Panosta korulippaan valintaan

Korulipas

Korulippailla on takanaan pitkä historia. Niissä vaalitaan koruja, joissa on arvokasta niin jalokivet kuin muistotkin.

Teksti: Annette Saksman | Kuvat: Korutukku

Korulippaita on käytetty antiikin ajoista lähtien. Ammattitaitoiset käsityöläiset valmistivat pitkään lippaita käsin, yksi kerrallaan. Teollinen vallankumous muutti käsityöläisperinteen 1800-luvun lopulla. Ensimmäistä kertaa metalliesineitä, kuten korulippaita, voitiin valmistaa kerralla paljon. Massatuotanto alensi hintoja, joten keskiluokalla oli viimein varaa ostaa lippaita.

1900-luvun alussa korulippaita oli saatavilla kaiken kokoisina, pienimmästä sormusrasiasta nenäliinan kokoisiin rasioihin. Kulta- ja hopealippaat olivat yleisiä, koristeluissa käytettiin muun muassa norsunluuta, emalia ja pronssia. Ne vuorattiin itämaisilla silkeillä ja satiineilla. Lippaiden pohjat olivat yhtä kauniita kuin kannet. Vuosisadan alun merkittävin tyyli, Art Nouveau, näkyi korulippaiden koristeaiheissa. Kukat, köynnökset, linnut ja muut eläimet koristivat näitä mielikuvituksellisia lippaita.

Puuta ja nahkaa
Korulippaissa on rutkasti valinnan varaa, sillä niitä löytyy eri kokoisina, tyylisinä ja värisinä. Monet lippaista on tehty naisille, mutta myös miehille ja lapsille on omansa.

Puiset korulippaat ovat usein isoimpia, joten ne tarjoavat paljon tilaa. Niissä on tavallisesti kiiltävä lakkapinta ja materiaaleina tammi tai mahonki. Monissa malleissa on vetolaatikkoja, jotka liukuvat sivuille tai nousevat ylös. Laatikoissa on pehmeä samettipäällys ja toisinaan koukkuja tai peili kannen alla. Puinen lipas kestää monta sukupolvea eteenpäin.

Kankaisista, puisia pienemmistä korulippaista, on tullut yhä suositumpia. Ne koristellaan helmin ja vuorataan satiinilla ja sametilla. Kangaslippaat ovat edullisempia kuin puiset ja niitä on saatavana monen värisinä. Miehille tarkoitetut lippaat ovat yksinkertaisempia kuin naisten. Ne ovat usein nahkapäällysteisiä, ja niissä on yksi tai kaksi kerrosta kelloille ja kalvosinnapeille.

Lipasta valitessa
Monet ostavat uuden korulippaan, johon yrittävät kotona sulloa korujaan. Korut kannattaa kuitenkin käydä läpi ennen lippaan hankintaa, jotta ostat lippaan oikeaan tarkoitukseen. Lajittele korut ensin tyypeittäin: kaulakorut, sormukset, rintakorut, rannekorut ja korvakorut. Sitten erottele pienet korvakorut yhteen pinoon ja suuret toiseen. Paksut kaulakorut kannattaa erottaa ohuemmista ketjuista. Näin saat käsityksen korujesi määrästä.

Valitse lipas, jossa on tarpeeksi tilaa kaikille koruillesi. Jokaisella korvakoruparilla tulisi olla oma lokerikkonsa tai koukkunsa. Kaulakorujen pitäisi maata litteinä ja suorina. Sormukset kuuluvat sormusten jakajaan tai sormuspylvääseen. Isot, taipumattomat korvakorut voi laittaa makaamaan kaulakorujen kanssa. Jos sinulla on paljon koruja, harkitse kahden lippaan käyttöä. Näin voit erottaa esimerkiksi arki- ja juhlakorut tai hopea- ja kultakorut toisistaan.

Korut järjestyksessä
Koruja todella kannattaa opetella säilyttämään lippaassa, sillä se estää niitä tummumasta ja pölyttymästä. Kalliit ja hopeiset korut tulisi säilyttää samettipussissa rasian sisälläkin. Sen sijaan älä pakkaa koruja muovipusseihin vaan mieluummin silkkipaperiin.

Korut pysyvät järjestyksessä säännöllisen tarkistuksen avulla. Levitä korusi ulos ja karsi rikkinäiset joukosta. Ota joukosta pois ne, joita et ole käyttänyt vuoteen tai joista et pidä enää. Saatat tehdä löytöjäkin, jos huomaat omistavasi ihanan korun, jonka olit kokonaan unohtanut.

Julkaistu 29.6.2009


  • Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Diamo Oy:n perustajilla on pitkä jalometallialan kokemus. Ensimmäinen timanttikoruja valmistava yritys perustettiin vuonna 1985, mutta myytiin vuonna 2000.  Jalom...

  • Lumoava hääpäivä

    Lumoava hääpäivä

    Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan.

  • Trendikkäät vihkisormukset

    Trendikkäät vihkisormukset

    Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä...

  • Taru sormuksesta

    Taru sormuksesta

    Olette menossa naimisiin, ja on aika valita vihkisormus. Mutta mitä pitää ottaa huomioon sen lisäksi, että sormuksen on oltava kaunis, persoonallinen ja romanttinen?

  • Kullan arvoista

    Kullan arvoista

    Harvat metallit ovat niin myyttisiä ja arvostettuja kuin kulta. “Kulta on kuningasten kuningas”, on sanonta, joka liittyy tähän metalleista arvokkaimpaan. Kaiken symbo...

  • Virhe sivulla 173

    Virhe sivulla 173

    Uusimmassa Häät ja Juhlat -lehdessämme sivulla 173  sormusten tiedot ovat virheelliset.

  • OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    Maailman johtavimpiin kellobrändeihin lukeutuva OMEGA tuo joulumarkkinoille naisellisen ja ajattoman tyylikkään Ladymatic-malliston 200-luvun tekniikka 50-l...

  • Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Suomen Kultaseppien Liitto Ry on valinnut Vuoden 2011 Kultasepäksi kultaseppämestari Pekka Kulmalan.

  • Jalokivien kertomaa

    Jalokivien kertomaa

    Koruissa käytetyt kivet kertovat paljon kantajastaan, hänen mieltymyksistään ja uskomuksistaan. Entisaikaan uskottiin vahvasti myös kivien hoitavaan ja parantavaa vaik...

  • Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Korujen kanssa kannatt...