Trendikkäät vihkisormukset

Trendikkäät vihkisormukset

Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä vihkisormuksiin halutaan tällä hetkellä.

Teksti: Jeanette Henriksson | Kuvat: Philippe Rendu

Vihkiparit ovat edelleen varsin konservatiivisia, kun kyse on tärkeistä vihkisormuksista. Nyt muodissa ovat valkokulta ja niin sanottu flanders. Flanders-kivet on hiottu menetelmällä, jota kutsutaan flanders-hionnaksi.

Muutoksia vihkisormusmuodissa ei huomaa aivan yhdessä yössä. Monien kultaseppien mielestä trendit vaihtuvat viiden vuoden sykleissä. Yksi merkittävä muutos sormusmuodissa on kuitenkin se, että sormukset ovat paljon jykevämpiä ja vankkarakenteisempia kuin kymmenen vuotta sitten. Nykyään sekä kihlasormukseen että vihkisormukseen satsataan enemmän, sillä nyt panostetaan ulkoasun lisäksi laatuun ja kestävyyteen.

Eri sukupolvi
Nykyisin ihmiset menevät naimisiin vanhempina. Tämä tarkoittaa usein sitä, että häihin ja vihkisormuksiin on varaa kuluttaa enemmän rahaa. Tämän taloudellisen näkökulman lisäksi hääparit ovat usein paljon varmempia omasta tyylistään. Tämä asettaa sormukselle myös vaatimuksia. Sormuksen on oltava käytännöllinen, jotta se ei häiritse arkisissa puuhissa. Yksi trendi on hankkia vihkiparille erityiset yhteensopivat sormukset. Myös kaiverrusten merkitys on kasvanut.  Monet haluavatkin kaiverrukset sormuksen ulkopintaan aiemmin käytössä olleen sisäpinnan sijaan.

Persoonallinen sormus
Se että sormus on persoonallinen, merkitsee paljon tämän päivän vihkipareille. Kultaseppien käyttämien piirustusohjelmien ansiosta on helppo olla mukana oman uniikin sormuksensa suunnittelussa.

Vihkisormus on perinteisesti valmistettu kullasta tai platinasta. Valkokulta on selvästi suosituinta täällä pohjoisessa, kun taas keltakultaisten sormusten suosio on kasvanut tasaisesti muualla maailmassa. Muotiin ovat tulleet myös punakultaiset sormukset, sillä kaunis punakulta sopii todella hyvin pohjoismaiseen vaaleaan ihonväriin. Ohuiden sormusten aika on ohi, nyt ovat muodissa leveät sormukset.

Timantit ovat muodissa
Timantit ovat todella suosittuja juuri nyt – ja ne saavat säkenöidä vihkisormuksissa. Myös muut edullisemmat kivet ovat suosittuja. Yksi esimerkki näistä on rubiini, rakkauden kivi. Eivätkä säihkettä sormeensa kaipaa vain morsiamet, myös sulhasten kivellisten sormusten kysyntä on kasvanut. Myös kihlasormuksissa saa nykyään olla kiviä, mielellään sydämenmuotoisia timantteja – voiko sen romanttisempaa sormusta enää ollakaan.

Julkaistu 2.1.2012


  • Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Diamo Oy:n perustajilla on pitkä jalometallialan kokemus. Ensimmäinen timanttikoruja valmistava yritys perustettiin vuonna 1985, mutta myytiin vuonna 2000.  Jalom...

  • Lumoava hääpäivä

    Lumoava hääpäivä

    Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan.

  • Trendikkäät vihkisormukset

    Trendikkäät vihkisormukset

    Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä...

  • Taru sormuksesta

    Taru sormuksesta

    Olette menossa naimisiin, ja on aika valita vihkisormus. Mutta mitä pitää ottaa huomioon sen lisäksi, että sormuksen on oltava kaunis, persoonallinen ja romanttinen?

  • Kullan arvoista

    Kullan arvoista

    Harvat metallit ovat niin myyttisiä ja arvostettuja kuin kulta. “Kulta on kuningasten kuningas”, on sanonta, joka liittyy tähän metalleista arvokkaimpaan. Kaiken symbo...

  • Virhe sivulla 173

    Virhe sivulla 173

    Uusimmassa Häät ja Juhlat -lehdessämme sivulla 173  sormusten tiedot ovat virheelliset.

  • OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    Maailman johtavimpiin kellobrändeihin lukeutuva OMEGA tuo joulumarkkinoille naisellisen ja ajattoman tyylikkään Ladymatic-malliston 200-luvun tekniikka 50-l...

  • Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Suomen Kultaseppien Liitto Ry on valinnut Vuoden 2011 Kultasepäksi kultaseppämestari Pekka Kulmalan.

  • Jalokivien kertomaa

    Jalokivien kertomaa

    Koruissa käytetyt kivet kertovat paljon kantajastaan, hänen mieltymyksistään ja uskomuksistaan. Entisaikaan uskottiin vahvasti myös kivien hoitavaan ja parantavaa vaik...

  • Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Korujen kanssa kannatt...