Eräs rakkaustarina

Tarinamme alkaa toukokuussa 2004 klassisesti baaritiskiltä. Olin emännöinyt koko päivän tuttuni viisikymppisillä ja oudon päähänpiston tuloksena päädyin päivän päätteeksi yksin paikalliseen yökerhoon. Baaritiskillä nuori mies vieressäni alkoi jututtamaan minua. Tunnistin hänen valmistuneen juuri samasta opinahjosta missä itse opiskelin. Arvelin hänen olevan reilusti nuorempi kuin minä joten humoristisesti vastasin hänen avaukseensa: ”Tiedätkö miten vanha minä olen?” Hän tiesi. Livahdin tilattuani veden omille teilleni, mutta illan mittaan törmäsimme moneen otteeseen. Loppuillasta huomasin hakeutuvani hänen lähettyvilleen turvaan humalaisia örveltäjiä. Esimerkkini innoittamana, tai kenties tehdäkseen vaikutuksen, hänkin oli vaihtanut drinkkilasinsa vesituoppiin. Erinomainen veto etten sanoisi! Magneetin tavoin, viimeisten hitaiden alkaessa, löysimme toistemme luo ja tanssilattialle. Olo oli ihanan huumaantunut ja turvallinen!

Emme vaihtaneet puhelinnumeroita emmekä sopineet tapaavamme, mutta jokin vetovoima piti huolen että löysimme toisemme kesäkuun mittaan uudelleen ja uudelleen. Usein törmättyämme päädyimme ajelemaan ympäri lakeuksia ja juttelemaan. Kenties ikäeron aiheuttaman hämmennyksen vuoksi kului melkein kuukausi, niin ettemme edelleenkään olleet vaihtaneet puhelinnumeroita tai sopineet tapaavamme – puhumattakaan ilmassa väreilevästä ensisuudelmasta. Samuli oli lähdössä heinäkuussa armeijaan ja sekin osaltaan jarrutti asioiden etenemistä. Edellisenä iltana ennen armeijan harmaisiin astumista, ajelimme koko illan haikeina. Kun Samuli viimein toi minut kotipihaani ja tuli hyvästien aika, hän yllätti minut kolmella maagisella sanalla: ”Minä rakastan sinua!”
Ja niin siinä sitten kävi, kaikesta hämmennyksestä ja epäröinnistä huolimatta, olimme rakastuneet. Näin jälkeenpäin ajatellen, asia oli selvä jo ensimmäisenä iltana. Lomat Samuli asui luonani ja vuotta myöhemmin muutimme yhteen. Tästä vuoden kuluttua ostimme ihanan vanhan puutalon ja saimme perheenlisäystä tanskandoggivauva Nupun verran.

Kostea kosinta
Saman vuoden syksyllä Samuli kosi. Olimme tulossa Helsingistä missä olin ollut messuilla töissä. Samuli vaatimalla vaati että ajaisimme Lahden kautta kotiin. Olin opiskellut Lahdessa, joten kaupunki oli minulle merkityksellinen.  Kolme sanaa: lokakuu, vesisade ja pimeys. Olin väsynyt ja huonontuulinen, enkä voinut ymmärtää miksi Samuli halusi mennä lintutornille tai Tiilijärvelle moisessa säässä. Viimein päädyimme Lanupuiston parkkipaikalle ihailemaan Lahden yli avautuvaa maisemaa. Siellä sitten Samuli veti minut autosta vesisateeseen, polvistui kurakkoon ja kysyi tulisinko hänen vaimokseen. Se oli lumoava hetki. Sydämeni ei ole milloinkaan lyönyt sellaisella jännityksellä, eikä varmasti Samulinkaan. Kyyneleet sekoittuivat sateeseen molempien poskilla. Kyllä!

Luomajärvi kutsui
Sovimme Häät kahden vuoden päähän kesälle 2008. Hääpaikan löytäminen osoittautui haastavaksi. Kävimme katsomassa muutamia paikkoja lähiseuduilla mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Syksy 2007 oli jo edennyt pitkälle ja epätoivo alkoi vallata mielen kun oikeaa paikkaa vain ei löytynyt. Katselimme jo vähän kauempaakin ja sattumoisin päädyimme Luomajärven hevoskievarin nettisivuille. Paikka vaikutti lupaavalta ja päätimme soittaa ja kysyä olisiko heillä vielä vapaata toivottuna viikonloppuna. Onni oli myötä ja vapaa lauantai löytyi 9.8.2008. Lähdimme katsastamaan paikan marraskuun räntäsateissa. Paikan päällä oli kuin olisi tullut kotiin. Kaiken lisäksi isäntäpari vaikutti kerrassaan ihastuttavalta ja hauskaa oli, että heilläkin oli tanskandoggi. Taisi olla taas rakkautta ensi silmäyksellä. Etäisyyttä kotoa hääpaikkaan on noin 120 km, mutta tärkeämmältä tuntui, että paikka vastasi odotuksia ja ennen kaikkea tuntui oikealta.

Meille oli tärkeää että häiden valmistelusta ei tulisi liian suuri taakka ja että mahdollisimman paljon tuli hääpaikan puolesta valmiina. Suunnittelimme isäntäparin, Mika ja Satu Haagmannin, kanssa ihanan menun ja meidän vastuullemme jäi vain vieraiden kutsuminen, puvut ja koristukset sekä bändin tilaaminen. Häiden teemaväreiksi valittiin musta, valkoinen ja ripaus punaista, hieman rokkia ja pikku ripaus goottia. Idea sai alkunsa netistä löytyneestä hääpuvusta, jonka mukaan morsiamen pukukin suunniteltiin. Halusimme näin muuten niin perinteiseen juhlaan vähän särmää ja huumoria estämään jäykkää tunnelmaa. Häiden valmistelu oli ihanaa, kun ympärillä oli taitavia ammattilaisia jotka tekivät työnsä suurella sydämellä, sekä aina niin avuliaita sukulaisia ja ystäviä.  Kiitos kaikille!

Päivä kaunis kuin morsian
Hääpäivä oli täydellinen! Aurinkoinen ja tunnetta täynnä. Kirkon ovien takana morsiustyttöä alkoi itkettää jännityksestä ja niinpä marssimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen rennosti käsi kädessä kirkon halki, kaikki kolme naista kyyneleet silmissä, äitini joka luovutti minut, minä jännittynyt morsian ja morsiusneito. Vihkitilaisuus oli koskettava, ainakin minä kyynelehdin toimituksen alusta loppuun ja taisi sulhanenkin muutaman salaisen kyyneleen pyyhkiä silmäkulmastaan.

Vihkimisen jälkeen poistuimme paikalta ”Ruosteella” ihanalla vanhalla läpensä ruostuneella 1949 vuosimallin Chevroletilla. Vaihdoimme kuitenkin bestmanin kyytiin muutaman kyläkierroksen jälkeen. Hääpaikalle saapuminen tapahtui ratsain ruotsinadrenneri Aukustilla kun kerran hevostilalla oltiin ja avioparilla oli vähän hevostaustaakin takana. Olimme käyneet harjoittelemassa kaksipäälläratsastusta hevoskievarissa kerran, mutta oman jännityksensä toi hääpuvun kanssa selkään pääseminen ja selässä pysyttely. Onneksi tilalla oli juuri Aukustin korkuinen laituri jonka päältä taiteilimme selkään. Morsiusneito ratsasti kärkenä shetlanninponi Pirpanalla ja melkein varasti shown luontaisella viehätysvoimallaan.  Tarina kertoi että ruoste ei jaksanut loppuun saakka ja piti vaihtaa kauramoottoriin.

Hääjuhla oli juuri sellainen kuin toivoimmekin, rento ja huoleton ja kaikki meni suorastaan täydellisesti. Vieraat vaikuttivat viihtyvän ja aivan erityisen ihanaa päivässä oli, siis heti rakkaan puolison saamisen jälkeen, ruoka. Sitä muistellaan vielä yli vuoden jälkeen, joskus monta kertaa kuussakin, vesi kielellä. Ruoka oli aivan tavattoman hyvää. Päivä oli yksinkertaisesti elämämme hienoin.

Yksi häävalmistelujen kohokohdista oli yksityiset tanssitunnit. Samulin täti sattuu olemaan tanssinopettaja ja saimme nauttia hänen yksityistunneistaan muutaman kerran kesän mittaan. Hän teki meille melko yksinkertaisen mutta näyttävän koreografian. Juuri ennen bändin nousua lauteille kajahti ilmoille Straussin The beautiful Blue Danube ja hurmasimme vieraat jopa omasta mielestämme upealla häävalssilla. Kaikki olivat ihastuneita ja encoreakin vaadittiin.

Hauska Kurikkalaisbändi viihdytti loppuillan ja keräsi vieraat tallinylisille jammailemaan. Hieman väsyneinä mutta onnellisina pakenimme morsiusaittaan puolenyön jälkeen. Täydellinen ja odotettu päivä oli mennyt niin nopeasti. Onneksi aamulla oli vielä luvassa yhteinen aamiainen läheisimpien kanssa sekä mallassauna kylpypaljuineen. Sitten jatkui matka Själön saarelle mökkeilemään ja tutustumaan avioelämän saloihin.