Teksti: Joakim Bjelm | Kuvat: Joakim Bjelm
Aika nostaa purjeetSuoritin armeijassa navigointi- ja purjehduskurssin. Rehellisesti sanottuna en ole sen jälkeen astunut purjelaivaan. Laivat ovat kuitenkin upeita ja vaikuttavia. Näen mielessäni merimiesten nostavan purjeet! Vartaloani kihelmöi ja tunnen jälleen matkakuumeen ihanan, kutkuttavan poltteen. Eikö matkakuume muistutakin rakastumisen tunnetta? Matkaan on vielä monta, aivan liian monta viikkoa!
Ensimmäinen päivä Sea Cloud II:lla jännittää tietenkin, sillä laiva on niin uskomattoman kaunis. Saavun satamaan varhain aamulla ja miehistö auttaa minua viemään laukut laivaan. Kuinka monta kertaa olet nähnyt kuvia matkakohteista, sellaisia, jotka ovat todellisuutta parempia? Sea Cloud II ylittää odotukseni. Eikä nyt ole puhettakaan merimaiseman merkityksestä. Samppanja ja suklaa toivottavat minut tervetulleeksi hyttiin. Ylellisyys näkyy kaikkialla laivassa; sisutukseen on käytetty mahonkia, marmoria, messinkiä ja kokolattiamattoja. Seikkailuni alkaa toden teolla.Paikallisia herkkujaPäivä laivaan astumiseni jälkeen aloitamme purjehduksen. Matkani päämäärä on Las Palmas, jonne purjehdimme Madeiran ja Teneriffan kautta. Minulla on siis päivä aikaa tutustua aurinkoiseen ja kauniiseen kaupunkiin ennen lähtöä. Illalla on luvassa barbecue-juhlat. Tarjolla on kokonaisena grillattua porsasta sekä meren herkkuja kannella tähtikirkkaan taivaan alla. Hovimestari esittelee meidät matkustajat toisillemme sitä mukaa, kun tulemme hyteistämme, ja pian solmitaankin jo uusia ystävyyssuhteita. Pöytääni päätyy muun muassa varustamon edustaja, joka kertoo laivalla pari viikkoa aiemmin järjestetyistä häistä. Tällöin koko laiva oli puettu valkoiseen kankaaseen ja juhlat jatkuivat merellä kokonaiset kolme päivää.
Jos arvostaa hyvää ruokaa ja virkistäviä juomia, parempaa laivaa ei taida löytyä. Jokaisella aterialla tuntuu siltä kuin kokki olisi itse käynyt hakemassa herkut edellisen sataman paikallisilta markkinoilta. Näkee, että ruokiin on käytetty vain ensiluokkaisia raaka-aineita. Kuusi ruokalajia voi tuntua paljolta, mutta pöydästä on vaikea irrottautua.Ensimmäinen auringonnousuMinulla ei ole tapana nukkua aamuisin pitkään, mutta unikeon kannattaa pyytää varhaista herätystä. Ennen auringonnousua tarjoillaan Early raisers breakfast. On ilo silmille ja korville seisoa reelingillä kera vahvan kahvikupillisen ja nähdä auringonnousu aaltojen säestämänä. Aivan kuten silloin, kun aurinko laskee horisonttiin upeassa väriloistossaan. Mikään ei kuitenkaan voita näkemäämme 150 delfiiniä, joiden reitti kulki vain kymmenen metrin päässä laivamme keulasta.Maata näkyvissäMuutaman upean meripäivän jälkeen otamme suunnan kohti maata. Madeira! Kun laiva on kiinnitetty laituriin, matkustajat saavat tehdä mitä haluavat. Sea Cloud järjestää tietenkin myös opastettuja kiertoajeluita matkakohteissa. Päädyn opastetulle bussiajelulle kokeakseni Madeiran upean luonnon. Vaikken olekaan kokenut merikrapu, ja vaikka luonto on kaunis, kaipaan takaisin rauhoittavasti keinuvaan laivaan.Elämä laivallaAamiaisen jälkeen perämies kutsuu matkustajat koolle. Sitten osa miehistöstä kiipeää mastoihin ja nostaa purjeet, jotta pääsemme matkaan. Lähtövalmistelut ovat samalla valloittava esitys ja viihdyttävä show. Heti kun olemme saaneet tuulta purjeisiin, laiva vakaantuu ja liikumme pehmeästi eteenpäin. Tässä täysitakilaisessa purjelaivassa on lähes 3000 neliömetriä purjeita! Nyt on viimeinkin tilaisuus maata yläkannella ja vain nauttia auringosta, tuulesta ja laivan hiljaisesta natinasta. Tai vajota aurinkotuoliin purjeiden varjoon ja uppoutua jännittävään kirjaan. Nämä hetket ovat muutamia monista kerroista, jolloin yllätän itseni leveä hymy huulillani. Tämä jos mikä on rentoutumista. Merellä ei toimi kännykkä eikä internet, joten joka aamu hytin ovenkahvassa odottaa uutislehtinen. Yhteyden puuttuminen muuhun maailmaan voi tuntua pelottavalta, mutta minulle se merkitsee todellista rentoutumista.
