Teksti: Jeanette Henriksson | Kuvat: Patrik Österberg/All Over Press
Kruununprinsessa Victorian ja Danielin häistä muodostuu monia viikkoja kestävä sirkus; melkein kuin pienimuotoiset olympialaiset Ruotsin pääkaupungissa. Kyseessä on median valvoma iso bisnes, jossa monet tunnetut artistit esiintyvät ja joka televisioidaan kaikkialle maailmaan. Monet ovat jo varanneet hotellin taianomaiseksi päiväksi 19. kesäkuuta 2010. ”Tavallinen kansa” ei kuitenkaan voi osallistua Tukholman Suurkirkossa tapahtuvaan vihkimiseen, vaan paikat on varattu muille kuninkaallisille, läheisille ystäville, perheenjäsenille sekä hallituksen edustajille. Todennäköiset vieraat Koska hovi säilyttää hääyksityiskohdat salaisuutena, voimme vain spekuloida, ketkä tosiasiassa saapuvat Tukholman Suurkirkkoon, jota on kunnostettu 10 miljoonalla kruunulla ja jonne mahtuu noin 1200 vierasta. Hovireportterit ja kuninkaallista perhettä seuraavat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kruununprinsessa Victorian kummitäti Alankomaiden kuningatar Beatrix sekä hänen kummisetänsä Norjan kuningas Harald ovat itsestään selviä vieraita, kuten myös kuninkaan siskot lapsineen sekä muu suku Saksasta. Muiden eurooppalaisten kuningashuoneiden edustajat ja muiden Pohjoismaiden samanikäiset kuninkaalliset tulevat varmasti. Asiantuntijat uskovat, että häihin saapuu myös pitkänmatkalaisia vieraita, esimerkiksi Thaimaan kuningasperhe ja Japanin keisariperhe sekä Suomesta varmastikin presidenttimme Tarja Halonen. Häihin osallistuu myös Ruotsin hallituksen jäseniä sekä maaherroja. Suurkirkko täyttyy tietysti myös kruununprinsessan ja Danielin ystävistä. Mutta kuten sanottu, tavallinen kansa saa seurata seremoniaa television välityksellä, kun hovi lopulta neuvottelujen jälkeen antoi Sveriges televisionille lähetysluvan. Kaikkien vieraiden odotetaan mahtuvan Suurkirkkoon, mutta päivällisellä saattaa tulla ahdasta. Siksi osa kaukaisemmista sukulaisista ja ystävistä saa todennäköisesti istua päivällisen aikana eri huoneessa kuin hääpari. Vihkijät Arkkipiispa toimii vihkijänä Ruotsin kuninkaallisissa häissä, joten tehtävä lankeaa automaattisesti Anders Wejrydille. Hän ei kuitenkaan yksin riitä, vaan Victorian ja Danielin sanoessa tahdon toisilleen alttarilla seisoo hänen lisäkseen kolme muuta henkilöä. Ylihovisaarnaaja Lars-Göran Lönnermark on yksi heistä. Tukholman tuomiokirkon tuomiorovasti ja Danielin läheinen ystävä Åke Bonnier on toinen. Viimeiseksi tehtävään on nimitetty Antje Jackelén, Lundin hiippakunnan piispa. Kuningashuone on kihlauksen julistamisesta 24. helmikuuta 2009 lähtien osoittanut, että häistä tulee todella mahtavat. Koska Bernadotten suku on vuonna 2010 toiminut 200 vuotta Ruotsin hallitsijana ja koska Kruununprinsessa on kruununperijä, häitä pidetään maailman tehokkaimpana PR-koneistona. Hovi arvioikin monarkian suosion kasvavan häiden myötä. Häiden suosio kasvaa koko Pohjolassa, ja monet avioon aikovat parit ovat jo varanneet taianomaisen päivän hääpäiväkseen. Seremonian jälkeen kuningasparin saattue ajaa Tukholman kaduilla. Todennäköisesti seurue tekee kierroksen myös pääkaupungin vesissä klassisella Vasaslupenilla, jolla myös kuningas ja kuningatar matkasivat hääpäivänään. Kiertoajelun jälkeen morsiuspari suuntaa Kuninkaanlinnaan. Ennen Danielin vanhempien isännöimää gaalaillallista tuore aviopari näyttäytyy parvekkeella. Tällöin