Eeva ja Markus

Vuosi 2007, istumme kahden illallisella auringon laskiessa meren taakse värjäten koko taivaan punaiseksi. Olemme juuri nauttineet herkullisen kala-aterian, jonka olin aikaisemmin päivällä käynyt kalastamassa mereltä. Lasillinen olutta viilentää mukavasti oloa. Lämpöä on varmaan vielä lähes 30 astetta. Ruuan laskettua pyydän tyttöystävääni lähtemään kanssani kävelylle hiekkarannalle, joka alkaa aivan pöydänreunan tasalta. Eeva vastaa tuttuun sävyyn, miksi? No mennään nyt vaan, vastaan, ja otan Eevaa kädestä kiinni. Talutan Eevan portaat alas hiekalle. Otamme sandaalit pois, jotta kuuma hiekka ei ikävästi hiertäisi. Alkaa olla jo aika pimeä, pieniä rapuja juoksentelee varpaidemme yli ja saa Eevan kiljaisemaan. Rapujen invaasion jälkeen pysähdymme hetkeksi katsomaan kun aurinko vajoaa meren syvyyksiin jättäen kevyen punaisen hehkun taivaanrantaan. Nyt on hetkeni, mietin. Laskeudun polvilleni Eevan eteen ja katson häntä syvälle silmiin. Eevan ilme on ihmetyksen valtaama. Katson vielä hetken, ja kysyn, Eeva… Haluaisitko olla Kuuri-Riutta-Nylund, ja tulla vaimokseni?

Eeva ei mieti kauaa, vaan kyynelehtivin silmin vastaa tahdon. Eeva laskeutuu kansani alas kyykkyyn ja halaamme toisiamme ja kyynelehdimme ilosta. Olo on sanoinkuvaamaton…

Tuosta Thaimaan matkasta on kulunut yli kaksi vuotta ja olimme silloin olleet yhdessä viisi vuotta. Hääsuunnittelun aloitimme 2009 vuoden alussa sopimalla tarkan päivämäärän ja paikan. Varasin kirkon Noormarkusta ja juhlia varten Noormarkun Ahlströmin klubin. Olin sitä mieltä, että turha stressi pois ja suunnitellaan kaikki ajoissa kuntoon, eikä viime tippaan jätetä mitään. Ja ilmoitin ystävällisesti myös tarkalle vaimolleni, että en haluaisi askarrella mitään. Sovimme että hankimme hääsuunnittelijan, joka auttaisi meitä kaikessa järjestelyä vaativissa tehtävissä, ja kertoo mitä pitää tehdä asian eteen, koska emme olleet ennen moisia kemuja järjestäneet. Otimme yhteyttä hääsuunnittelijaan, jonka nimen Eeva löysi netistä. Häiden lähestyessä aloimme miettimään vieraslistaa; ketkä kutsuisimme häihin. Minun sukuni on aika iso ja pelkistä serkuista ja heidän perheistään olisi tullut lähes sata vierasta. Valitettavasti jouduimme valitsemaan vain läheisimmät sukulaiset, koska klubille ei yksinkertaisesti olisi mahtunut enempää. Ystävät ovat meille tärkeitä ja panostimme näissä juhlissa heihin. Töistä kutsuimme muutamia läheisimpiä työkavereita. Tulossa oli sotilashäät, ja mitä olisi sotilashäät ilman muita sotilaita. Saimme listaan nimiä noin 120, ja se määrä sopi myös klubin tiloihin mukavasti.

Odottelun ja säästämisen merkeissä meni kesä ja syksy, ja välillä mietimme yhdessä, mitä haluaisimme päivältä. Kävimme myös Helsingissä häämessuilla katsomassa uusimpia ideoita ja vinkkejä juhlaamme. Kerhon tiloissa kävimme katsomassa miltä juhlasali näyttää ja mitkä ovat paikan puitteet, ja saimme kuulla että paikka menee talveksi remonttiin ja uuden ehostetun kerhon pitäisi olla valmiina äitienpäivään 2010 mennessä. Aika viime tipalle menee, meidän hääpäiväksihän oli sovittu 29.5.2010.

Eeva etsi kuumeisesti hääpukua, mutta mistään ei meinannut löytyä täydellistä pukua. Mietteissä kävi myös puvun teettäminen, kunnes Eeva löysi puvun toisen kaasonsa avustamana. Eeva kuvaili omaa pukuaan "en mä kyllä tällaista etsinyt, mutta sä varmasti kyllä tykkäät siitä". Enhän tietenkään saanut pukua nähdä. Minulla ei ollut puvun etsinnässä ongelmia, firma hoitaa ja kaikki näyttävät samalta. Ongelmaksi itselle tuli puvun sovittaminen, suomalainen sotilas kun on tasapaksu pölkky ilman hartioita. Pienellä suunnittelulla ja mittatilaustyönä sainkin sopivan takin itselleni. Isoin takki koko ja vyötäröstä 8 senttiä pois.

Olimme salanneet häät ystäviltä ja sukulaisilta. Vanhemmille oli kyllä kerrottu. Tuntui erikoiselta vastata ystävien kyselyihin, koskas teillä isot kellot kumisee? Jaa-a, ei vähään aikaan, mikäs kiire tässä on. Bestmanit ja kaasot kuulivat ensimmäisinä, mutta saivat hekin tarkat ohjeet olla hiljaa tulevasta.

Koristuksia aloimme miettimään joskus syystalvella, tai Eeva alkoi. Olin vain makutuomarina. Koristelun väriteemana olisi vihreä ja vaaleanpunainen, ja ehdottomasti pitäisi saada omenapuun kukkia. Omenapuun kukka oli värien lähtökohta. Tuli ensimmäisenä mieleen fakta omenapuun kukasta, sehän ei tosissaan kauaa kuki. Mikä olisi todennäköisyys sille, että se kukkisi juuri tuona viikonloppuna, se jäisi nähtäväksi. Tunnettua oli Murphyn laki ja Eevan ja Markuksen tuuri, jotka olivat suoraan verrannolliset toisiinsa.

Oli kutsujen aika, minähän olin jo aikaisemmin ilmoittanut, että se on aikaa vievää ja stressaavaa hommaa, jonka joku muu voi tehdä korvausta vastaan. Eeva halusi kumminkin yrittää ensin. Kutsumalleja rupesi postilaatikosta tippumaan viikon välein. Mikään ei kelvannut prinsessalleni. Eevalta meinasi tulla itku, itseäkin rupesi ahdistamaan. Tulisiko se kuuluisa stressi. Kunnes palaset loksahtivat. Eeva kehitti oman korttimallin yhdistelemällä kaikkia saamiaan malleja ja mahdollisia fontteja. Kutsu oli kyllä kieltämättä hienon näköinen. No niin, ei muuta kuin malli hääsuunnittelijallemme Marikalle ja valmiitta kortteja odottelemaan, oli mielipiteeni. Mielipide jäi ehdotukseksi niin kuin moni muukin asia, mikä minun suustani tulee. Morsian halusi itse askarrella kutsut. Kutsun tekemisessä olisi liimaamista, kuumentamista, jotain jauhoa ja bling bling -timantteja. Hienotunteisesti muistutin eräästä asiasta. Materiaalien saavuttua Eeva aloitti hommat. Kotvasen kuluttua keittiöstä kuului vaimea kutsu: "Markuus… tuutko tänne, voisitko ripotella tätä jauhoa tohon liiman päälle ja sen jälkeen kuumailmapuhaltimella lämmittää se aine niin että se kohoaa..?" No niin, taas mennään, en pystynyt kieltäytymään pyynnöstä, kun vielä koira-ilmeellä tuijotetaan ja räpytellään ripsiä. Yhteistyöllä saimme kaikki kutsut parissa erässä valmiiksi, ja minulle annettiin sellainen homma, jota ei voinut oikeastaan pilata. Yksikään kortti ei palanut, eikä muitakaan virheitä sattunut. Askartelu on ihan mukavaa, kerran elämässä.

