Erika ja Ulf

Kosinta
Kaikki alkoi jouluaattona 2006 Thaimaan Karon Beachilla. Olimme viettäneet ihanan päivän rannalla auringosta ja merestä nauttien. Jäimme yhdessä rannalle katselemaan auringonlaskua. Ulf kysyi minulta, haluanko joululahjani nyt vai myöhemmin. Kysymys sai minut tolaltaan, ja vastasin myöhemmin, koska olimme päättäneet matkan olevan joululahja toisillemme. Lähdimme rannalta syömään jouluaattoillallista. Aterian jälkeen teimme pienen kävelylenkin ja katselimme joulunviettoa. Ulf pyysi minua istumaan aurinkotuolille, minkä jälkeen hän polvistui ja kosi minua. Vastasin tietysti kyllä. Jäimme sinä iltana rannalle pitkälle iltaan.

Vaatteet ja paikka
Kun palasimme matkalta takaisin kotiin, aika kului arkisissa askareissa. Keväällä 2007 päätimme, että häitten aika olisi nyt jos koskaan. Katsoimme kalenteria ja sovimme päiväksi joko 6. tai 20. syyskuuta. Päätimme myös, että häät järjestetään ravintolassa ja niistä tulee hieman erilaiset. Meille oli tärkeää, että häät olisivat jossain lähellä, jotta vieraiden ei tarvitsisi matkustaa kauas. Hääravintolaksi valikoitui nopeasti JA Ranch -ravintola, koska omistajat olivat mukavia ja avuliaita, ravintola oli sisustukseltaan erikoinen ja paikka viehättävä.

Yksityiskohdat
Kirjoitimme kutsukortteihin pukeutumiskoodiksi ”Villin lännen tyyli tai vapaavalintainen asu”. Monet luulivat aluksi saaneensa kutsun naamiaisiin, mutta shokista tainnuttuaan idea tuntui heistä hauskalta ja haastavalta. Ravintolan isäntäpari rakastaa kaikkea villiin länteen liittyvää ja he olivat innoissaan. Olimme päättäneet noudattaa länkkäriteemaa alusta loppuun. Vieraat saivat istua porontaljojen päällä, pöytäliinat olivat lännenhenkisiä vahakangasliinoja ja lautaset ja kahvikupit olivat peltiä. Koristeluun käytimme murattia ja pöydille oli sijoitettu kynttilöitä pienen inkkarikylän muotoon.

Vihkiminen
Häitä edeltävänä päivänä tuleva mieheni soitti minulle ja kertoi, että oli ampunut itseään naulapyssyllä sormeen. Meidän oli tarkoitus hoitaa kaikki koristelut itse, joten nyt jouduimme paniikkiin. Soitin ravintolan isäntäparille ja kysyin, voisivatko he auttaa meitä. He vastasivat tietysti kyllä. Hääpäivä koitti ja minä lähdin kampaajalle kammattavaksi ja meikattavaksi. Kun Ulf tuli hakemaan minua, kampaaja alkoi nauraa Ulfin Jättiläissormelle. Sitten hän käski Ulfin istuutua, jotta hänetkin saataisiin laitettua komeaksi. Isäntäpari lähti viimeistelemään kirkkoa ja vastaanottamaan vieraita. Pian meitä tultiin hakemaan ja lähdimme kirkolle. Olimme kirkolla hieman etuajassa ja saimme odottaa hetken. Jouduimme juoksemaan vessassa monta kertaa 5–10 minuutin odotuksen aikana. Paniikki oli iskenyt… Lopulta siirryimme kirkon oven eteen, missä morsiustyttö ja sulhaspoika odottivat. Olimme pyytäneet lasten vanhempia odottamaan tuloamme. Kirkon edessä seistessämme tarkistin vielä, ettemme olleet unohtaneet hintalappuja kengänpohjiin. Kun Ulf nosti kenkänsä, joku (todennäköisesti isäntäpari) kirjoitti Apua molempiin Ulfin kengänpohjiin. Lasten vanhemmat siirtyvät sisälle kirkkoon, jolloin sulhaspoika hermostui ja sanoi, ettei uskalla tulla sisään. Onneksi saimme hänet ylipuhuttua ja kaikki sujui hyvin. Lausuimme rukouksen ennen kuin ovet avautuivat ja astelimme sisälle kirkkoon. Silloin hermostuneisuus valtasi minut. Onneksi Ulf oli vierelläni ja tavalliseen tapaansa rauhallinen. Onnistuimme pääsemään alttarille asti, missä morsiusneidon toinen kenkä putosi jalasta. Hän sai kengän kuitenkin pujautettua takaisin jalkaansa. Papin puheesta minulla ei ole mitään muistikuvaa. Penkeistä kuului hieman hihitystä, kun polvistuimme ja kaikki näkivät, mitä Ulfin kengänpohjissa luki. Vihkiminen oli nopeasti ohi, nopeammin kuin uskoimmekaan. Siksi jouduimme hetken odottamaan hevosvaunua, jonka oli tarkoitus viedä meidät juhlapaikalle. Isäntäparilla oli mukanaan kori, josta vieraat ottivat riisiä heitettäväksi. Saimme siis kirkosta lähtiessämme niskaamme perinteisen riisisateen.

