Todelliset prinsessahäät

Varhain hääpäivän aamuna noudettiin kruununperijän kruunu sekä prinssi Wilhelmin kruunu Tukholman linnan aarrekammiosta lasikupujen suojista. Kruunut kuljetettiin Suurkirkkoon ja asetettiin erityiselle kunniamerkkipöydälle kirkon vasemmalle (alttarilta katsoen oikealle) puolelle. Kruunut on peitetty sinisillä kruununpeitteillä, ja ne lepäävät yhtä sinisillä samettityynyillä. Ruotsi on valmis häihin – eikä ihan mihin tahansa häihin – vaan itse kruununprinsessan häihin!

Kruununprinsessa Victoria asteli kirkkoon yhdessä isänsä, Hänen majesteettinsa kuninkaan kanssa. Sisääntulomusiikkina soi Jeremiah Clarken (1674–1707) The Duke of Gloucester’s March, jonka oli sovittanut Mattias Wager. Prinsessalla oli kaunis ja yksinkertainen valkoinen hääpuku, jonka oli suunnitellut Pär Engsheden.

Hääpuku oli valmistettu helmenvalkoisesta kaksipuolisesta duchesse-silkistä, siinä oli lyhyet hihat ja ulospäin taitettu kaulus, joka kauniisti myötäili kaula-aukkoa. Puvun selkämys oli V:n muotoinen, ja selässä oli päällystetyt napit. Kruunuprinsessan puvussa oli myös kaunis takaa kiinni napitettu vyö. Viisimetrinen mahtava laahus, joka oli kantattu kauniilla nauhalla, kiinnittyi vyötärölle ja myötäili hunnun muotoa. Kruununprinsessan kengät oli päällystetty hääpuvun kankaalla, ja prinsessa näytti uskomattoman kauniilta.

Prinsessan hiuksia koristi historiallinen Kamédiadeemi. Sana kamé tarkoittaa jalokiveä, ja juuri sellainenhan Victoria on – Ruotsin jalokivi. Keskimmäinen kamé kuvaa kreikkalaisesta mytologiasta tunnettuja Amoria ja Psyykeä. Kruununprinsessa kantoi myös myrtin oksaa, joka sulki kauniin diadeemin takaa – perinne, joka juontaa juurensa kruununprinsessa Margareettaan, Victorian isoisän äitiin.

Huntu ja hääkimppu
Kruununprinsessa käytti kuningatar Sofian pitsihuntua, joka on tehty Brysselin-pitsistä ja jota Nassaun Sofia käytti menneessään naimisiin prinssi Oskari II:n kanssa vuonna 1858. Myös kuningatar Silvia käytti historiallista huntua vuonna 1976 mennessään naimisiin kuninkaan kanssa. 

Kruununprinsessan morsiuskimppu oli ihana sekoitus ruotsalaisuutta. Useita kauniita ruotsalaisia kesäkukkia mutta myös erilaisia eksoottisempia kukkia, hyvin sidotussa ja luonnollisen kauniissa kimpussa. Prinssi Daniel, joka seisoi kruununprinsessan vierellä, saattoi varmasti tuntea huumaavan tuoksun, joka levisi kieloista, ruusuista, orkideoista, pioneista, kärhöistä, kosmoskukista, tuoksuherneistä, vänrikinsydämistä, pelargonioista, amatsoninliljoista, gardenioista, atsaleoista, luutnantinsydämistä ja Sofieron perinteisistä myrteistä.

Kaikki tämä ja hänen rakastamansa mies, Daniel Westlingin, joka tästä eteenpäin on prinssi Daniel, serafiimiritarikunnan jäsen ja Länsi-Götanmaan herttua, teki kruununprinsessasta säteilevän kauniin morsiamen.

Vihkiseremonia ja juhlat
Kun uskomattoman tunnelmallinen vihkiseremonia, joka sai monelle kotikatsomoissakin kyyneleet poskille, oli ohi, marssivat vastavihityt ulos kirkosta Sigfried Karg-Elertin säveltämän (1877–1933) ja Thomas Brantiganin sovittaman Praise the Lord with Drums and Cymbals -kappaleen tahdissa.

Ulkopuolella odotti suosiotaan osoittava Ruotsin kansa ja kaunis paraatikulkue, joka kuljettaisi morsiusparin halki ihmisten täyttämien katujen. Vastavihityt olivat valinneet saman reitin kuin kuningas ja kuningatar Silvia, kun heidät tasan 34 vuotta aiemmin vihittiin.

Nelivaljakko à la d’Aumont
Kruununprinsessaparin kauniiseen paraatikulkueeseen oli suunniteltu hevosvaljakko à la d’Aumont, joka tarkoittaa, että vaunujen ajajanpenkki oli tyhjä. Ohjastajan sijaan vaunujen vasemmalla puolella kulki kaksi ratsastajaa hevosineen. Tällaiseen järjestelyyn päädyttiin siksi, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus nähdä vastavihitty pari mahdollisimman hyvin heidän ensimmäisellä avioparina tehdyllä matkallaan. Vaunujen takana istui kaksi univormuun pukeutunutta lakeijaa, joiden tärkeänä velvollisuutena oli huolehtia jarruista. Monet olivatkin sitä mieltä, että kruununprinsessaparin hääpäivänä pitäisikin vähän ”jarrutella”, jotta voisimme nauttia loistokkuudesta hieman pitempään.

Hääillallinen
Kuninkaanlinnan valtionsali, jonka vuonna 1717 loi linnanrakentaja Nicodemus Tessin, on kuninkaanlinnan tärkein seremoniahuone. Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin hääillalliset ovat suurimmat kaikista siellä järjestetyistä lukuisista kuninkaallisista juhlallisuuksista. Valtionsali oli remontoitu häitä varten. Juhlapöydän yläpuolella salissa säihkyvät vanhat kattomaalaukset, jotka on uudelleen otettu esiin: haalean siniset pilvet kirkkaalla kesäisellä taivaalla. Hopeinen valtaistuin ja kaikki penkit oli viety pois, jotta saatiin tilaa pitkälle ruokapöydälle, jonka ääressä istui 98 häävierasta. Pitkä pöytä päättyi T:n muotoiseen kunniapöytään, jossa hääpari yhdessä 16 lähimmän perheenjäsenensä kanssa istui.

Muut vieraat oli sijoitettu 38 pyöreään pöytään pitkän pöydän sivuille ja kolmeen viereiseen saliin. Kaikki pöydät oli koristeltu peilijalustoin, joille oli asetettu mahtavat kyntteliköt. Pöytähopeat ja kauniit kukat koristivat myös kaikkia pöytiä. Vaaleanpunaisen eri sävyisissä loistavista kukista kootut kukkataulut kahdeksalla valeikkunalla toivat lämpöä suuren salin avaruuteen. Lattiaa peitti hennon sininen matto.

Pöytään oli tietenkin katettu kaikkein parhaat liinat, astiat, lasit ja aterimet, jotka Ruotsi voi tarjota. Juhlapöytä oli majesteettisen mahtipontinen, mutta samalla valoisa ja kevyt kuin ruotsalainen juhannusyö. Illallinen alkoi kello 20.00, ja kukapa ei olisi tahtonut olla mukana siinä kuninkaallisessa komeudessa ja ennen kaikkea jakamassa vihkiparin onnea. Illallisen jälkeen tarjoiltiin Bernadotte-galleriassa kahvia ja hääkakkua. Juhlat päättyivät satumaisiin tanssiaisiin Vita Havet (valkoinen meri) -nimisessä tanssisalissa.