Teksti: Anna-Bella ja Juha | Kuvat: Mika Kulmala
Morsian oli ihannoinut jo kauan 1700-lukua ja keräillyt kaikkea aikakauteen liittyvää, joten oli selvää, että Rokokoo olisi myös teemana häissä. Heti kihlajaisten jälkeen alkoi lähes kaksi vuotta kestänyt häiden suunnittelu. Erikoisesta teemasta johtuen Morsiamella oli työnsä saada lähipiiri (Sulhanen mukaan lukien) myöntymään ajanmukaiseen pukeutumiseen polvihousuineen, röyhelökauluksineen ja levittävine hameineen. Pukujen etsiminen osoittautui suurimmaksi haasteeksi ja monia tilattiin jopa ulkomailta asti, myös morsiamen puku, johon historiallisiin asuihin erikoistunut ompelija teki toiveiden mukaiset muutokset, esim. pelkkää pitsiä lisättiin 50 metriä. Sulhasen ja lähipiirin miesten puvut löytyivät vasta muutama viikko ennen häitä teatterin puvustoista. 1700-luvun Suomen kirjakielelle käännetyissä hääkutsuissa juhlavieraiden pukeutuminen oli vapaa, vaikkakin hääpari toivoi näkevänsä myös joitakin rokokoo-asuja. Hääparin suureksi iloksi enemmistö häävieraista halusi pukeutumalla eläytyä Rokokoo-ajan juhlatunnelmaan.
Kuten häiden suunnitteluun kuuluu, muutamia ongelmia ilmeni häiden lähestyessä. Ensimmäinen varattu hääpaikka jouduttiin perumaan, koska se osoittautui aivan liian pieneksi ottaen huomioon naisten rokokoo-asujen leveyden. Koivurannan Kartanon suuresta suosiosta johtuen myös häiden ajankohta siirtyi kesäkuusta syyskuulle. Tästä johtuen häiden valmisteluihin saatu lisäaika tuli tarpeeseen.
Hääteemasta poiketen suomalaiseen perinteeseen kuuluen morsiusparille järjestettiin polttarit. Kuitenkin teemassa pysyen morsian puettiin täydelliseen rokokoo-asuun korkeaa peruukkia myöten. Matka jatkui Vaasan Taiteiden yöhön. Illansaatossa teeman jatkuessa morsian kosiskeli viuhkoilla miesväkeä. Morsiamen yllätykseksi kesken Tuhkimo-näytöksen prinssi syöksyi sovittamaan lasikenkää hänelle. Sulhasen polttarit sujuivat miesten tapaan hieman räiskyvämmin. Osa hänelle tarkoitetusta ohjelmasta jäi kokematta, kun jo ensimmäisessä ohjelmanumerossa sulhanen reväytti kylkensä vetten päällä.
Hääteeman keskeinen osa oli 1700-luvulla naisilla suurta osaa näytellyt viuhka. Tämä teema toistui niin hääkutsuissa kirjekuorineen, serveteissä, tienvarsiopasteissa, ohjelma-/menukorteissa ja tietenkin osana naisten asusteita. Morsiamella hääkimpun sijasta toimikin hääviuhka.
Häävalmistelut saatiin kunnialla päätökseen ja kauan odotettu hääpäivä koitti. Viimeiseen asti jännitettiin säätä kaksi viikkoa kestäneen sadejakson vuoksi. Edellisyön rankkasade tyyntyi kauniiseen syysaamuun ja vihkiminen saatiin toteutettua suunnitelman mukaisesti järvenrannalla. Rokokoo-asuihin sonnustautuneet viulistit soittivat häämarssin. Sulhaspojan toinen tärkeä tehtävä oli toimia myös sormuspoikana. Kaunis vihkiseremonia päättyi tykinlaukaukseen. Sulhaspoika, sekä tykkimies olivat pukeutuneet ajan hengen mukaisesti. Normaalista poiketen riisin sijaan heiteltiinkin ruusun terälehtiä.
Menuun suhteen luotettiin täysin kartanon henkilökunnan ammattitaitoon ja vankkaan kokemuksen.