saatamme nähdä odotetun suudelman.Suuret hääjuhlat Kuninkaallisia häitä on tapana juhlia kolme päivää ja näin odotetaan myös Victorian ja Danielin kohdalla tapahtuvan. Juhlat alkavat jo torstaina, jolloin nuoret vieraat juhlivat todennäköisesti Café Operassa tai Drottningholmin linnassa morsiusparin vastatessa itse kutsuista. Seuraavana päivänä, perjantaina, eduskunnan ja hallituksen odotetaan saavan kutsun gaalaesitykseen, todennäköisesti oopperaan tai Tukholman kaupungintalolle. Menyyn arvioidaan olevan mahdollisimman ruotsalainen äyriäisten, lohen ja riistan kera. Koska kruununprinsessa ja Daniel ovat Västergötlandin herttuatar ja herttua, menyy sisältää todennäköisesti alueen herkkuja sekä Danielin kotikaupungin Ocklebon juustoa. Ruoan kanssa tarjoillaan tietysti yleviä ja laadukkaita juomia, ja jälkiruoka sisältää todennäköisesti Solidenin parhaita vadelmia. Vaatteet Häät ja Juhlat uskoo monien asiantuntijoiden tapaan, että kruununprinsessan hääpuvun suunnittelee ruotsalainen suunnittelija eikä Dior, joka suunnitteli kuningattaren puvun vuonna 1976. Korkealle listalle nousee Roger Lungren, sillä hän on suunnitellut prinsessan viimeisimpiä pukuja. Myös Lars Wallin, Göran Alfredsson, Pär Engsheden ja Maria Westerlind on nimetty todennäköisiksi kandidaateiksi. Todennäköisintä on, että kruununprinsessa valitsee kiiltävän valkoisen klassinen morsiuspuvun, jossa on pitkä laahus ja pitkä huntu. Jos hän kuitenkin rohkenee olla hieman trendikkäämpi morsian, hän saattaa päätyä edestä hieman lyhyempään ja olkaimettomaan pukuun, jossa on pitkä halkio. Tätä ei varmaankaan tule tapahtumaan, vaan prinsessa pukeutuu klassiseen pitkähihaiseen morsiuspukuun. Morsiuskimppu sidotaan todennäköisesti Drottningholmin tai Öölannin Solidenin ruusuista. Danielin oletetaan pukeutuvan frakkiin, koska kyseessä on iltapäivähäät. Hänen odotetaan saavan kuninkaalta serafiimiritarikunnan kunniamerkin ennen häitä. Frakki ei todennäköisesti tule olemaan Armanin, vaikka hänen luomuksensa tyylikkäitä ovatkin, vaan ruotsalaisen Götrichin, jonka vaatteisiin Ruotsin kuninkaalla on tapana pukeutua. Sormus Kruununprinsessan kommentoidessa kihlasormustaan hän sanoi ”tämä sormus merkitsee minulle erittäin paljon”. Useimmat alan asiantuntijat ovat melkein varmoja siitä, että Victoria ”peri” kuningatar Silvian kihlasormuksen. Kaunista sormusta on käyttänyt myös Victorian isänäiti, prinsessa Sibylla. Tämä jää kuitenkin salaisuudeksi, sillä hovi ilmoitti, ettei se kommentoi asiaa ja totesi asian olevan kihlaparin henkilökohtainen salaisuus. Sormuksen tunnearvo on tietysti asia erikseen, mutta rahassa sen arvon arvioidaan olevan 150 000 ja 200 000 kruunun välillä. Parin ystävät Victorialle järjestetään tietysti polttarit. Todennäköisintä on, että lukioaikaiset ystävät Carolina Dinkelspiel, Caroline Kreuger, Andrea Engsäll ja Marina BondeEnskilda gymnasienista vastaavat polttareista, joiden tapahtumapaikkana on arvatenkin Pariisi tai New York. Kaasona toimii Caroline Kreuger tai Caroline Dinkelspiel, koska naiset ovat jo kauan sitten sopineet toimivansa toistensa häissä kaasona. Danielin polttarit järjestää varmaankin Peder Dinkelspiel yhdessä Danielin vanhojen kotikaupungin ystävien kanssa. Jokainen morsiuspari saa hääpäivänään lahjoja. Victorialle ja Danielille perustetaan todennäköisesti rahasto, jonne ihmiset voivat tehdä lahjoituksen