Finlandia-marmeladia kuninkaallisiin häihin

Finlandia-marmeladia kuninkaallisiin häihin

Huhtikuun 29. päivä avioituvat prinssi William ja Kate Middleton saavat Suomesta perinteisen lahjan: kaksitoista rasiaa Lappeenrannassa valmistettuja Finlandia-marmeladeja. Jo kolmannen kerran tämä herkku – aiemmalta nimeltään Kruunajaismarmeladi – on mukana saarivaltion kuninkaallisissa juhlissa.

Teksti: Fazer Group | Kuvat: Fazer Group

”Isoisoisäni Karl Fazer lähetti vuonna 1902 hedelmämarmeladeja Edward VII:n kruunajaisiin. Puiseen rasiaan oli painettu tarkka jäljennös kuninkaan kruunusta. Vuonna 1947 taas isoisäni Sven Fazer lähetti marmeladeja häälahjaksi prinsessa Elizabetille, tulevalle kuningattarelle. On upeaa, että meillä on tällainen hieno perinne ja saan nyt onnitella tulevaa kuningasta ja neiti Middletonia makuelämyksen kera”, kertoo Majlen Fazer.

Lappeenrannan tehtaan marmeladiosastolla työskentelee 13 henkilöä, jotka ovat erittäin ylpeitä hienosta tuotteesta ja kuninkaallisesta perinteestä. Marmeladikuulat valmistettiin huolella varta vasten hääparille ja ne lähtevät matkaan Fazerilasta kohti hovia maanantaina 11.4. juhlaohjeiden mukaisesti postitse.

Finlandia-marmeladeja

Kruunajaismarmeladi on yksi 120-vuotiaan Fazerin vanhimmista tuotteista ja aivan ensimmäinen vientituote. Sen nimi muutettiin vuonna 1948 Finlandiaksi, mutta edelleen rasiassa on muistona upean kruunajaiskruunun kuva. Perinteisinä makuina ovat aprikoosi, mustaherukka, sitruuna, mansikka ja päärynä. Marmeladikuulia valmistetaan Lappeenrannan tehtaalla vuosittain 500 tonnia, josta viidesosa on nimenomaan Finlandia-kuulia.

Finlandia-marmeladi on erityisesti joulusesongin herkku – kuulia saa kuitenkin ympäri vuoden muun muassa Karl Fazer Cafésta, Helsingin Kluuvikadulta.

Finlandia rivitys, historiakuva

Fazer täyttää 120 vuotta − Juhlitaan yhdessä

Fazer viettää 120. juhlavuottaan läpi vuoden. Onko ystäväsi sankari, joka ansaitsee makuelämyksen? Onko Sinulla Suomen paras sekaleipäresepti tai mukavia muistoja jaettavaksi?
Osallistu juhlaan osoitteessa www.fazer.fi/120

Julkaistu 7.4.2011


  • Enää hetki jäljellä prinssihäihin!

    Enää hetki jäljellä prinssihäihin!

    Ei ole enää montaa tuntia jäljellä, kun prinssi William saa Katensa. Kummatkin ovat valmistautuneet omalla tyylillään: Kate luksushotellissa perheineen ja prinssi Will...

  • Finlandia-marmeladia kuninkaallisiin häihin

    Finlandia-marmeladia kuninkaallisiin häihin

    Huhtikuun 29. päivä avioituvat prinssi William ja Kate Middleton saavat Suomesta perinteisen lahjan: kaksitoista rasiaa Lappeenrannassa valmistettuja Finlandia-marmela...

  • Todelliset prinsessahäät

    Todelliset prinsessahäät

    Koko Ruotsi oli seisaallaan ja kaikki huomio keskittyi suuriin häihin, kun kruunuprinsessa sai prinssinsä Danielin, tavallisen kansanmiehen.

  • Prinssi William ja Kate kihlautuivat!

    Prinssi William ja Kate kihlautuivat!

    Britannian hovi julkisti tiistaina 16. marraskuuta prinssi Williamin ja Kate Middletonin kihlautumisesta. Britannian hovi kertoo kosinnan tapahtuneen Kenian lomamatkan...

  • Näin julkkikset sanoivat

    Näin julkkikset sanoivat "tahdon"

    Suunnitteletko unelmiesi häitä ja tarvitset hieman inspiraatiota? Ota ideoita Hollywood-tähdiltä lukemalla heidän häistään.

  • Kaikki Ruotsin kuninkaallisista häistä

    Kaikki Ruotsin kuninkaallisista häistä

    On jälleen Pohjoismaisten kuninkaallisten häiden aika. Mutta minkälaiset häät ovat tulossa? Keitä vieraita häihin kutsutaan? Mitä menyy sisältää? Kysymyksiä on paljon ja ...