Yksilöllinen hääsormus

Tunteiden vuori -sormus

Ainutlaatuinen ja ajassa muuttuva.

Teksti: Marimiina Pykälistö | Kuvat: Mika Tarkkanen / Tunteiden vuori -sormukset

Yksilöllisyys – puhutaanpa sitten kihla- tai vihkisormuksesta, morsiamelle tai sulhaselle – kuvaa ehdottomasti osuvimmin aikakauden hääsormuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sormuksen teettämistä asiantuntevalla, ammattitaitoisella kultasepällä. Kysyimme voitokkaalta kultaseppämestarilta, Mika Tarkkaselta, mitä yksilöllinen hääsormus tänä päivänä tarkoittaa, ja miten sellainen syntyy.

Vihkisormus on valtaosalle morsiamista SE sormus. Sen eteen ollaan valmiita näkemään paljon vaivaa, ja sen halutaan olevan viimeistä piirtoa myöten täydellinen. Lisäksi sormuksen halutaan elävän ajassa, yhdessä eri elämänvaiheiden kanssa. Ei siten ole ihme, että yksilölliset, teetetyt sormukset ovat alati suositumpia. ”Tavallinen” timanttisormus ei enää riitä, vaan sormuksen halutaan kertovan tarina, hääparin oma, yksityinen tarina.

Yksilöllisyyden ohella yhä useampi haluaa sormukselta muuntelukykyä, sitä, että eri tilanteiden, tunnelmien ja muutosten mukana, myös sormus muuttuu, kasvaa ja kehittyy. Yksilöllisen, ainutlaatuisen sormuksen löytämistä voidaan kuvata matkaksi. Matkaksi, joka jo itsessään on unohtumaton, tunnerikas kokemus, ja joka on jokaiselle hääparille erilainen. Omaan matkaan ja sen maisemiin vaikuttaa moni seikka; Se, millaisen kultasepän on valinnut, millaisia ovat omat mieltymykset ja mielihalut, ja mitä sormukselta odottaa – niin käytännössä kuin symbolisestikin.

Oman mestarin löytäminen
Tärkeintä matkalla kohti yksilöllistä sormusta on osaavan kultasepän löytäminen. Hän on lopulta se, joka pukee ideat, haaveet ja toiveet konkretiaksi – kullaksi ja timanteiksi. Hän on se, jonka käsissä hääparin yhteinen tarina muovautuu käsin kosketeltavaksi ja silmin nähtäväksi taideteokseksi. Suomessa voidaan karkeasti sanoa olevan kahdella eri tapaa toimivia kultaseppiä. Toiset toimivat isojen kultasepänliikkeiden ja tavaratalojen palveluksessa, ja toisilla on oma, pieni putiikki ja ateljee. Toinen ei ole toista parempi, mutta työskentelytavat ovat hyvinkin erilaisia. Kyse on lähinnä siitä, minkälaisen palvelumallin kokee itselleen mieluisammaksi.

Isoissa liikkeissä olevat sepät eivät välttämättä ole aina asiakkaiden tavattavissa, he saattavat jopa työskennellä toisaalta. Tällöin oman unelmien sormuksen luonnoksia ja hahmotelmia käydään usein läpi liikkeen myyjien kanssa, jotka sitten vievät viestiä eteenpäin. Parhaimmillaan tämä toimii moitteettomasti, pahimmillaan kuin rikkinäinen puhelin. Haluamaansa lopputulokseen pääseminen saattaa siten vaatia useampia varmistuksia ja ylimääräisiä puhelinsoittoja.

Pienissä ateljeepajoissa asiat useimmiten sovitaan suoraan kultasepän kanssa. Tämä luonnollisesti poistaa monet väärinymmärrykset ja kommunikaatiokatkokset. Toisaalta pienempien liikkeiden ja yksittäisten kultaseppien kanssa tulee varautua siihen, että odotusajat ovat hiukan pidempiä, ja hintataso saattaa nousta hivenen korkeammaksi. Vastapainona tosin on yksilöllinen palvelu ja henkilökohtaiset kohtaamiset kultasepän kanssa.

Kolme yksilöllistä polkua
Miten sitten yksilöllistä sormusta lähdetään yhdessä valitun kultasepän kanssa luomaan? Mahdollisia polkuja on kolme erilaista, riippuen siitä, mistä lähtökohdista sormusta lähdetään rakentamaan, ja millaisia ovat kunkin hääparin toiveet.

Yksi tie on itse suunniteltu sormus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hääparilla on jo valmis hahmotelma siitä, millainen sormus halutaan. Tällöin kultasepän tehtäväksi jää toteuttaminen. Usein hääparin piirtämä hahmotelma vaatii kuitenkin vielä ammattisilmää, jotta sormuksesta saadaan toteuttamiskelpoinen ja käytännöllinen. Hahmotelma voi myös olla vain ajatus, ilman viivaakaan paperilla. Tällöin luottamuksellinen ja avoin kommunikaatioyhteys on ensiarvoisen tärkeää, sillä hääparin mieliin piirtynyt sormusmalli on välitettävä kultasepälle, jotta hän voi sen toteuttaa.

Toinen, vaihtoehtoinen polku lähtee tyhjyydestä. Siitä, että halutaan yksilöllinen sormus, muttei tiedetä millainen. Tällöin koko suunnittelutyö on kultasepän vastuulla, ja se vaatii luonnollisestikin huomattavasti edellistä enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Jotta kultaseppä pystyy toteuttamaan hääparin toiveen, on hänen ensin tutustuttava hääpariin, edes hieman. Tämä vaatii vähintäänkin yhtä syvähaastattelua ja parin tarinan avaamista. Ilman tätä työ on mahdoton toteuttaa. Sitä vastoin se, millaisia ehdotelmia ja kuinka paljon kultaseppä hääparille työstää, on sopimuksenvarainen asia.

Kolmas, ja tavallisin reitti kulkee edellä mainittujen välissä. Se lähtee siitä, että hääparilla on häilyvä idea sormuksesta; siitä millainen se voisi olla, ja mitä siinä ei ainakaan ole. Näiden pohjalta lähdetään yhdessä kultasepän kanssa tutkimaan mallistojen valmiita sormusvaihtoehtoja. Niistä kerätään erilaisia elementtejä, jotka hääparia kiinnostavat. Usein löytyy muutama mieleinen sormus, ehkä jopa yksi, jonka pohjalta yksilöllinen sormus syntyy. Sormuksen leveyttä, paksuutta ja pinnan muotoja vaihtelemalla aikaansaadaan suuria muutoksia. Myös kivien lukumäärää, muotoa ja kokoa voidaan vaihdella. Näin jo pienillä, yksittäisillä muutoksilla voidaan jo olemassa olevasta sormusmallista luoda täysin uniikki, yksilöllinen sormus.

Opasteita ja sudenkuoppia
Vaikka kukin poluista kulkee eri reittejä, on silti joitain kaikille yhteisiä pelisääntöjä, jotka kannattaa pitää mielessä heti alkumetreiltä. Tärkein näistä on molemminpuolinen kunnioitus. Se tarkoittaa sitä, että hääpari luottaa valitsemansa kultasepän ammattitaitoon ja antaa tälle työrauhan. Se tarkoittaa myös, että kunnioitetaan kultasepän työtä kokonaisuudessaan. Siihen ei kuulu vain sormuksen takominen, vaan myös koko suunnitteluprosessi ja siihen liittyvä luomistyö. Toisaalta kunnioitus tarkoittaa myös sitä, että kultaseppä todella kuuntelee hääparia ja on valmis luomaan juuri heidän näköisensä sormuksen. Tarkoitus ei ole korostaa kultasepän kädenjälkeä, vaan häivyttää se hääparin tarinaan.

2000-luvun yksilöllinen sormus
Yksi viimeaikaisista sormustrendeistä on ollut vanhan perintösormuksen päivittäminen. Vaikka parhaimmillaan niistä voidaan luoda upeita, muistorikkaita koruja, on pieni varoituksen sana paikallaan. Mika Tarkkanen muistuttaa, että usein perintösormuksen tunnearvo säilyy parhaiten, kun siihen kosketaan mahdollisimman vähän. Hän ei suosittele tunnearvoisen korun sulattamista ja siitä täysin uuden luomista, sillä sulattaessa siitä katoaa aina jotain. Usein myös unohdetaan, että uuden sormuksen luomiseen ei vanhan sormuksen materiaali välttämättä riitä. Onko siis perintökalleuden sulattaminen järkevää, jos sitä jatketaan uudella kullalla ja jalokivillä? Mika Tarkkanen ehdottaakin, että perintösormukset pidettäisiin arvokkaina, tunnepitoisina muistoesineinä, ja hääsormuksiksi luotaisiin aivan omat, uniikkikorut. Näin kumpikaan ei kärsi.

Toinen valtatrendi on ollut sormus, johon ”jätetään tilaa” yhteisen elämän tuleville merkkipaaluille. Tilan jättämisellä tarkoitetaan sormuksen rakentamista niin, että siihen voidaan haluttaessa upottaa uusia kiviä tai liittää lisäosia. Mika Tarkkasen mukaan tämä on jo eilispäivää. Nyt suurin hitti on sormussarja, joka kasvaa, muuttuu ja elää yhdessä käyttäjänsä kanssa. Kukin sarjan sormuksista on valmis huipputuote, ja yhdessä sormuksista syntyy ainutlaatuisia elämäntarinoita ja rakkauskertomuksia. Yksilöllisen sormuksen luomisen voi aloittaa esimerkiksi kihlasormuksesta. Tarina täydentyy vihkisormuksella, sitten ehkä syntymäpäivälahjana, ja kenties esikoisen syntymän kunniaksi. Tarina myös muuttuu tilanteiden mukaan; arjessa sormus näyttää yhdeltä, juhlassa toiselta. Kokonaisuudessaan sormuksen kertoma tarina on näkyvä osoitus hääparin yhteisestä taipaleesta, ollen kuitenkin samanaikaisesti salattu. Vain hääpari itse tietää, mitä kaikkea sormukset kertovat, millainen tarina niihin kätkeytyy. Siten kahta samanlaista ei ole.Tunteiden vuori -sormus

Mika Tarkkanen tietää, mistä puhuu, sillä hän on idean isä. Hänen kaksi sormussarjaansa, Tunteiden vuori ja Praha ovat kumpikin voittaneet Bridal Awardsien Vuoden kaunein sormus -tittelin. Kumpikin näistä voittajasarjoista sisältää useita keskenään yhteensopivia, persoonallisia ja häikäisevän kauniita sormuksia. Yhdistelemällä sarjojen jo valmiita sormusmalleja voidaan helposti luoda yksilöllinen ja uniikki sormus – mahdollisuuksia on lähes rajattomasti. Ja jos tämä ei riittävän yksilöllistä, voidaan valmiista sormusmallista muutamia yksityiskohtia muuttamalla luoda kertakaikkisen yksilöllinen sormus, joka yhä on – sarjan muiden sormusmallien ansioista – monin tavoin täydennettävissä, kun sen hetki koittaa. Tämä on 2000-lukua – yksilöllistä, ainutlaatuista ja ajassa muuttuvaa.

Lisätietoja: Kultaseppämestari Mika Tarkkanen www.vuodenkauneinsormus.fi

Julkaistu 27.4.2011


  • Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Korun tai timantin ostamisen aloitat hiirtä klikkaamalla

    Diamo Oy:n perustajilla on pitkä jalometallialan kokemus. Ensimmäinen timanttikoruja valmistava yritys perustettiin vuonna 1985, mutta myytiin vuonna 2000.  Jalom...

  • Lumoava hääpäivä

    Lumoava hääpäivä

    Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan.

  • Trendikkäät vihkisormukset

    Trendikkäät vihkisormukset

    Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä...

  • Taru sormuksesta

    Taru sormuksesta

    Olette menossa naimisiin, ja on aika valita vihkisormus. Mutta mitä pitää ottaa huomioon sen lisäksi, että sormuksen on oltava kaunis, persoonallinen ja romanttinen?

  • Kullan arvoista

    Kullan arvoista

    Harvat metallit ovat niin myyttisiä ja arvostettuja kuin kulta. “Kulta on kuningasten kuningas”, on sanonta, joka liittyy tähän metalleista arvokkaimpaan. Kaiken symbo...

  • Virhe sivulla 173

    Virhe sivulla 173

    Uusimmassa Häät ja Juhlat -lehdessämme sivulla 173  sormusten tiedot ovat virheelliset.

  • OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    Maailman johtavimpiin kellobrändeihin lukeutuva OMEGA tuo joulumarkkinoille naisellisen ja ajattoman tyylikkään Ladymatic-malliston 200-luvun tekniikka 50-l...

  • Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Suomen Kultaseppien Liitto Ry on valinnut Vuoden 2011 Kultasepäksi kultaseppämestari Pekka Kulmalan.

  • Jalokivien kertomaa

    Jalokivien kertomaa

    Koruissa käytetyt kivet kertovat paljon kantajastaan, hänen mieltymyksistään ja uskomuksistaan. Entisaikaan uskottiin vahvasti myös kivien hoitavaan ja parantavaa vaik...

  • Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Korujen kanssa kannatt...