Anne ja Arttu

Olimme kavereita koko peruskoulun ajan, mutta mitään romanttista meillä ei koskaan ollut. Tilanne muuttui, kun lähdimme kaveriporukalla Leville lukion toisella luokalla, olimme siis silloin 17-vuotiaita. Sen jälkeen seuraavat kymmenen vuotta onkin mennyt yhdessä tuumin kuin siivillä. Juhlimmekin tänä tammikuussa kymmenvuotista yhteistä taivaltamme.

Pari ensimmäistä seurusteluvuotta kuljimme Nivalan ja Oulun väliä. Lukion jälkeen Arttukin muutti takaisin Ouluun. Ehdimme olla Oulussa yhdessä vuoden, jonka jälkeen muutimme molempien opiskelupaikkojen perässä Tampereelle. Tampereella asustamme edelleen, vaikka toiveissamme onkin jokusen vuoden päästä muuttaa takaisin Ouluun. Vuosi sitten saimme perheeseemme iloisen karvaisen lisän suloisesta havannakoiran pennusta, Repestä.

Seurustelimme siis melkein kymmenen vuotta ennen naimisiinmenoa. Kosinnan Arttu oli järjestänyt upeasti ja päivämääräkin on helppo muistaa, 20.9.2009.

Minä olin kotona lukemassa tenttiin ja Arttu lähti harrastustensa pariin. Melko pian hänen lähdettyään porttikäytävästä alkoi kuulua trumpetin soittoa ja ovikin aukesi. Sieltä tuli Arttu kukkien kera ja hyvä ystävämme "Saat miehen kyyneliin" -laulua soittaen. Mahtoi tilanne olla ystävällemme hieman kiusallinen, kun siinä hänen odottaessaan eteisessä me kyynelehtien lupauduimme toisillemme.

Aika pian kihlautumisesta aloitimme hääsuunnittelut. Alusta asti oli selvää, että vaikka asuimme Tampereella häämme pidettäisiin molempien kotipaikalla Oulussa. Kolme meille tärkeintä asiaa häihin liittyen oli paljon kavereita, hyvä ruoka ja hyvä bändi. Tahdoimme järjestää juhlat, joissa kaikilla vierailla olisi sellainen olo, että meille oli tärkeää, että juuri he olivat paikalla. Tämän vuoksi kutsuimme vain meille tärkeitä ystäviä ja sukulaisia.

Kirkkoa ei tarvinnut sen koommin miettiä, kun näimme Turkansaaren kirkon. Molemmille meille oli tärkeää, että kirkko olisi pieni ja tunnelmallinen ja Turkansaaren vanha hirsikirkko upeine ympäristöineen oli juuri sitä. Papin valinta ei ollut ihan niin helppoa, koska halusimme, että kirkossa soitettaisiin muutakin musiikkia kuin virsiä. Juhlien ajankohtaa ei tarvinnut paljoa miettiä, sillä sellaisia päiviä jolloin molemmat toivomamme paikat olivat vielä vapaana ei ollut kuin yksi. Näin hääpäiväksemme tuli 14.8.2010.

Hääpaikaksi valitsimme ystävän suosituksesta Johteenhovin virkistyskeskuksen. Juhlapaikan pääkriteerinä oli se, että kaikki vieraat mahtuisivat samaan tilaan, emme siis halunneet paikkaa, jossa vieraat olisivat olleet juhlan aikana eri huoneissa. Lisäksi paikkaan piti saada tuoda oma pitopalvelu ja juomat. Johteenhovi täytti kaikki kriteerimme. Lisäksi meillä oli paljon vieraspaikkakuntalaisia vieraita, joten oli mahtavaa, kun pystyimme tarjoamaan heille yösijan hääpaikalta.

Kaasojen ja bestmanien valinta ei tuottanut meille kovinkaan paljon päänvaivaa. Kaasot olivat kolme parasta ystävääni jo vuosien takaa. Bestmanin valinta tuli myös luonnollisesti, kun Arttu halusi bestmanikseen veljensä sekä hyvän ystävänsä. Kaasojen ja bestmanien yhteistyö sujui kuulemma todella hyvin. Ihmekkös tuo, kun he kaikki olivat kavereita keskenään jo ennestään.

Pitopalvelun valinta oli meille erityisen tärkeä, mutta helppo tehtävä. Veljeni avovaimon äidillä on Haukiputaalla Kahveli -niminen pitopalvelu, jonka luonnollisesti varasimme heti päivämäärän päätettyämme. Olimme maistaneet pitopalvelun ruokaa aiemmin ja se oli ollut todella hyvää. Ruokalistan päätettiin yhdessä pitopalvelun kanssa ja lopputulos olikin omasta ja vieraiden mielestä erinomainen.

Vieraslistalle kertyi n. 120 vierasta, vaikka ajatuksenamme oli pitää suhteellisen pienimuotoiset ja intiimit häät. Siitäkin määrästä olimme jo karsineet sukulaisia ja ystäviä pois. Vieraita saapui paikalle noin 90, joka oli meidän mielestämme juuri sopiva määrä.

Ideoita suunnitteluun haimme yhden kaasoni kanssa häämessuilta. Sieltä mukaan lähtikin idea kutsukorteille sekä häämatkan järjestäjä. Hääpukuja kävimme kaasojen kanssa useaan otteeseen katsomassa, mutta en vain löytänyt mieleistä. Löysin kaksi kaunista kuvaa, joiden perusteella räätälöitiin juuri sellainen puku kuin halusinkin. Olin ajatellut, että haluaisin teettää mekon, mutta että se olisi varmasti kallista. Ystäväni suosituksella löysin Tampereelta ompelijan, joka loihti minulle aivan upean mekon. Ja hintakin oli vähemmän kuin keskiverto ostopuvulla. Tästä opinkin, että isoja juhlia järjetettäessä kannattaa kysellä mahdollisimman paljon kokemuksia tutuilta, jotta löytää sellaiset tekijät joiden työnlaatuun voi luottaa.

Vielä yksi tärkeä asia varsinkin minulle oli valokuvaus. Etsin netistä kuvaajia, ja löysinkin yhden, jonka kuvanäytteisiin palasin uudelleen ja uudelleen. Satuin vielä löytämään yhden kaverini hääkuvat hänen sivuiltaan. Kysyin heidän mielipidettään, ja kun heillä oli vain hyvää sanottavaa kuvaajasta, päätös ei enää ollut vaikea. Ainoa kysymys meille oli hinta, koska budjettimme ei ollut rajaton ja aloimme etsiä kuvaajaa vasta loppukeväästä, kun olimme jo käyttäneet suurimman osan budjetistamme. Saimme kuitenkin järjestettyä niin, että kuvaus mahtui budjettiimme ja kuvaajakin sattui vielä olemaan vapaana. Tämän lisäksi itse hääjuhlan kuvasi bestmanin ystävä, ammattikuvaaja hänkin. Näin ollen saimme upeat muistot hääjuhlastamme.

Kaikki valmistelut teimme hyvissä ajoin ennen häitä, koska tiesimme, että viimeinen viikko ennen häitä tulee joka tapauksessa olemaan todella kiireinen. Tavoitteemme toteutuikin aika hyvin, mutta niin myös ennustuksemme viimeisen viikon kiireestä. Ylimääräisiä hengenahdistuksia minulle toi papin sairastuminen päivää ennen häitä. Emme vielä hääpäivän aamuna tienneet, kuka meillä olisi pappina. Pappi kuitenkin tervehtyi ja pääsimme onnellisesti naimisiin.

Budjetissa keskityimme meille tärkeisiin asioihin. Koska moni meille tärkeä osa oli vienyt suuren osan budjetista, panostimme vähemmän meille ei niin tärkeisiin kohtiin, kuten kukkiin, hääkakkuun tai hääpaikan koristeluun yleensä. Pöydät oli toki koristeltu mielestämme todella kauniisti, mutta yksinkertaisesti. Hääkakkukin olisi saattanut olla minun itse tekemä kyhäelmä, ellei äitini olisi pitänyt asiaa niin tärkeänä ja hoitanut asian itse.

Hääjuhlamme oli ikimuistoinen. Kirkossa sisäänmarssimusiikkina soi Elviksen Can’t Help Falling in Love ja tunnelma oli sen mukainen. Artun hyvä ystävä, joka on myös upea laulaja, lauloi kirkossa ja veljeni säesti häntä kitaralla. Sama ystävä lauloi ja soitti myös häätanssimme, Bryan Adamsin Heaven -kappaleen.

Itse hääjuhlassa kaasot ja bestmanit olivat tehneet ison työn ja kaikki meni todella hyvin. Ohjelmaa ei ollut liikaa, vaan pääpaino oli seurustelulla, aivan kuten olimme toivoneetkin. Sääkin oli kuin morsian, aurinko paistoi koko päivän, lukuunottamatta ainoaa hetkeä, joka oli suunniteltu pidettävän ulkona, maljojen nostamista. Ruoka oli todella hyvää, mutta itse olimme laskeneet vieraiden janon hieman väärin. Booleista vastaava bestman teki tauotta boolia ja se taisikin sitten jossain vaiheessa iltaa loppua kesken.

Boolin loppumisesta huolimatta illan bändi, Mikko Lankinen bändeineen, nosti tunnelman kattoon ja koko juhlaväki bailasi täysillä koko illan. Kyllähän kunnon juhliin kuuluu hieman draamaa, jota saatiinkin, kun sulhanen huitaisi vahingossa tanssilattialla ystävämme viinilasin lattialle ja sama ystävämme astui sen päälle. Ei auttanut, kun tilata ambulanssi paikalle, mutta siitäkin selvittiin ja loukkaantunutkin jatkoi vielä juhlimista, tosin paksut siteet jalassa.

Juhlan jälkeen menimme Oulun Edeniin kahdeksi yöksi rentoutumaan. Ihana yllätys oli, että hotelli oli nostanut huoneemme tasoa meille häälahjaksi. Siellä sitten pari päivää rentouduimme ja muistelimme häitämme. Pyysimme häälahjaksi rahaa häämatkaamme varten, joka on meillä vielä edessä. Huhtikuussa suuntaamme ensin viikoksi Miamiin ja sieltä toiseksi viikoksi Barbadoksen lämpöön nauttimaan karibian tunnelmasta.

Hääpäivä oli kyllä kaikkea mitä toivoa saattoi ja vähän enemmänkin. Tuntuu, että kaikki sujui juuri niinkuin olimme toivoneet. Tunnelma häissämme oli käsin kosketeltava. Siitä taitaa olla suurin kiitos mahtaville kaasoille ja bestmaneille sekä juhlavieraille, jotka olivat täysillä juhlimassa meidän päiväämme.