häälahjan sijaan. Rahaston rahat lahjoitetaan häiden jälkeen johonkin hyvään tarkoitukseen, kuten urheiluun tai hyväntekeväisyyteen. Häämatka Valokuvaajat eri puolilta maailmaa seuraavat kruununprinsessa Victoriaa ja Danielia 19. kesäkuuta. Häiden jälkeen on häämatkan aika, jolloin pariskunta voi viettää kahdenkeskeistä aikaa. Heidän on pidettävä matkakohde salaisuutena, jotta paparazzit eivät seuraisi heitä matkan aikana. Suosituin arvaus on, että tuore aviopari matkustaa Brasiliaan. Kruununprinsessalla on siellä paljon sukulaisia ja Daniel rakentaa luksushotellia Pratigiin. Häät ja Juhlat epäilee parin kuitenkin valitsevan juuri siksi jonkin toisen matkakohteen. Erään ystävän mukaan Victoria ja Daniel eivät ole vielä kertoneet edes lähipiirilleen, minne aikovat matkustaa. Häät ja Juhlat pitää yhtenä vaihtoehtona Keniaa, jossa kuningasperheellä on monta ystävää. Häämatkan jälkeen tuore aviopari muuttaa Tukholman lähellä sijaitsevaan Hagan linnaan (ruotsiksi Haga slott), joka on remontoitu ja sisustettu paria varten. Ensimmäisen lapsen arvellaan syntyvän vuoden sisällä, sillä monilla Victorian ja Danielin läheisillä ystävillä on lapsia ja he ovat molemmat lapsirakkaita. Prinsessa saa vihdoinkin prinssinsä tavallisen kansan joukosta, aivan kuin sadussa. Parin ympärillä pyörivästä häähysteriasta huolimatta on tärkeä muistaa, että kuninkaallisissa häissä kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että nämä kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä vannovat rakkauttaan koko maailman edessä, mutta etenkin toisilleen.
Julkaistu 26.2.2010
Ei ole enää montaa tuntia jäljellä, kun prinssi William saa Katensa. Kummatkin ovat valmistautuneet omalla tyylillään: Kate luksushotellissa perheineen ja prinssi Will...
Huhtikuun 29. päivä avioituvat prinssi William ja Kate Middleton saavat Suomesta perinteisen lahjan: kaksitoista rasiaa Lappeenrannassa valmistettuja Finlandia-marmela...
Koko Ruotsi oli seisaallaan ja kaikki huomio keskittyi suuriin häihin, kun kruunuprinsessa sai prinssinsä Danielin, tavallisen kansanmiehen.
Britannian hovi julkisti tiistaina 16. marraskuuta prinssi Williamin ja Kate Middletonin kihlautumisesta. Britannian hovi kertoo kosinnan tapahtuneen Kenian lomamatkan...
Suunnitteletko unelmiesi häitä ja tarvitset hieman inspiraatiota? Ota ideoita Hollywood-tähdiltä lukemalla heidän häistään.
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 95 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 172 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 144 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 165 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin kesäkuiset häät ovat innoittaneet Electroluxia ja kuuluisaa ruotsalaista tekstiilisuunnittelijaa Wa...
Huhtikuun 29. päivä avioituvat prinssi William ja Kate Middleton saavat Suomesta perinteisen lahjan: kaksitoista rasiaa Lappeenrannassa valmistettu...
Kipling on suunnitellut apinaparin nimeltä William & Kate, juhlistaakseen kuninkaallisia häitä.
Ei ole enää montaa tuntia jäljellä, kun prinssi William saa Katensa. Kummatkin ovat valmistautuneet omalla tyylillään: Kate luksushotellissa perhei...
Britannian hovi julkisti tiistaina 16. marraskuuta prinssi Williamin ja Kate Middletonin kihlautumisesta. Britannian hovi kertoo kosinnan tapahtune...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi