Hengähdä hetkeksi ja keskity omaan hyvinvointiisi, sillä vuosi 2011 pyhitetään itselle – omalle hyvinvoinnille, luonnollisuudelle, kiireettömämmälle arjelle, toiveille ja niiden täyttymiselle.
Teksti: Polhem PR Finland | Kuvat: Polhem PR Finland
Elämäntapojen vaikutukset näkyvät ihossa, hiuksissa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi heijastuvat toisiinsa, joten kummankin tukeminen on tärkeää. Stressin hallinta, hyvä ruokavalio tärkeine vitamiineineen, liikunta, sekä itsensä tekeminen onnelliseksi ja tyytyväiseksi elämäänsä ovat asioita, joille kaikkien pitäisi antaa aikaa.Pysähdy, nauti ja hemmotteleStressi on usein läsnä arjessa, mikä heijastuu yleensä myös fyysiseen hyvinvointiin, sillä useimmiten stressaantunut ihminen alkaa laiminlyödä itseään. Stressaantuneet kärsivät myös yleensä vatsa- ja suolistovaivoista, lihaskireydestä, ihon ongelmista, tunnealojen heittelehtimisestä ja unettomuudesta. Voit purkaa stressiä esimerkiksi liikkumalla luonnossa, syvähengittämällä, meditoimalla - kunhan tunnet itsesi rentoutuneeksi. Stressiä voi hoitaa kotona monin keinoin, esimerkiksi nauttimalla sisäisesti yleiskuntoa kohottavia ja munuaisia vahvistavia yrttejä, erityisesti nokkosta. Keskity siihen, mikä on itsellesi tällä hetkellä kaikkein tärkeintä – pidä omasta hyvinvoinnistasi huolta ja anna itsellesi lupa nauttia siitä, mistä itse haluat. Lisätietoa hyvinvoinnin ylläpitämisestä voit lukea Luonnonkaunis-kirjasta, joka kannustaa pitämään itsestäsi huolta.
Frantsilan Tyyneyden tipat auttavat silloin, kun haluat irtautua hetkestä, rauhoittua ja vähentää stressiä. Tyyneyden tipat on kauranversosta tehty luonnollinen ravintolisä, joka antaa voimaa stressin keskelle. Kehon kaivatessa rentoutumista on sauna monelle se kaikista rauhoittavin paikka. Frantsilan Rentoutus-saunatipat elvyttävät ja voimistavat kehoa, ja sen sisältämät 100 % aidot, eteeriset öljyt auttavat mielen rentoutumisessa ja lihasjännitysten laukeamisessa - lihasten rentouduttua myös mielellä on tapana rentoutua. Stressaavan päivän päätteeksi pirskottamalla Frantsilan Ruusu-kukkaisvettä kohotat mielialaa ja hellit samalla kasvojen kuivaa ihoa.
Vinkki hemmotteluhetkeenVirkistävä vartaloöljy100 ml peruskasviöljyseosta3 tippaa mandariinin eteeristä öljyä3 tippaa greipin eteeristä öljyä1 tippa sitruunan eteeristä öljyäSekoita öljyt, hiero iholle ja nauti.Kaikki eteeriset öljyt ovat saatavilla Frantsilalta.
Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä tukee Virpi Raipala-Cormierin monipuolinen ja mielenkiintoinen Luonnonkaunis – Yrtit ja luontaishoidot naisen kauneuden ja terveyden tukena –kirja (WSOY 2004), joka antaa helppoja vinkkejä parempaan hyvinvointiin. Myös kirja on saatavilla Frantsilalta.Lue lisää: Frantsila
Julkaistu 15.2.2011
Hääpäivä on yksi suurimmista tapahtumista nuorten naisten elämässä. Kaikki huomio keskittyy siihen, miltä näytämme, ja siksi onkin tärkeää, että hiukset, meikki ja puk...
Epäterveelliset elämäntapasi eivät näy vain kylkiluidesi ympärillä. Ne näkyvät ihossasi, hiuksissasi ja kynsissäsi. Lue tästä, miten voit säteillä kauneutta häiss...
Jokainenhan toivoo olevansa kauneimmillaan tai komeimmillaan hääpäivän koittaessa. Täytyy myöntää, että kokovartalopeilistäni ei tuijota se Adonis, jonka sieltä pitäis...
Personal Trainer, eli henkilökohtainen valmentaja, miellettiin vielä muutamia vuosia sitten ainoastaan huippu-urheilijoiden ja Hollywood-tähtien ohjaajaksi. Nykyisin m...
On ihan sama, miten asiaa katsot: kun suuri päivä on tulossa, kaikki katseet kohdistuvat morsiameen. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, että kaikki morsiamet tahtovat ...
Rimmel tuo markkinoille uudet, trendikkäät Crack Your Colour Crazy Top Coat –lakat. Kraklaavat päällyslakat ovat yksi tämän hetken cooleimmista ja hulluimmista kynsitr...
Siri Eikemo, oslolaisen salonki Innovativin omistaja, sai kesällä tilaisuuden stailata morsiamen nimeltä Aud valmiiksi todellisia satuhäitä varten. Vihkiminen toimitet...
Make Up Bible on joka naisen niksikirja ikään tai meikkauskokemukseen katsomatta.
Maineikas Kiehl’s Since 1851 on avannut ovensa Kämp Galleriassa Helsingin keskustassa.
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Silk-épil 7 Dual Epilator Venus-teknologialla aloittaa epiloinnin uuden aikakauden: Kesän sileimmät sääret yhdellä ainoalla vedolla
Haluatko häihisi hohtavan valkoisen hymyn? Onnistuuko valkoisen hymyn saaminen kotikonstein?
Frantsilan suomalaiset ja luonnonmukaiset tuotteet edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia, luonnollista kauneutta ja terveellisempää elämäntapaa....
Kylien eloisuus ja leikillisyys, jotka värittävät hänen jokaista esiintymistään, on siirretty hänen uusimpaan Pink Sparkle POP -kausituoksuunsa.&nb...
Bernerin kehittämä suomalainen ihonhoitosarja Mariderm palkittiin Hopeahuipulla pakkaussuunnittelun kategoriassa torstaina 15.4. järjestetyssä ...
Haluatko klassisen, romanttisen vai räväkän lookin? Tässä vinkkejä puolipitkille luonnonkiharille hiuksille sopivista kampauksista.
ACO Cliniderm anti-age -aurinkotuotesarjan uutuudet: Mattapintainen anti-age aurinkovoide kasvoille sekä anti-age aurinkovoide aurinkoherkille ihoa...
Läpi historian hiukset ovat kertoneet naisen asemasta.
Garnierin ensimmäinen vartalonhoitosarja, joka todistetusti kosteuttaa pitkävaikutteisesti. Kosteutus on niin intensiivistä, että sen tuntee jopa 7...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi