eteläiseen Eurooppaan.

On hyvä hankkia suoja myös kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää ja poliota vastaan, mikä onnistuu esimerkiksi rokotteellamme Boostrix Polio. Täydellinen suoja poliota vastaan on erityisen tärkeä, kun matkustetaan vähemmän kehittyneisiin maihin Afrikassa ja Aasiassa, jossa puhdasta juomavettä ei välttämättä ole saatavilla.
 
Miksi eri ihmisille annetaan eri suosituksia, vaikka he ovat matkustamassa samaan kohteeseen?
– On olemassa eri tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa tarvittaviin rokotuksiin. Yksi merkittävä tekijä on ikä. Muita mahdollisia tekijöitä ovat työ, henkilökohtainen terveys, krooniset sairaudet sekä rokotushistoria. Siksi jokaisen on otettava yhteyttä terveydenhuoltoon henkilökohtaisten rokotusohjeiden saamiseksi.
 
Mitä suosittelet mukaan otettavaksi matka-apteekkiin?
– Minä suosittelen mukaan otettavaksi särkylääkettä, käsidesiä, nesteytyslääkettä, ripulilääkettä ja aurinkovoidetta sekä kylmägeeliä.
 
Kuinka paljon ennen matkaa rokotukset pitäisi ottaa?
– Se vaihtelee sen mukaan, mistä rokotteesta on kyse. Esimerkiksi Twinrix-rokote täytyy ottaa vähintään neljä viikkoa ennen matkaa. Neljän viikon aikana annetaan kaksi rokotetta, ja kolmas rokote on vuorossa puoli vuotta myöhemmin täydellisen ja pitkäaikaisen suojan varmistamiseksi.
 
Onko olemassa tiettyjä pakollisia rokotteita, jotka on otettava, kun matkustetaan tiettyihin maihin?
– Rokotukset ovat harvoin pakollisia, mutta ne ovat hyvä tapa suojautua useita vakavia, ja joskus jopa hengenvaarallisia tauteja vastaan. Joihinkin maihin matkustavilta vaaditaan keltakuumerokotus.
 
Mistä saa tietää varmasti, että on saanut hyviä ohjeita ja oikeat rokotukset?
– Esimerkiksi sivulla rokote.fi on paljon tietoa rokotuksista. Tärkeintä on kuitenkin mennä tapaamaan lääkäriä saadakseen henkilökohtaista tietoa omasta rokotustarpeestaan.

Julkaistu 23.1.2012


  • Kun kelpaa vain paras

    Kun kelpaa vain paras

    Espanjan tasokkain hotelli on nyt valittu. Kunnioitettavan tittelin sai Seaside Grand Hotel Residencia Gran Canarialla. Eikä suotta.
  • Häät ulkomailla

    Häät ulkomailla

    Miltä tuntuisi mennä naimisiin ihanalla hiekkarannalla, jonka vieressä on turkoosina aaltoileva meri. Aina vain useammat parit menevät naimisiin ulkomailla, mutta mitä hä...
  • Häämatkalle kotimaahan

    Häämatkalle kotimaahan

    Aina ei tarvitse lähteä kauas häämatkalle. Suomesta löytyy ihanan romanttisia häämatkakohteita jokaiseen makuun.

  • Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia o...

  • With love from La Residencia

    With love from La Residencia

    Häämatka Mallorcalle ei ehkä tule ensimmäisenä mieleesi, mutta älä ole liian ennakkoluuloinen.Välimeren helmen luoteiskulmasta löytyy todellinen jalokivi, hotelli La Resi...
  • Barbados

    Barbados

    On sitten kyse hääsuunnitelmista tai häämatkakohteesta, Barbados on tavalla tai toisella kaikkien mielissä. Vietettyäni viikon paratiisissa ymmärrän kyllä miksi.

  • The Grand Mauritian

    The Grand Mauritian

    Kevyesti aaltoilevat sokeriruokopellot ja uskomattoman turkoosi meri ovat lähinaapureita The Grand Mauritianille – uudelle luksus-lomakohteelle ja kylpylälle – joka ka...

  • Romanttinen Riika

    Romanttinen Riika

    Etsikö romanttista kohdetta, joka on suhteellisen lähellä ja jossa on kauniita maisemia, ihania ravintoloita ja rentouttavia kylpylähoitoja. Lopeta etsiminen. Riika on...

  • Häämatka saaressa

    Häämatka saaressa

    Miltä kuulostaisi häämatka saaressa, hiukan eristyksissä muusta maailmasta? Joko maalaisromanttisessa kartanossa, vetten päälle rakennetussa bungalowissa, korkealla vu...

  • Miami kutsuu aurinkoon ja lämpöön

    Miami kutsuu aurinkoon ja lämpöön

    Ihanaa, että lähtöpäivä on vihdoinkin koittanut. Tänään se kuljettaa Karibialle lähes kahden viikon risteilylle ympäri saaria. Risteilyalukseksi valikoitui Azamara Jou...