Teksti: Marimiina Pykälistö | Kuvat: ©iStockphoto.com/gchutka
Kuukausia kestäneen suunnittelun, kiireen ja hössötyksen sekä lopulta koittaneen hääjuhlan jälkeen on häämatka tarpeellinen ja varmasti ansaittu hengähdys ennen paluuta arkiseen elämään tuoreena avioparina. Puhumattakaan kaikista niistä ihanista kokemuksista ja nähtävyyksistä, jotka häämatkalla vastavihittyä paria odottaa. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja pahimpaan on syytä varautua. Tulivuoret purkautuvat, hurrikaanit riehuvat, sikainfluenssat iskevät, hotellit ja lomakohteet menevät konkurssiin, puhumattakaan lentoyhtiöiden alati lisääntyvistä ongelmista. Näistä ja monista muista syistä voi kauan odotettu häämatka jäädä haaveeksi, jos kattavaa matkavakuutusta ei ole. Myös matkan aikana voi odottamaton tapahtua; taskuvarkaita ja näpistelijöitä on kaikkialla, ruoassa on lasinsiruja, meressä meduusoja. Myös hulluja kuskeja on pesiytynyt mitä rauhallisimpiin kyläpahasiin. Vaikka epäonnen ja pelkojen lietsominen ei ole järkevää, sitä sen sijaan on turhien riskien välttäminen. Hääbudjetissa ei kunnollinen matkavakuutus paljoa paina, ja sen ansiosta voi tuleva hääpari viettää yönsä rauhassa, vaikka maailmalla kuohuisi. Ja, jos jotain ikävää sattuisi tapahtumaan, ei korvauksia tarvitse kalastella vuosikausia, vaan kaikki sujuu kivuttomasti ja yhdellä yhteydenotolla.
Julkaistu 21.4.2010
Häämatka on varattu ja odotatte jo ihanaa lomaa, jonka aikana voitte vain nauttia toisistanne. Mutta ennen matkaa on syytä miettiä muutamia asioita. Yksi tärkeä asia o...
On sitten kyse hääsuunnitelmista tai häämatkakohteesta, Barbados on tavalla tai toisella kaikkien mielissä. Vietettyäni viikon paratiisissa ymmärrän kyllä miksi.
Kevyesti aaltoilevat sokeriruokopellot ja uskomattoman turkoosi meri ovat lähinaapureita The Grand Mauritianille – uudelle luksus-lomakohteelle ja kylpylälle – joka ka...
Etsikö romanttista kohdetta, joka on suhteellisen lähellä ja jossa on kauniita maisemia, ihania ravintoloita ja rentouttavia kylpylähoitoja. Lopeta etsiminen. Riika on...
Miltä kuulostaisi häämatka saaressa, hiukan eristyksissä muusta maailmasta? Joko maalaisromanttisessa kartanossa, vetten päälle rakennetussa bungalowissa, korkealla vu...
Ihanaa, että lähtöpäivä on vihdoinkin koittanut. Tänään se kuljettaa Karibialle lähes kahden viikon risteilylle ympäri saaria. Risteilyalukseksi valikoitui Azamara Jou...
Tänä kesänä Tukholmaan voi tutustua Abban tahtiin.
Useimmille on itsestäänselvyys lähteä häämatkalle, mutta miksi häämatkalle lähdetään? Ja mitä pitäisi muistaa huomioida?
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Kiinnostaako sinua todella eksoottinen häämatka? Unohda Karibia, Afrikka ja Etelämeri ja matkusta yhteen maailman koskemattomimmista paikoista, Isl...
Häämatkalle, mutta minne? Ja millaisella budjetilla? Ikimuistoisia kohteita on lukemattomia, ja aina kohteen ei tarvitse sijoittua maan ääriin. Myö...
Mietittekö häämatkanne tai jopa häidenne yhdistämistä shoppailuun ja kiertoajeluihin? Silloin New York on teitä varten.
Talvi, erityisesti joulu- ja tammikuu ovat matkojen, myös häämatkojen, sesonkiaikaa. Matkat kannaattaakin varata ajoissa, jotta saatte juuri toivei...
Jamaikan Montego Bayssä sijaitseva Half Moon -hotelli tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia. Vitivalkoisia hiekkarantoja huojuvine palmuineen ja val...
Häämatka on usein SE matka, joka jää haalistumattomaksi muistijäljeksi aivojemme syvimpiin sopukoihin. Siitä haaveillaan pitkään, ja kun hetki on k...
Häämatka vetten päälle ohilipuvia maisemia ihastellen ei ole hassumpi vaihtoehto. Kun siihen lisää lukuisat, toinen toistaan houkuttelevammat ja mi...
Ette ole auringonpalvojia? Ei hätää. Miltä kuulostaisi esimerkiksi syvänmerensukellus Sansibarilla, patikointi Kilimanjarolla, riippuliito Rio de J...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi