Koruja pienimmille

Koruja pienimmille

Kukapa ei haluaisi suloisia morsiuslapsia häihinsä? Mutta mitä nämä lapset tekevät ja millaiset korut ja kukat valitsemme heille? Perehdyimme aiheeseen ja tulimme siihen tulokseen, että kyseessä on todellinen kunniatehtävä, joka on ikimuistoinen myös kaikkein pienimmille.

Teksti: Jeanette Henriksson | Kuvat: Tussilago

Morsiuslapsiksi kutsutaan pieniä morsiusneitoja ja sulhaspoikia, jotka useimmiten astelevat ennen hääparia kirkkoon. Morsiuslapset symboloivat elämän kulkua ja siksi he kulkevat usein ennen hääparia alttarille. He astelevat alttarille airueina tai yhdessä kaason tai hääparin kanssa tuoden ihanan lisän seremoniaan. Monet antavat morsiuslapsille myös tehtäviä; lapset saavat vaikkapa ripotella kukan terälehtiä kirkkokäytävälle tai kantaa sormustyynyä. Hääpari valitsee morsiuslapset, joita on yleensä yhdestä neljään. He ovat usein hääparin sukulaisten lapsia tai kummilapsia. Nykyisin morsiuslapset ovat kuitenkin usein parin omia lapsia. Morsiuslapset ovat yleensä 3-10-vuotiaita, mutta poikkeuksiakin tietysti on.

Korut
Korujen valinta pienille morsiuslapsille on hauskaa. Kannattaa valita koru, jota lapsi voi käyttää koko elämänsä ajan, myös aikuisena. Siten itse koru jää muistoksi lapsena hoidetusta kunniatehtävästä, kun lapsi sai olla osa vihkitoimitusta. Morsiuspari voi myös valita morsiamen koruihin sopivia koruja. Korua voidaan pitää kiitoksena tehtävään osallistumisesta, ja lapsi voi iloita siitä pitkään. Esimerkiksi ruotsalaisen Tussilagon korut ovat yksinkertaisia, ajattomia ja kauniita. Ne ovat leikkisiä, mutta silti klassisia ja suunniteltu erityisesti lapsille.

- Keskitymme selkeisiin ruotsalaisiin muotoihin; korujen tulee olla yksinkertaisia ja ajanmukaisia. Haluamme, että korut sopivat sekä pojille että tytöille ja että niitä voi käyttää koko elämän ajan, Lena Månsson Tussilagosta kertoo.

Jos haluaa antaa morsiuslapsille jotain todella erityistä, voi valita Amy Diamond -korun. Se on kaunis, klassinen koru, johon on kaiverrettu tunnetun laulajan nimikirjoitus.

Kukat
Morsiusneitoja kutsutaan englanniksi nimellä flower girl, joten kukat kuuluvat melkeinpä automaattisesti asiaan, joko hiuksissa tai kauniissa kukkakorissa, tai mik-ei molemmissa. Little Princessin valikoimissa on kauniita erimallisia ja -värisiä kukkakoreja. Korin voi täyttää vaikkapa kankaisilla ruusun terälehdillä ja antaa pikkuisten ripotella niitä kirkon käytävälle. Hiukset voi somistaa romanttisen kauniilla kukkapannalla, ja valita lapselle parhaiten sopivan sävyn.

Monet morsiusneidot käyttävät myös kimatavaa minitiaraa pikkuprinsessojen tapaan. Jotta lapsi pitäisi tehtävästään, aikuisten on hyväksyttävä, ettei kaikki aina välttämättä suju aivan suunnitelmien mukaan, vaan ”onnettomuuksia” voi sattua, vaikka lapsi tekisikin parhaansa. Häät, joihin osallistuu paljon lapsia, ovat aina sekä jännittävät että tapahtumarikkaat.

Julkaistu 20.5.2010


  • Lumoava hääpäivä

    Lumoava hääpäivä

    Kuopiolainen korubrändi Lumoava pukee juhlapäivänä morsiamen ja sulhasen, mutta tarjoaa myös kauniita vaihtoehtoja vaikkapa huomenlahjan hankintaan.

  • Trendikkäät vihkisormukset

    Trendikkäät vihkisormukset

    Vihkisormusmuoti on edelleenkin melko konservatiivista, mutta joitakin muutoksia on jo nähtävissä. Valkokulta ja flanders-hiotut timantit, ovat esimerkkejä siitä, mitä...

  • Taru sormuksesta

    Taru sormuksesta

    Olette menossa naimisiin, ja on aika valita vihkisormus. Mutta mitä pitää ottaa huomioon sen lisäksi, että sormuksen on oltava kaunis, persoonallinen ja romanttinen?

  • Kullan arvoista

    Kullan arvoista

    Harvat metallit ovat niin myyttisiä ja arvostettuja kuin kulta. “Kulta on kuningasten kuningas”, on sanonta, joka liittyy tähän metalleista arvokkaimpaan. Kaiken symbo...

  • Suunnittele korusi netissä

    Suunnittele korusi netissä

    Diamo Oy tarjoaa sivuillaan Suunnittele itse korusi -sovellusta, jossa voi helposti hiirtä napsauttamalla löytää vaikkapa sen unelmiensa sormuksen.

  • Virhe sivulla 173

    Virhe sivulla 173

    Uusimmassa Häät ja Juhlat -lehdessämme sivulla 173  sormusten tiedot ovat virheelliset.

  • OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    OMEGA Ladymatic - kello kuin koru

    Maailman johtavimpiin kellobrändeihin lukeutuva OMEGA tuo joulumarkkinoille naisellisen ja ajattoman tyylikkään Ladymatic-malliston 200-luvun tekniikka 50-l...

  • Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Vuoden 2011 Kultaseppä on valittu

    Suomen Kultaseppien Liitto Ry on valinnut Vuoden 2011 Kultasepäksi kultaseppämestari Pekka Kulmalan.

  • Jalokivien kertomaa

    Jalokivien kertomaa

    Koruissa käytetyt kivet kertovat paljon kantajastaan, hänen mieltymyksistään ja uskomuksistaan. Entisaikaan uskottiin vahvasti myös kivien hoitavaan ja parantavaa vaik...

  • Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun

    Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Korujen kanssa kannatt...