Kevät lähenee, lumet sulaa, muuttolinnut saapuvat, hääparit stressaavat. Paitsi me emme stressanneet, meillä oli kaikki melkein valmista. Muutama kuukausi enää häihin. Ajattelin varmistaa kirkosta onko kaikki ok, ja kuka toimisi vihkipappina. Esittäydyttyäni puhelimessa kysyin, kuka toimisi suurena päivänämme pappina. Syvä hiljaisuus, ei täällä kyllä sille päivälle ole mitään varausta, kuului vastaus puhelimesta. Mitä ihmettä, ei varausta. Nainen puhelimessa kertoi, että heidän varausjärjestelmänsä oli kaatunut kuukausi sitten, ja kaikki varaukset olivat hävinneet, eikä heillä ollut paperiversioita. No nyt sinne kalenteriin sitten merkintä, että Eeva ja Markus menee 29.5.2010 naimisiin, oli siellä kirkko ja pappi tai ei. Onneksi kyseinen päivä oli vapaana, muut nimittäin eivät olleet. Puhelun jälkeen mietin kerronko Eevalla asiasta mitään, mutta soitin kumminkin. Rauhoittelin ja kerroin että kaikki on nyt kuitenkin kunnossa, ei hätää. Kirkko on varattu ja pappi on paikalla. Morsian oli hieman tuohtunut asiasta, syystäkin.

Häät lähenee, kevät on kylmä ja sateinen, miten käy omenapuunkukille? Kävi miten kävi, mutta juoma ei meidän häistä lopu, oli ajatus kun ajoin kaverin maasturilla työkaverin kanssa kohti Viroa. Retki meni hyvin eikä tullilla ollut sanomisia. Juomat vietiin vanhempien autotalliin. Isäni oli sitä mieltä että juomaa on liian vähän, ja kielloista huolimatta hän kävi hakemassa lisää juotavaa myöhemmin.
Kävimme Noormarkussa floristin luona sopimassa kukkakoristeet. Sovimme kimpun muodon ja muutkin kukka-aiheiset jutut, tai Eeva sopi, olin taustamyhäilijänä, tukena ja turvana. Omenapuun kukka oli suunnitelma numero yksi, mutta vara suunnitelmakin löytyi, jos vaikka se puu nyt sitten ei kukkisikaan.

Tunnelma rupesi olemaan kireä muutamaa viikkoa ennen häitä, morsiamella alkoi olla stressin oireita. "Kulta, muistatko mitä sovittiin", sanoin välillä Eevalle hänen heitellessään ärräpäitä. Tilanne pysyi hallinnassa. Kumma juttu, ei jännittänyt yhtään. Kaikki kyselivät, joko jännittää: "Minua ei, sinua taitaa enemmän jännittää", oli vastaukseni. Olimme kummatkin, morsian ja sulho, rauhallisia kuin itse viili. Päätin lähteä vielä kalareissulle helatorstain aikoihin työkavereiden kanssa, viisi päivää kalassa ja häät hetkeksi ainakin unohtuivat. Morsian kävi koekampauksessa ja meikissä, eikä ollut kovinkaan vakuuttunut pyytämänsä kampauksen sopivuudesta itselleen, ja taas oli miehellä paikka pitää tulevasta vaimosta huolta ja rauhoitella.

Aurinko tuli esille, ilma lämpeni kuin tilauksesta. Puihin alkoi tulla silmuja ja omenapuu alkoi kehittämään nuppuja. Hääpari alkoi pakkaamaan tavaroita. Viikko häihin. Muistutimme välillä toisillemme, että kohta mennään naimisiin. Häät olisivat Noormarkussa, ja me asumme toisella puolella Suomea. Suunnittelut ja tekninen toimitus olivat välillä hankalaa, mutta nykyajan tekniikalla ja iPhonella kaikki onnistuu. Majoittuisimme neljäksi päiväksi sviittiin Poriin, jossa olisi tarkoitus rentoutua ja valmistautua juhlaan. Perjantaina kävimme koristelemassa ystävien ja Marikan avulla juhlapaikan. Kaunista tuli. Ja omenapuut kukki!

