Luonnoksesta unelmien vihkisormukseksi

Tilaussormus

Tarina tilaustyöstä.

Teksti: Interdialogi Oy | Kuvat: AITO Kultasepänverstas

Valokuvaaja Nana Simelius ja hänen miehensä Juhana menivät naimisiin viisi vuotta sitten vaatimattomilla sormuksilla. Nyt on tullut aika hankkia ne unelmien sormukset - Nana ja Juhana ovatkin päättäneet teettää sormukset tilaustyönä, näin he tietävät saavansa sormukset, jotka ovat täysin uniikkeja ja heidän mieltymystensä mukaisia.

Valkokultaa ja mustia timantteja
Askel 1: Suunnittelu
Ensimmäisellä käynnillä kultasepän luona hahmotellaan ja suunnitellaan toiveiden mukaisia malleja. Nana ja Juhana ovat rock-henkisiä romantikkoja, joten avioparin toivomuksesta koristekuviona molemmissa sormuksissa käytetään liljaa. Materiaaliksi valitaan valkokulta, Nanan sormukseen lisätään myös mustia timantteja. Lisäksi Nana haluaa sormukseensa muhkean ja näyttävän muotokielen. Juhanan sormukseen saadaan aikaan haluttu ulkonäkö pinnoittamalla koru mustalla rodiumilla ja mattaharjaamalla kevyesti, jolloin pinnoite kuluu pois korkeimmilta kohdilta. 

Ensimmäisellä tapaamisella sovitaan myös aikataulu, mitataan sormusten tarkat koot ja päätetään hintaraamit. Nanan sormus hinnoitellaan kolmen eri materiaalivaihtoehdon mukaan. Sormus, joka tehdään 14 karaatin valkokullasta on arvoltaan 1225 €, 18 karaatin valkokullasta 1345 € ja platina 950 tuo sormukselle hintaa 2225 €. Juhanan sormuksen arvoksi sovitaan 640 €.

Mallinnus 

Mullistava 3D-tekniikka
Askel 2: Mallinnus
Toisella käynnillä, muutama viikko myöhemmin, Nana ja Juhana saavat jo nähdä tietokoneella mallinnetut kuvat sormuksista. Kultasepät ovat tehneet vahasta valmistetun 3D-mallin, jota Nana saa sovittaa sormeensa. Vahamalli antaakin tarkan kuvan siitä, miltä valmis sormus tulee näyttämään Nanan sormessa ja sormukseen päätetään sovituksen perusteella tehdä vielä muutoksia timanttikansien alle. Kultaseppä suunnittelee kansien alle koristepohjat, jotta painoa saataisiin kevennettyä muuten liian massiivisesta sormuksesta. Kun kaikki yksityiskohdat on mietitty valmiiksi, tehdään lopullinen tilaus. Tässä yhteydessä sormusten lopullisesta hinnasta maksetaan käsirahana 20 %.

Mallinnus

3D-mallinnus on mullistanut uniikkien ja tilaustyönä tehtävien vihkisormusten valmistuksen. Asiakas saa sormussuunnitelmasta aitoa vastaavan mallinnetun kuvan nähtäväkseen ennen sormuksen valmistumista, sekä tarvittaessa vahamallin sovitettavaksi sormeensa.

Valmistus

Ideasta koruksi osaavissa käsissä
Askel 3: Toteutus
Nanan sormuksen valmistus aloitetaan valamalla vahamalli 585/1000 palladiumvalkokultaan. Valuaihiot liitetään hionnan jälkeen juottamalla yhteen, näin saadaan ilmava ja kevyt rakenne muhkean muodon omaavaan Nanan sormukseen. Seuraavassa vaiheessa istutetaan mustat timantit kansiosiin, fasetit leikataan istutukseen kaivertimella. Lopuksi molemmat sormukset leimataan, pinnat viimeistellään hiomalla kiiltäviksi ja kaiverrukset toteutetaan viimeisenä täysin valmiisiin sormuksiin.

Tilaustöissä aikaa koko prosessiin ensimmäisestä suunnittelukäynnistä valmiiseen koruun kuluu lyhimmillään vain kolme viikkoa. Varsinkin sesonkiaikaan keväällä on asiakkaan kuitenkin hyvä varautua noin kahteen kuukauteen.

Valmis

Nanan ja Juhanan tullessa noutamaan valmiita sormuksia he saavat vielä kuvalliset takuukortit. Kultaseppä opastaa heitä sormusten huollossa ja heidän kanssaan sovitaan vuositarkastuksista, jotka ovat edellytys työlle myönnettävälle takuulle.

Kolme tilaustyön askelta: suunnittelu, mallinnus ja toteutus, on nyt käyty läpi. Nana ja Juhana saavat pujottaa vasemman käden nimettömiin unelmiensa sormukset.

Julkaistu 17.3.2010


  • Lumoava hääpäivä

    Lumoava hääpäivä

    Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan.

  • Trendikkäät vihkisormukset

    Trendikkäät vihkisormukset

    Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä...

  • Taru sormuksesta

    Taru sormuksesta

    Olette menossa naimisiin, ja on aika valita vihkisormus. Mutta mitä pitää ottaa huomioon sen lisäksi, että sormuksen on oltava kaunis, persoonallinen ja romanttinen?

  • Kullan arvoista

    Kullan arvoista

    Harvat metallit ovat niin myyttisiä ja arvostettuja kuin kulta. “Kulta on kuningasten kuningas”, on sanonta, joka liittyy tähän metalleista arvokkaimpaan. Kaiken symbo...

  • Suunnittele korusi netissä

    Suunnittele korusi netissä

    Diamo Oy tarjoaa sivuillaan Suunnittele itse korusi -sovellusta, jossa voi helposti hiirtä napsauttamalla löytää vaikkapa sen unelmiensa sormuksen.

  • Virhe sivulla 173

    Virhe sivulla 173

    Uusimmassa Häät ja Juhlat -lehdessämme sivulla 173  sormusten tiedot ovat virheelliset.

  • OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    Maailman johtavimpiin kellobrändeihin lukeutuva OMEGA tuo joulumarkkinoille naisellisen ja ajattoman tyylikkään Ladymatic-malliston 200-luvun tekniikka 50-l...

  • Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Suomen Kultaseppien Liitto Ry on valinnut Vuoden 2011 Kultasepäksi kultaseppämestari Pekka Kulmalan.

  • Jalokivien kertomaa

    Jalokivien kertomaa

    Koruissa käytetyt kivet kertovat paljon kantajastaan, hänen mieltymyksistään ja uskomuksistaan. Entisaikaan uskottiin vahvasti myös kivien hoitavaan ja parantavaa vaik...

  • Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Korujen kanssa kannatt...