Laivalla on pieni kylpyläosasto, joka tarjoaa erilaisia hoitoja – ne kuuluvatkin asiaan tällaisella ihanalla matkalla. Liikuntaa kaipaavalle on kuntosali, jota matkustajat saavat käyttää vapaasti. Tuulettomina päivinä veden ollessa peilityyni on mahdollisuus harrastaa vesiurheilua. Tällöin päivän ohjelmassa on esimerkiksi vesihiihtoa, jetski-ajelua, snorklausta ja uintia.Teneriffa & Las PalmasKahden päivän kuluttua saavumme aamuvarhaisella Teneriffalle. Päätän osallistua opastetulle retkelle maailman suurimpaan kraatteriin. Huikean maiseman taustalla komeilee Teide-tulivuori. Palaamme takaisin iltapäivällä sopivasti siestan päätyttyä ja saamme tilaisuuden tutustua kaupunkiin ja shoppailla.
Viimeisenä iltana ennen Las Palmasiin saapumista järjestetään ”Fare well dinner”. Pianisti Mario vastaa taustamusiikista flyygelin äärellä ja kapteeni toivottaa meidät puheessaan tervetulleeksi ”gaalaillalliselle” ja nostaa samppanjamaljan. Ruoka on erinomaista, ja jokainen ruokalaji näyttää lautasella taideteokselta. Ilta lähenee loppuaan, ja viimeinen yö Sea Cloud II:lla muuttuu aamuksi. Kauan odottamani päivät laivalla ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Minulle jäi kuitenkin paljon muistoja uskomattomasta matkasta, josta riittää kerrottavaa. Voin suositella lämpimästi laivamatkaa kaikille, jotka haluavat rentouttavan gastronomisen loman tai romanttisen matkan kahdelle.
Julkaistu 29.3.2010
Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia o...
On sitten kyse hääsuunnitelmista tai häämatkakohteesta, Barbados on tavalla tai toisella kaikkien mielissä. Vietettyäni viikon paratiisissa ymmärrän kyllä miksi.
Kevyesti aaltoilevat sokeriruokopellot ja uskomattoman turkoosi meri ovat lähinaapureita The Grand Mauritianille – uudelle luksus-lomakohteelle ja kylpylälle – joka ka...
Etsikö romanttista kohdetta, joka on suhteellisen lähellä ja jossa on kauniita maisemia, ihania ravintoloita ja rentouttavia kylpylähoitoja. Lopeta etsiminen. Riika on...
Miltä kuulostaisi häämatka saaressa, hiukan eristyksissä muusta maailmasta? Joko maalaisromanttisessa kartanossa, vetten päälle rakennetussa bungalowissa, korkealla vu...
Ihanaa, että lähtöpäivä on vihdoinkin koittanut. Tänään se kuljettaa Karibialle lähes kahden viikon risteilylle ympäri saaria. Risteilyalukseksi valikoitui Azamara Jou...
Tänä kesänä Tukholmaan voi tutustua Abban tahtiin.
Useimmille on itsestäänselvyys lähteä häämatkalle, mutta miksi häämatkalle lähdetään? Ja mitä pitäisi muistaa huomioida?
PUKUVUOKRAAMO JOEN JUHLA-ASU TARJOAA PÄTEVÄÄ JA MONIPUOLISTA PALVELUA!
• hää- ja juhla-asujen myynti ja vuokraus naisil...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 95 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 172 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 144 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 165 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Häämatka on perinteisesti suuria odotuksia täynnä, siihen satsataan tavallista lomamatkaa enemmän ja sen toivotaan olevan ainutkertainen. Häämatka...
Björn Borg tuo markkinoille luodinkestävästä materiaalista valmistetun matkalaukkumalliston.
Aava Resort & Spa, suomalaisomisteinen designhotelli Khanomissa Kaakkois-Thaimaassa, juhli avajaisiaan 3. syyskuuta 2010. Khanom on massaturismilta...
Kuvittele lipuvasi pitkin Niiliä autiomaan auringon paahtavassa lämmössä kylmä drinkki kädessäsi. Etsitkö takuuvarmasti aurinkoista matkakohdetta, ...
Häät ja Juhlat –lehti järjesti viime syksynä kilpailun yhteistyössä Helin Matkojen, Curaçaon Turisti-toimiston, KLM- ja Martinairin lentoyhtiöiden ...
Unohda romanttiset kaukomaiden hiekkarannat ja järjestä ihanat suurkaupungin häät! Avioituminen Pariisissa, Roomassa tai New Yorkissa on upea kokem...
Häämatka on matkoista ehkä se odotetuin. Silloin kaiken – tai ainakin lähes – toivoisi olevan täydellistä. Suuressa roolissa on eittämättä sää. Onn...
Länsi-Intian saarten sydämessä sijaitsee upea ja kaunis Antigua ja Barbudan saarivaltio. Tämä on yksi maailman suosituimmista häiden- tai häämatkan...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi