Romanttinen Riika

Häämatkalle Riikaan

Etsikö romanttista kohdetta, joka on suhteellisen lähellä ja jossa on kauniita maisemia, ihania ravintoloita ja rentouttavia kylpylähoitoja. Lopeta etsiminen. Riika on yksi Euroopan kauneimmista ja taianomaisimmista kaupungeista – täydellinen paikka häille tai häämatkalle.

Teksti: Sofia Boij | Kuvat: Live Riga

Kun menneisyys kohtaa nykyisyyden
Ensimmäinen vaikuttava asia, jonka useimmat Riikaan matkaavat kohtaavat, on kaupungin upea siluetti Daugava-joelta nähtynä. Useat pitsimäiset vanhankaupungin ylle kohoavat kirkontornit todistavat kaupungin vaiherikasta historiaa, joka ulottuu aina 1200-luvulle. Vanhojen aikojen estetiikka on muokannut kaupungin arkkitehtuuria, joka on parhaiten näkyvillä kaupungin keskustassa, joka on myös listattu UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Siellä on vieri vieressä kauniita rakennuksia eri aikakausilta – barokista klassismin ja renessanssista art decoon. Riialle tyypillisiä kauniita jugendtyylisiä rakennuksia ei löydy muualta maailmasta, ja 1800-luvun puutalot ovat selvinneet sekä kahdesta maailmansodasta että kaupallistuvasta maailmasta. Mutta Riika on myös paljon muuta kuin historiaa. Latvian itsenäistymisen jälkeen on kaupunkia kehitetty moderniksi suurkaupungiksi, jossa on erinomainen infrastruktuuri, kulttuuritarjonta ja ostosmahdollisuudet.

Kierros Riiassa
Riika on kätevintä kokea jalan, sillä jo lyhytkin kävelykierros kuljettaa aikamatkalle keskiajalta nykyisyyteen. Tai jos mieluummin liikutte pyörillä, voitte vuokrata polkupyörät tai hypätä Baltic TAXI:n limetinvihreään autoon. Kaupungin jakaa kahtia Daugava-joki, joka virtaa Itämereen, mutta monet sillat tekevät kaupunginosasta toiseen siirtymisen helpoksi.

Aloita kaupungin siitä osasta, jossa kaikki rakennukset ovat jugend- tai art nouveau -tyyliä. Vaikka ette olisi erityisen kiinnostuneita arkkitehtuurista, hivelevät monet patsaat ja koristeleikkaukset silmää. Syökää maittava brunssi tunnelmallisessa kahvilassa ja maistakaa paikallisia herkkuja kuten mustaa hapanleipää, makeaa Janis-juustoa ja savustettua kalaa. Ikuistakaa rakkautenne ripustamalla munalukko, johon teidän nimenne on kaiverrettu, johonkin kaupungin useista vehreiden puistojen silloista. Tämä on venäläinen perinne, joka näkyy joka puolella Riikaa. Munalukon lukitseminen ja avaimen heittäminen veteen symboloi ikuista rakkautta.

Menkää sitten kierrokselle lukuisten siltojen alle jollakin jokialuksista, jotka pysähtyvät myös Riian torilla. Tori on Euroopan toiseksi suurin, ja sen 70 000 neliömetriä jakautuvat neljään paviljonkiin, joita aiemmin käytettiin lentokonehalleina. Torilta voit ostaa kaikkea venäläisestä kaviaarista savukalaan ja aitoon maalaisjuustoon. Vaikka suunnitelmiinne ei kuuluisi shoppailua, tämä elävä tori on upea elämys. Riiassa on tapana antaa kukkia ystäville ja perheenjäsenille, ja siksi kaupungissa on myös erityinen kukkatori. Jos aiotte viettää häänne Riiassa, kannattaa hääkimppu tilata juuri kukkatorilta.



Kun aurinko alkaa painua mailleen, voitte jatkaa kävelyretkeänne hämärtyvässä kesäillassa kohti vanhaa kaupunkia. Vanha kaupunki on Riian keskiaikainen osa, joka on täynnä kapeita mukulakivikatuja ja toreja, ja jossa kesäisin on vilkas yöelämä. Miljöö on kuin suunniteltu romanttisia kävelyjä varten, ja vanhassa kaupungissa on lukuisia kirkkoja, jotka sopivat hyvin vihkipaikoiksi. Istuutukaa alas johonkin lukuisista ravintoloista, nauttikaa latvialaisen keittiön herkuista ja toistenne seurasta.

Jos haluatte kokea vielä lisää, kannattaa vierailla Skyline-baarissa, joka on Radisson Blue -hotellin 26. kerroksessa. Sieltä avautuu upea näkymä yli koko kaupungin. Myös Riian kulttuurielämä on vilkasta konsertteineen ja teatteriesityksineen. Oopperatalo on kansainvälisestikin arvostettu.

Yöpykää jossakin kaupungin viihtyisistä ja huippumoderneista hotelleista, kuten keskellä vanhaa kaupunkia sijaitsevassa Dome-hotellissa. Se on sisustettu skandinaaviseen tyyliin ja sen kattoterassilta avautuu upea näkymä vaikuttavalle tuomiokirkolle. Jokainen huone on sisustettu eri tyylillä ja asiakkailla on mahdollisuus tutustua huoneisiin ennen kuin he valitsevat, minkä huoneen haluavat. Hotellilla on myös oma ravintolansa Le Dome, joka on erikoistunut kalaruokiin.

Kansainvälinen keittiö
Riika on aina ollut ihmisten ja kulttuurien kohtauspaikka, mikä on jättänyt jälkensä myös tämän päivän ruokakulttuuriin. Kaupungissa on useita eri kulttuurien keittiöihin erikoistuneita ravintoloita, mutta painopiste on tietenkin latvialaisessa ruoassa.

Perinteinen latvialainen keittiö tarjoaa reilua ruokaa. Vaikutteita on tietenkin saatu venäläisestä, itäeurooppalaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Ruokien tyypillisiä valmistusaineita ovat kaali, pihvit, perunat, sianliha ja kala. Ruoka tarjoillaan suurina annoksina. Kannattaa todella nauttia ravintoloiden ruoka- ja juomatarjoiluista, sillä Riiassa ulkona syöminen ei tee suurtakaan lovea kukkaroihinne.

Jurmalan kylpylät ja rantaelämä
Ilman kylpylävierailua ei matkasi Latviaan ole täydellinen. Monet riikalaiset hotellit ja kylpylät tarjoavat erilaisia hoitoja, mutta tunnetuin kylpyläpaikka on rannikkokaupunki Jurmala. Jurmala sijaitsee Riianlahden rannalla ja on tunnettu valkoisesta hiekastaan, sinisestä vedestään ja hyvää tekevästä savestaan ja tuuheista mäntymetsistään. Matka Riian keskustasta Jurmalaan vie 20 minuuttia junalla tai autolla, ja rantaviivaa seurailevan 33 kilometrin ajomatkan aikana saat nopeasti karistettua jaloistasi kaupungin kiireisen elämänmenon. Rannalla on useita ravintoloita, kahviloita, hotelleja ja hoitoloita. Hiekkadyynit houkuttelevat rentoutumaan ja ottamaan aurinkoa ja vesirajan kova hiekka sopii erinomaisesti paljain jaloin kävelyyn.

Jurmalalle tyypillisiä ovat myös kansallisromanttiseen tyyliin rakennetut puutalot, joissa kesäkuukausina asuvat taatusti Latvian tyytyväisimmät asukkaat.

Riian top 4

Lupaus ikuisesta rakkaudesta
Osta riippulukko, mielellään erikoisen värinen tai mallinen, ja pyydä jotakuta kaivertamaan siihen teidän nimenne. Kiinnitä lukko johonkin Riian lukuisten puistojen silloista. Heitä avain veteen ikuisen rakkauden lupaamisen merkiksi. Katso myös muita lukkoja, joissa on nimiä eri puolilta maailmaa. Ehkäpä jollakulla parilla on juuri samat nimet kuin teillä.

Balsamia sielulle
Kokeile Riian omaa erityisjuomaa – mustaa balsamia. Se on sakeaa likööriä, joka on valmistettu mm. yrteistä, kukista ja mehuista. Sanotaan, että legendaarisella mustalla balsamilla on lääkevaikutusta. Juomaa voi nauttia joko paljaaltaan tai yhdessä kahvin tai jäätelön kanssa.

Kaunistaudu meripihkan avulla
Paras tapa saada matkastaan Latvian pääkaupunkiin pysyviä ja kaupungille ominaisia muistoja on tuoda tuliaisena kotiin meripihkakoruja tai sormuksia, joissa on perinteisesti punottu malli, josta käytetään nimitystä Namejs. Monet korut on valmistettu ikivanhan balttilaisen mallin mukaan, jossa kylmä hopea on yhdistetty Itämeren jalokiveen, meripihkaan.

Yllätä ruusuilla
Jos matkustat airBalticin lennolla, voit tilata lentoyhtiön kotisivuilta ruusukimpun. airBaltic on maailman ainoa lentoyhtiö, jolla on tämä palvelu. Ja mikä olisikaan parempi tapa sanoa ”rakastan sinua” kuin upea ruusukimppu 11 kilometrin korkeudessa?

Lue lisää Riiasta seuraavilta verkkosivuilta:
www.liveriga.com
www.airbaltic.com
www.balticbike.lv
www.domehotel.lv

Julkaistu 31.10.2011


  • Mauritius

    Mauritius

    Tämän lähemmäs paratiisia et pääse.

  • Skottiruutuinen pääkaupunki

    Skottiruutuinen pääkaupunki

    Kiinnostaisiko erilainen häämatka? Tai ehkäpä pikavisiitti suurkaupunkiin polttarimatkana? Edinburgh tunnetaan kaupunkina, jolla on suuri sydän. Ja se tarjoaa niin näh...

  • 12.12.12 - erityinen hääpäivä

    12.12.12 - erityinen hääpäivä

    Sydämet rokkaavat Hard Rockissa! Lue tästä, millaiset ovat unohtumattomat ja todella erityiset unelmahäät 12.12.12 Hard Rock Hotel & Casino Punta Canassa Dominikaa...

  • Kun kelpaa vain paras

    Kun kelpaa vain paras

    Espanjan tasokkain hotelli on nyt valittu. Kunnioitettavan tittelin sai Seaside Grand Hotel Residencia Gran Canarialla. Eikä suotta.
  • Häät ulkomailla

    Häät ulkomailla

    Miltä tuntuisi mennä naimisiin ihanalla hiekkarannalla, jonka vieressä on turkoosina aaltoileva meri. Aina vain useammat parit menevät naimisiin ulkomailla, mutta mitä hä...
  • Häämatkalle kotimaahan

    Häämatkalle kotimaahan

    Aina ei tarvitse lähteä kauas häämatkalle. Suomesta löytyy ihanan romanttisia häämatkakohteita jokaiseen makuun.

  • Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia o...

  • With love from La Residencia

    With love from La Residencia

    Häämatka Mallorcalle ei ehkä tule ensimmäisenä mieleesi, mutta älä ole liian ennakkoluuloinen.Välimeren helmen luoteiskulmasta löytyy todellinen jalokivi, hotelli La Resi...
  • Barbados

    Barbados

    On sitten kyse hääsuunnitelmista tai häämatkakohteesta, Barbados on tavalla tai toisella kaikkien mielissä. Vietettyäni viikon paratiisissa ymmärrän kyllä miksi.

  • The Grand Mauritian

    The Grand Mauritian

    Kevyesti aaltoilevat sokeriruokopellot ja uskomattoman turkoosi meri ovat lähinaapureita The Grand Mauritianille – uudelle luksus-lomakohteelle ja kylpylälle – joka ka...