Yksi yö papin aameneen. Kävimme syömässä hyvin, istuimme sohvalla sylikkäin. Otin lasillisen viskiä, kuivana totta kai, ja nautin olostani. Rupesi uni tulemaan silmään. Vaihdoimme sohvan sänkyyn ja toivotimme hyvät yöt toisillemme. Kauhea meteli, ulkona oli porilaiset juhlimassa tilipäivää, enkä saanut nukutuksi. Möykkä kuului kovana sisälle asti. Tein pumpulista tupot korviini, ei auttanut. Juhlijat hiljenivät viiden jälkeen, ah autuas hiljaisuus. Nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä morsiamen kellon soittoon. Olipa rento ja levännyt olo.

Aamupalan jälkeen Eeva lähti kampaamoon ja jätti minut yksin huoneeseen. Yritin nukkua, ei toivoakaan. Lähdin kaupungille kävelemään ja odottamaan bestmanien soittoa. Tunnin käveltyäni soitto tuli, ja lähdimme saunomaan. Oli pukemisen aika, en saanut apua parhailta miehiltä. Armeijan käynyt mies kuulemma osaa itse pukea päällensä, ja onnistuihan se. Mietin miten Eevalla menee, emme olleet pitkään aikaan soittaneet toisillemme. Kyyti saapui ja matkasimme kohti valokuvastudiota. Avasin studion oven ja olin juuri miettinyt, että morsian seurueineen ei ole vielä ehtinyt paikalle. Olin väärässä. Eeva seisoi edessäni valkoisessa prinsessamekossa. Meni kivi kurkkuun ja roska silmään. Olin kyynelten partaalla, niin kaunis morsian minulla oli. WAU, taisin sanoa, muuta ei tullut ulos, suutelin prinsessaani varovasti. Kuvien jälkeen jatkoimme matkaa kirkolle, ja vettä satoi kovasti. Otimme lisää kuvia kirkolla, kunnes oli aika valmistautua seremoniaan. Ei jännittänyt vieläkään, mikä minua vaivaa. Olimme ajoissa kirkolla, kuulin kuinka puinen lattia kopisi vieraiden kävellessä sisään.

Kymmenen minuuttia alkuun. Pappi kertoi kaiken olevan kunnossa ja lähti esittäytymään hääväelle. Katsoin kelloa, viisi minuuttia vielä, että kaikki ehtivät varmasti sisälle. Pappi tuli hakemaan minut ja bestmanit alttarille. Kävellessä alttarille katselin tuttuja kasvoja; isä, äiti, anoppi, pikkusisko, ja kummipoika. Seisoin hetken paikallani ja katselin lattialle. Sotilaat marssivat sisään rivissä tehden kunniakujan. Sydän alkoi lyömään hitaasti ja voimakkaasti, se ei ole koskaan lyönyt noin lujaa, tuntui kuin se olisi yrittänyt murtaa itseään läpi rinnan. Sanoin bestmanille että kokeilepa, miten sydän hakkaa. Ensimmäisen kerran häiden odottelun aikana minua jännitti ja lujaa. Samassa alkoi musiikki, ovet aukesivat. Prinsessani oli siellä, meinasin alkaa itkemään. Purin huulta niin lujaa kuin uskalsin. "Nyt et iso mies rupea poraamaan tässä kaikkien edessä", ajattelin. Meinasin unohtaa lähteä Eevaa vastaan, otin pari nopeaa askelta ja lähdin kohti morsianta. Kumarrus Eevan pikkuveljelle, ja morsian oli minun. Alttarilla kaikki meni hyvin, pappi puhui hyvin ja oli koko ajan todella läsnä, katsoi silmiin ja puhui kauniisti. Kuuntelin tarkkaan, mutta en muista mitään, mitä hän puhui. Muistan vain sanat, nyt on aika juhlan. Papin kysyttyä tahdonko Eevan aviopuolisoksi, katsoin nopeasti bestmaneja ja sen jälkeen käännyin Eeva kohti ja sanoin todella kuuluvalla äänellä tahdon, ettei kenellekään jäisi epäselväksi. Eeva tahtoi myös ,ja sain luvan suudella morsianta. Pitkään suutelinkin. Aamen. Kun toimitus oli ohi, sade lakkasi ja aurinko tuli esille kuin tilauksesta. Kävelimme miekkojen alta kohti upeaa hääautoamme vieraiden kilistellessä pieniä hopeisia kelloja. Onneksi kukaan ei heittänyt meitä niillä kelloilla. Toisaalta en olisi kyllä halunnut hääyönä keräillä riisiä vaimoni hiuksista. Hääautona toimi työkaverin maastonvärinen Lada Niva, joka ulkonäöltään oli kerrassaan kaunis.

 

Juhlat alkoivat, vettä satoi välillä, välillä paistoi aurinko. Otimme vieraat vastaan ulkona auringon paisteessa ja nautimme alkumaljat. Seremoniamestari aloitti juhlat sisällä puhumalla illan kulusta, painottamalla ruokailua. Olimme sopineet, että ruokailisimme rauhassa ja nauttien. Kaikille ehkä tuli selväksi, ettei ensimmäinen kattaus olisi ainut. Ruoka oli aivan mahtavaa, kalaa eri muodoissa, salaatteja ja oma lihanleikkaaja, joka taitavasti siivutti jokaiselle ruokailijalle omat ohuet härkäsiivut. Ruokajuomana pöydissä oli valmiiksi puna- ja valkoviinit, joita tarjoilijat vaihtoivat täysiin illan vanhetessa. Ruokailun jälkeen sulattelimme hetken ruokaa ja keskustelimme vieraiden kanssa. 

Häävalssin vuoro. Häävalssiksi olimme valinneet Häävalssin, jonka tuli laulamaan morsiamen setä. Valssi sujui minusta ihan hyvin, huomioon ottaen Eevan suunnaton hameenhelma, joka välillä oli takertua kenkiimme. Jatkoimme tanssimista kahviin asti. Meille tuotiin oma hääkakku vieraiden eteen, jotta kaikki näkisivät hyvin kakunleikkuun – taisin polkaista oikeaan aikaan. Kakku oli herkullista. Rapea keksipohja, suussasulava valkosuklaamousse ja päällä marjaisa hyydyke. Kahvin kanssa tietenkin tarjoiltiin sulhasen valitsema konjakki ja morsiamen valitsema kermalikööri.



Paikalle oli kutsuttu myös valokuvaaja, joka ikuisti koko illan upeilla kuvilla. Olimme saaneet ystäviltämme vinkin, että valokuvaajaan kannattaa satsata. Tanssi ja juhlinta jatkui yömyöhään. Bändi oli ennestään meille tuttu, basistina ja välillä äänessä toimi työkaverimme. Bändi oli lupautunut soittamaan niin kauan kun porukkaa lavalla riittää ja paikassa on valot päällä. Puheitakin pidettiin välillä, hauskoja tarinoita nuoruudesta ja ystävistä. Perinteistä runonlausuntaa saimme kuulla tädiltäni. Ilta alkoi olla lopullaan ja osa väestä oli jo pikkukansan myötä lähteneet nukkumaan. Oli meidän vuoromme poistua paikalta. Lähdimme viettämään hääyötä melkein viimeisten joukossa, niin hauskaa meillä oli, ettei pois olisi millään viitsinyt lähteä. Mahtavat juhlat kertakaikkiaan.

Juhlat juhlittu, vaimo ja mies, onnellisia. Ja kyllä, oli morsiamella vaan enemmän mietittävää kuin sulhasella.