Juhlat
Bamse-niminen hevonen saapui. Morsiusneito ja sulhaspoika hyppäsivät vaunun kyytiin kuljettajana toimivan Danielin viereen ja me kipusimme taakse. Saimme nauttia rauhallisesta muutaman kilometrin mittaisesta ajelusta juhlapaikalle. Päästyämme perille kaikki olivat jo paikalla nauttien pikkupurtavaa ja samppanjaa. Olimme palkanneet valokuvaajan kuvaamaan vihkimistä ja hän otti meistä kuvia myös saapuessamme hevosvaunuilla. Ihmiset seurustelivat ja bändi soitti taustalla. Söimme alkupalaksi Toast Skagenia ja joimme valkoviiniä. Tarjolla oli myös Tequila-snapseja. Bändi oli juhlissa alusta loppuun saakka ja soitti kaikki snapsilaulut. Pääruoaksi oli westernbuffet: porsaan ribsejä, lohkoperunoita, papupataa ja kanankoipia. Ruoka oli fantastista, ja ihmiset muistelevat vielä tänäänkin, miten hyvältä se maistui! Jälkiruoaksi oli jäätelöä ja myöhemmin illalla vielä hääkakku vadelmajuustokakun muodossa. Ruoan jälkeen esitimme isäntäparin kanssa rivitanssia, mistä vieraat pitivät kovasti. Tanssiminen ei kuitenkaan ollut helppoa pitkässä puvussa. Sitten oli perinteisen häävalssin aika. Olimme tilanneet bussin vieraille ja taksin meille kello yhdeksi. Vieraat eivät tienneet, että olimme päättäneet viettää hääyön kotona. Kotiin päästyämme huomasimme, että vieraat olivat kasanneet kaikki puutarhakalusteet talon portaille, joten jouduimme käyttämään kellarinovea.

Ikimuistoista
Päivä oli onnistunut, vaikka sulhasen sormi olikin jättiläismäinen. Hän oli myös ennen häitä pilaillut esittävänsä laulun ”Valo pieni mulla on”. Isäntäpari oli painanut lupauksen mieleensä ja sulhanen sai esitellä laulutaitojaan. Illan aikana pidettiin myös puheita, jotka jättivät lämpimän muiston sydämiin. Ilta oli ikimuistoinen – kaikilla oli hauskaa, ruoka oli todella hyvää ja ravintolan palvelu loistavaa. Parhaaksi muistoksi jää erään ystävämme kirjoittama meistä kertova laulu, jonka hän esitti meille. Laulu oli todella onnistunut ja yllätti meidät täydellisesti.

Päivämäärä: 6/9-2008
Teema: Villi länsi
Tervetuliaisdrinkki: Italialainen Araldica Asti
Alkupala: Toast Skagen
Pääruoka: Westernbuffet
Jälkiruoka: American dream -jäätelö
Yöruoka: Hot dogeja