Kreikka edelleen suosikkikohde

Kreikka edelleen suosikkikohde

Kesälomamatkojen myynti käy parhaimmillaan kuumana eikä taantuma enää näy tämän kesän myynnissä. Suomalaiset matkustavat mieluiten Kreikkaan, mutta muita suosikkikohteita ovat Turkki, Tunisia ja Egypti. Hieman eksoottisemmat kohteet ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän myös perheitä. (Kuva Djerba, Tunisia)

Teksti: Finnmatkat Oy | Kuvat: Finnmatkat Oy

Suomalaisten ensimmäinen toive kesälomalta on lämmin ja aurinkoinen sää. Kreikan saaristo tarjoaa mitä mainioimpia lomanviettoilmoja eikä ihme että maa jatkaa edelleen suomalaisten suosikkikesälomakohteena.

- Kreikan talouskriisi ei ole vaikuttanut sinne myytäviin lomamatkoihin. Yli puolet Kreikan matkoista on jo tältä kesältä myyty, kertoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila

Kreikan Rodoksen ja Kreetan saarten lisäksi tänä kesänä matkalle lähdetään myös hieman eksoottisempiin kohteisiin.

- Euroalueen ulkopuolisista kohteista etenkin Turkki on kasvattanut kiinnostustaan. Myös Tunisiasta ja Egyptistä löytyy kohteita, jotka ovat olleet suosittuja aiemmin, ja ovat nyt jälleen nousussa, Mattila kertoo.

Aleksandria
Eksoottiset maut kiinnostavat. Kuva Erik Sahlin, kohde Aleksandria 

Taantumasta on toivuttu
Suomalaiset arvostavat lomallaan auringon lisäksi mielenkiintoisia aktiviteetteja ja helppoutta. Esimerkiksi aiemmin lähinnä talvilomakohteena tunnettu Egypti kiinnostaa nyt kesälomailijoitakin. Yhä useampi perhe lähtee Egyptiin tutustumaan värikkäisiin koralliriuttoihin, sillä maassa on maailman parhaimpiin kuuluvat snorklausmahdollisuudet. Edullinen hintataso sekä hotellin palvelut painavat myös vaakakupissa kohdetta valittaessa.

– Harva haluaa käyttää lomallaan aikaa ruuanlaittoon. Moni valitseekin hyvätasoisen hotellin, jossa matkan hintaan kuuluvat kaikki ruuat ja juomat. Siten vanhemmat saavat lomaa ruuanlaitosta koko loman ajaksi.

Lomamatkojen myyntisesonki käy parhaillaan kuumimmillaan. Tällä hetkellä myynti on kasvanut jopa 12 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Hinta-laatusuhteeltaan parhaat lomat on jo varattu, mutta rippeitä on vielä jäljellä.

– Matkatoimistot ovat huomanneet suomalaisten innostuksen lomamatkoihin ja kasvattaneet tarjontaansa. Silti, jos juhannuksena sataa vettä, viimeisetkin 5-10 prosenttia jäljellä olevista lomamatkoista viedään käsistä. Silloin hinnat nousevat huimasti, Mattila kertoo.

Aleksandria
Aiemmin lähinnä talvilomakohteena tunnettu Egypti kiinnostaa nyt kesälomailijoitakin. Kuva Erik Sahlin, kohde Aleksandria 

Voiko matkan perua luonnonkatastrofin vuoksi?
Viime aikoina uutisissa on seurattu monenlaisia luonnonkatastrofeja, jotka ovat luonnollisesti vaikuttaneet myös matkoihin. Keväinen ”tuhkapilviviikko” oli hyvin poikkeuksellinen koko matkailun historiassa.

– Hyvin harvoin joudumme perumaan matkoja minkään katastrofin vuoksi, Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila toteaa.

Mikäli valmismatka kuitenkin sattuu juuri ajankohtaan, jolloin matkaan ei voi lähteä, voi sen perua tai siirtää. Jos matkailija on jo kohteessa, ei häntä jätetä siellä oman onnensa nojaan.

– Valmismatkalaisen ei tarvitse yksin selvittää esimerkiksi vaihtoehtoisia paluureittejä Suomeen, vaan oppaat ovat kohteissa lomailijoiden apuna. Tarvittaessa matkanjärjestäjä hoitaa ja korvaa pakettimatkalaiselle myös ylimääräiset hotelliyöt. Valmismatkalaisella on siinä mielessä erittäin hyvä tilanne. Mutta tällaiset luonnonkatastrofit tai tuhkapilvet ovat tietenkin erittäin poikkeuksellisia tilanteita, Mattila muistuttaa.

Lisätietoja: www.finnmatkat.fi

Julkaistu 4.6.2010


  • Häämatkalle kotimaahan

    Häämatkalle kotimaahan

    Aina ei tarvitse lähteä kauas häämatkalle. Suomesta löytyy ihanan romanttisia häämatkakohteita jokaiseen makuun.

  • Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Rokotukset kuntoon häämatkalle

    Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia o...

  • With love from La Residencia

    With love from La Residencia

    Häämatka Mallorcalle ei ehkä tule ensimmäisenä mieleesi, mutta älä ole liian ennakkoluuloinen.Välimeren helmen luoteiskulmasta löytyy todellinen jalokivi, hotelli La Resi...
  • Barbados

    Barbados

    On sitten kyse hääsuunnitelmista tai häämatkakohteesta, Barbados on tavalla tai toisella kaikkien mielissä. Vietettyäni viikon paratiisissa ymmärrän kyllä miksi.

  • The Grand Mauritian

    The Grand Mauritian

    Kevyesti aaltoilevat sokeriruokopellot ja uskomattoman turkoosi meri ovat lähinaapureita The Grand Mauritianille – uudelle luksus-lomakohteelle ja kylpylälle – joka ka...

  • Romanttinen Riika

    Romanttinen Riika

    Etsikö romanttista kohdetta, joka on suhteellisen lähellä ja jossa on kauniita maisemia, ihania ravintoloita ja rentouttavia kylpylähoitoja. Lopeta etsiminen. Riika on...

  • Häämatka saaressa

    Häämatka saaressa

    Miltä kuulostaisi häämatka saaressa, hiukan eristyksissä muusta maailmasta? Joko maalaisromanttisessa kartanossa, vetten päälle rakennetussa bungalowissa, korkealla vu...

  • Miami kutsuu aurinkoon ja lämpöön

    Miami kutsuu aurinkoon ja lämpöön

    Ihanaa, että lähtöpäivä on vihdoinkin koittanut. Tänään se kuljettaa Karibialle lähes kahden viikon risteilylle ympäri saaria. Risteilyalukseksi valikoitui Azamara Jou...

  • ABBA – the Walk

    ABBA – the Walk

    Tänä kesänä Tukholmaan voi tutustua Abban tahtiin.

  • Miksi häämatkalle?

    Miksi häämatkalle?

    Useimmille on itsestäänselvyys lähteä häämatkalle, mutta miksi häämatkalle lähdetään? Ja mitä pitäisi muistaa huomioida?