Taskukellon tarina

Taskukello

Taskukello oli entisaikaan takuuvarma herrasmiehen merkki. Se oli osoitus arvovallasta, toimeentulosta ja myös aikansa seuraamisesta. Vaikka nykyään taskukello ajanmittarina on jo aikansa elänyt, puolustaa se yhä paikkaansa juhlavassa miesten pukeutumisessa.

Teksti: Marimiina Pykälistö | Kuvat: ©iStockphoto.com/Dijital Film

Taskukellolla on pitkä, värikäs historia. Sitä leimaa yhteiskunnalliset muutokset ja tekniikan kehittyminen. Lisäksi taskukellon historia kertoo miesten muodissa tapahtuneista muutoksista. Pitkään elimme aikaa, jolloin miehet eivät juurikaan koristautuneet, eivät kellojen eivätkä muidenkaan korujen turvin. Nyt olemme kuitenkin palaamassa hiukan ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin korujen käyttö myös miehillä oli arvossaan. Siitä nimittäin kaikki alkoi.

Vapaasta taiteesta sertifiointeihin
Kuten historia kertoo, ovat ihmiset aina halunneet koristautua ja tuoda esiin omaa asemaansa erilaisten arvometallien ja jalokivien turvin. Entisaikaan erityisesti miehillä oli tapana, muun muassa kellojen avulla, korostaa omaa yhteiskunnallista asemaansa. Näin oli myös taskukellon alkuaikoina.

Taskukellon historia juontaa juurensa 1500- luvulle. Tuolloin kellossa käytetty tekniikka alkoi kehittyä, joten yhä tarkempi ajan mittaus kävi mahdolliseksi. Innostuneena uusista keksinnöistä lisäsi moni kelloseppä omiin varhaisiin taskukellomalleihinsa myös hälytyksen. Alkumetreillään taskukellot olivat vielä suurehkoja ja neliönmuotoisia, ja ne olivat vain harvojen ja valittujen saatavilla. Ne olivat todellisia arvovallan, korkean aseman ja vaurauden symboleja.

1600-luvulla taskukellojen valmistajista tuli aikansa taiteilijoita. Uusia malleja syntyi vauhdilla, ja tuolloin alettiin näkemään myös kellokoteloita ja valmistajien signeeraamia kellotauluja. Seuraava vuosisata toi taskukelloihin timantit sekä kolmannen osoittimen; nyt aikaa voitiin mitata jo sekunnin tarkkuudella.

Todellinen taskukellojen kultakausi koettiin kuitenkin vasta 1800-luvulla. Tuolloin syntyivät yhäkin tunnetut brändit, kuten Minerva, Ulysse Nardin ja Heuer. Teollistuminen toi mukanaan myös entistä hiotumman ammattitaidon sekä hienostuneemman laadukkuuden.

Taskukellon kulta-aika jäi kuitenkin lyhyeksi.
Laatumerkkien sertifiointi 1900-luvulla pudotti monta pientä yrittäjää, ja vähitellen kehittyvä rannekello alkoi syödä sijaa vanhalta esi-isältään. Nopeasti taskukelloista tuli lähinnä muisto- ja koriste-esineitä sekä juhla-asun viimeisteleviä yksityiskohtia.

Takaisin nykyhetkeen
Taskukelloja valmistetaan toki edelleen. Nykyään niitä saa lähes kaikissa hintaluokissa, tekokivillä ja kultauksilla, aidoilla timanteilla ja jalometalleilla, isoina ja pieninä. Ja yhä entisaikojen arvostetut merkit pitävät historiallisia, joskin päivitettyjä malleja myyntilistoillaan.

Vaikka ajannäyttäjänä taskukellon aikakausi onkin auttamattomasti ohi, ei se ole tehnyt tästä näyttävästä miesten korusta käyttökelvotonta. Yhä taskukello on lähes korvaamaton arvokkaan, viimeistellyn ja herrasmiestyylisen juhlailmeen luomisessa. Sulhasen asukokonaisuudesta puhumattakaan. Taskukello on myös mainio lahja rakkaalle, läheiselle ihmiselle. Vaikka huomenlahjaksi omalle sulhaselle.

Julkaistu 20.5.2011


  • Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Diamo Oy:n perustajilla on pitkä jalometallialan kokemus. Ensimmäinen timanttikoruja valmistava yritys perustettiin vuonna 1985, mutta myytiin vuonna 2000.  Jalom...

  • Lumoava hääpäivä

    Lumoava hääpäivä

    Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan.

  • Trendikkäät vihkisormukset

    Trendikkäät vihkisormukset

    Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä...

  • Taru sormuksesta

    Taru sormuksesta

    Olette menossa naimisiin, ja on aika valita vihkisormus. Mutta mitä pitää ottaa huomioon sen lisäksi, että sormuksen on oltava kaunis, persoonallinen ja romanttinen?

  • Kullan arvoista

    Kullan arvoista

    Harvat metallit ovat niin myyttisiä ja arvostettuja kuin kulta. “Kulta on kuningasten kuningas”, on sanonta, joka liittyy tähän metalleista arvokkaimpaan. Kaiken symbo...

  • Virhe sivulla 173

    Virhe sivulla 173

    Uusimmassa Häät ja Juhlat -lehdessämme sivulla 173  sormusten tiedot ovat virheelliset.

  • OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    Maailman johtavimpiin kellobrändeihin lukeutuva OMEGA tuo joulumarkkinoille naisellisen ja ajattoman tyylikkään Ladymatic-malliston 200-luvun tekniikka 50-l...

  • Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Suomen Kultaseppien Liitto Ry on valinnut Vuoden 2011 Kultasepäksi kultaseppämestari Pekka Kulmalan.

  • Jalokivien kertomaa

    Jalokivien kertomaa

    Koruissa käytetyt kivet kertovat paljon kantajastaan, hänen mieltymyksistään ja uskomuksistaan. Entisaikaan uskottiin vahvasti myös kivien hoitavaan ja parantavaa vaik...

  • Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Korujen kanssa kannatt...