Hääohjelmaa oli runsaasti. Häävalssin sijasta tanssittiin kauniin viulumusiikin säestämänä Rokokoo-ajan häämenuetti morsiamen ystävän opettamana, johon myös kaikki halukkaat häävieraat osallistuivat. Morsiusneidot esiintyivät häävieraille ihastuttavilla tanssi- ja lauluesityksillään. Viulistien soittama musiikki loi tunnelmaa illan pimetessä. Upea auringonlasku mahdollisti ainutlaatuisten hääkuvien ikuistamisen. Ilta huipentui näyttävään tulishowhun. Vielä tällöinkin paikalla oli suurin osa hääväestä. Matkaa juhlapaikalta hääsviitille oli sen verran että hevosvankkurit vaihtuivat Rolls Roycen pehmeään kyytiin.
Ikimuistoisesta päivästä kiittäen,Anna-Bella ja Juha
Hääkampaus ja-meikki: Tuurin Kyläkauppa,Hiusateljee Marjo Inkeri-PaskiHääkuva (yllä): Virtain Valokuvausliike, Jori Häll ja Katja Urrila-virtanen
Julkaistu 27.4.2009
Kokkolalaisia Tuomasta ja Mira-Ninaa yhdisti sama koulureitti ensimmäisestä luokasta asti, mutta uusin silmin he katsoivat toisiaan vasta aikuisena.
Nyt teillä on mahdollisuus jakaa häätarinanne Häät ja Juhlat-lehden lukijoiden kesken. Miten kosinta tapahtui, miten hääsuunnittelut sujuivat ja miten j...
Lyödessäni vetoa Singstarin voitosta en kuvitellut olevani se, joka kiskoo seuraavana päivänä lenkkitossuja jalkaansa treenatakseen puolimaratonille!
Tapasimme jo opiskeluaikoina yliopiston käytävillä. Elämäntilanteidemme johdosta meni peräti kymmenen vuotta, ennen kuin oikeasti rupesimme seurustelemaan.
”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli kaksoissisarten Hannan ja Jennyn mielessä viime kesänä, kun he suunnittelivat tuplahäitä yhdessä tulevien miestensä Lukaksen ja...
Mieheni ja minun yhteinen elämä alkoi romanttisesti kuntosalin vastaanotosta reilu viisi vuotta sitten. Tuntui alusta asti silti, että olisimme tunteneet toisemme jo k...
”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden. Ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen.”
Seurustelumme alkoi helmikuussa 2001 ja kihloihin menimme 19.7.2003 Maijan vastattua myöntävästi kosintaani Näsinneulan näköalatasanteella.
Sanotaan aina, että morsian stressaa ja morsian hoitaa kaikki hääjärjestelyt kuntoon. Pitääkö tämä paikkansa meidän jutussa, se selviää ehkä tekstistä.
Vietimme hääjuhlaamme Metsäkartanolla 13.3.2010 noin 70 sukulaisen ja ystävän voimin. 24-vuotias Karjalan tyttö Anne ja 21-vuotias pohjalaispoika Tuomas saivat toisens...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Sanotaan aina, että morsian stressaa ja morsian hoitaa kaikki hääjärjestelyt kuntoon. Pitääkö tämä paikkansa meidän jutussa, se selviää ehkä teksti...
Ainakin kaksi asiaa oli itsestään selviä, kun Satu ja Toni Brofeldt ryhtyivät suunnittelemaan häitään: Vihkiminen tapahtuu Levillä ja häät ovat tal...
Tapasimme Jasonin kanssa Lontoossa paikallisessa baarissa helmikuussa 2004, kun työskentelin siellä au pairina viiden lapsen perheessä. Olin tuollo...
Me taisimme Artun kanssa tavata joskus ekaluokalla. Olimme samalla tai rinnakkaisluokalla ensimmäisestä luokasta yhdeksännelle luokalle kunnes Artt...
Vietimme hääjuhlaamme Metsäkartanolla 13.3.2010 noin 70 sukulaisen ja ystävän voimin. 24-vuotias Karjalan tyttö Anne ja 21-vuotias pohjalaispoika T...
Nyt teillä on mahdollisuus jakaa häätarinanne Häät ja Juhlat-lehden lukijoiden kesken. Miten kosinta tapahtui, miten hääsuunnittelut suju...
Häät villin lännen tyyliin
Hääpäivämme oli sekä onnellisin että tärkein päivä elämässämme.
Tapasimme kesähäihinsä valmistautuvat Mimmin ja Matin. Nelisen vuotta seurustellut pari johdattaa meidät tarinaansa ja kertoo suunnittelemistaan se...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi