Mieheni ja minun yhteinen elämä alkoi romanttisesti kuntosalin vastaanotosta reilu viisi vuotta sitten. Tuntui alusta asti silti, että olisimme tunteneet toisemme jo kauemmin.
Teksti: Laura ja Kalle Vornanen | Kuvat: Mikko Mäntyniemi
Pienin askelin alkoi olla selvää, että haluamme olla yhdessä ja rakentaa yhteisen tulevaisuuden. En pidä itseni häähössöttäjänä, mutta olin haaveillut jo nuorena meneväni joskus naimisiin. Haaveissani olivat pienet ja tunnelmalliset talvihäät. Mieheni ei ollut aikaisemmin ajatellut menevänsä naimisiin, mutta yhteiselomme aikana hänen ajatuksensa muuttuivat.
Olikin yllättävää, kun mieheni kosi minua tuttavan 50-vuotissyntymäpäivillä elokuussa 2009. Tuttavan 50-vuotisjuhlapäivää vietettiin Kuopiossa Puijon Majalla. Jo silloin puhuimme mieheni kanssa siitä, että juhlapaikka vaikutti mukavan intiimiltä ja kodikkaalta. Lisäksi ihastuimme juhlissa tarjoiltuun todella herkulliseen ruokaan. Kosinta ja kihlautuminen tuolloin tarkoitti meille molemmille sitä, että lähitulevaisuudessa sinetöimme yhteiselomme avioliitolla. Aloitimme häiden suunnittelun hyvin pian kihlautumisen jälkeen. Kirkkohäät olivat meille itsestäänselvyys ja vihkikirkoksemme valitsimme Kuopion Tuomiokirkon.
Koska kosinta oli tapahtunut Puijon Majalla, ja meille oli jäänyt erittäin positiivinen kuva juhlapaikasta, oli luonnollista pitää myös hääjuhlamme siellä.
Mieheni toivoi kesähäitä ja minä olin tosiaan haaveillut talvihäistä. Kompromissina päädyimme loppukesään, jolloin oli kulunut vuosi kihlautumisestamme. Halusimme pienet, rennot ja lämminhenkiset häät. Kutsuimme juhliimme ainoastaan ne ihmiset, jotka ovat olleet läheisesti kanssamme tekemisissä viimeisten vuosien aikana. Halusimme painottaa häidemme teemassa hyvää seuraa ja hyvää ruokaa. Olimme kokemuksemme perusteella vakuuttuneita Puijon Majan kokin taidoista ja myös tämä vahvisti ajatusta siitä, että halusimme hääpaikaksemme Puijon Majan. Tarjottavaa ruokaa suunnittelimme yhdessä henkilökunnan kanssa. Kaikki toiveemme otettiin huomioon. Herkullinen alkuruoka monipuolisine salaatteineen, kala- ja kanavaihtoehtoineen täydentyi lihaisalla pääruoalla. Emme halunneet perinteistä hääkakkua ja tätäkin toivetta kunnioitettiin. Jälkiruuaksi kakun sijaan vieraille tarjoiltiin hääleivos valkosuklaasta ja marjoista. Kokki ei pettänyt meitä näissäkään juhlissa.
Juhlijoita oli lopulta 60 meidän lisäksemme. Vieraina olivat perheenjäsenemme, sekä läheisimmät sukulaiset ja ystävämme perheineen. Puijon Majalle olisi mahtunut muutama juhlija enemmänkin, mutta 60 vieraalle tila oli erittäin sopiva. Yhteistyö Puijon Majan henkilökunnan kanssa oli sujui kiitettävästi ja saimme vapaasti suunnitella tilajärjestelyjä, tarjottavia ja koristeluja oman näköiseksemme. Erityisen kiitoksen annamme siitä, että asioista sopiminen oli vaivatonta ja yhteydenpito henkilökunnan kanssa sujuvaa. Sähköposteihini vastattiin välittömästi ja lisäksi juhlapaikalla oli mahdollista tehdä suunnitelmia meidän oman aikataulumme mukaan. Suunnittelimme mieheni kanssa itse, miten juhlatila järjestellään. Itse hääjuhlassa saimme rentoutua nauttimaan juhlasta, tunnelmasta ja vieraiden seurasta, sillä palvelu ja tarjoilu toimivat sujuvasti koko juhlan ajan.
Puijon Maja on monipuolinen juhlatilana. Saimme kaikki vieraat istumaan lähekkäin pitkiin pöytiin ja silti bändille sekä ruokailulle jäi omat tilansa. Illalla tanssilattia järjestyi kätevästi myös samaiseen tilaan. Lisäksi pitkästä matkasta tulleet vieraat olivat tyytyväisiä, sillä heillä oli mahdollisuus jäädä yöpymään Puijon Majan yhteyteen. Yövieraille tarjoiltiin seuraavana aamuna aamupala sekä mahdollisuus aamusaunaan. Juhlaympäristönä Puijon Maja on ainutlaatuinen. Puijo on Kuopion kaupungin nähtävyys ja sijaitsee kaupungin tuntumassa, korkean mäen päällä keskellä metsäistä luonnonsuojelualuetta. Ruokailun ja ohjelmanumeroiden välissä vieraat saattoivat käydä Majan vieressä sijaitsemassa 75 metriä korkeassa Puijon Tornissa ihastelemassa koko kuopiolaista maisemaa. Tämä oli elämys etenkin muultapäin Suomea tulleille vieraille.
Perheenjäsenille ja sukulaisille annamme ison kiitoksen liikuttavista puheista. Kaaso ja bestman puolestaan olivat nähneet suuresti vaivaa juhlaohjelman järjestämisessä. Myöhemmin illalla bändi huipensi juhlatunnelman. Loppuillasta koko juhlaväki lapsista mummoihin jorasi niin Kaija Koon kuin Robbie Williamsinkin tahtiin. Kaikki vieraamme tekivät päivästä ikimuistoisen. On edelleen liikuttavaa lukea onnittelukorttejamme ja huomata kuinka läheisemme toivovat meille niin paljon hyvää. Kuten eräässä onnittelukortissamme osuvasti lukee:”Kannan mukanani sydäntäsi. Se on minulla aina mihin tahansa menenkin, sinä olet mukanani ja mitä tahansa minä teenkin, sinä saat minut tekemään niin. Minä en pelkää kohtaloa. Sinä olet kohtaloni. Enkä minä halua koko maailmaa, kauneutesi riittää maailmakseni, totuudekseni.”
Nyt vuosi hääjuhlamme jälkeen, muistelemme toisaalta haikeudella, mutta kuitenkin onnellisina hääjuhlaamme. Saimme sen, mitä halusimme: tunnelmalliset häät, erinomaisen hyvää ruokaa sekä sujuvat hääjärjestelyt yhdessä Puijon Majan henkilökunnan avustuksella. Ja kaikista tärkeimpänä: saimme toisemme.
Julkaistu 19.10.2011
Kokkolalaisia Tuomasta ja Mira-Ninaa yhdisti sama koulureitti ensimmäisestä luokasta asti, mutta uusin silmin he katsoivat toisiaan vasta aikuisena.
Nyt teillä on mahdollisuus jakaa häätarinanne Häät ja Juhlat-lehden lukijoiden kesken. Miten kosinta tapahtui, miten hääsuunnittelut sujuivat ja miten j...
Lyödessäni vetoa Singstarin voitosta en kuvitellut olevani se, joka kiskoo seuraavana päivänä lenkkitossuja jalkaansa treenatakseen puolimaratonille!
Tapasimme jo opiskeluaikoina yliopiston käytävillä. Elämäntilanteidemme johdosta meni peräti kymmenen vuotta, ennen kuin oikeasti rupesimme seurustelemaan.
”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli kaksoissisarten Hannan ja Jennyn mielessä viime kesänä, kun he suunnittelivat tuplahäitä yhdessä tulevien miestensä Lukaksen ja...
Mieheni ja minun yhteinen elämä alkoi romanttisesti kuntosalin vastaanotosta reilu viisi vuotta sitten. Tuntui alusta asti silti, että olisimme tunteneet toisemme jo k...
”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden. Ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen.”
Seurustelumme alkoi helmikuussa 2001 ja kihloihin menimme 19.7.2003 Maijan vastattua myöntävästi kosintaani Näsinneulan näköalatasanteella.
Sanotaan aina, että morsian stressaa ja morsian hoitaa kaikki hääjärjestelyt kuntoon. Pitääkö tämä paikkansa meidän jutussa, se selviää ehkä tekstistä.
Vietimme hääjuhlaamme Metsäkartanolla 13.3.2010 noin 70 sukulaisen ja ystävän voimin. 24-vuotias Karjalan tyttö Anne ja 21-vuotias pohjalaispoika Tuomas saivat toisens...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Me taisimme Artun kanssa tavata joskus ekaluokalla. Olimme samalla tai rinnakkaisluokalla ensimmäisestä luokasta yhdeksännelle luokalle kunnes Artt...
Kokkolalaisia Tuomasta ja Mira-Ninaa yhdisti sama koulureitti ensimmäisestä luokasta asti, mutta uusin silmin he katsoivat toisiaan vasta aikuisena...
Lyödessäni vetoa Singstarin voitosta en kuvitellut olevani se, joka kiskoo seuraavana päivänä lenkkitossuja jalkaansa treenatakseen puolimaratonill...
Ainakin kaksi asiaa oli itsestään selviä, kun Satu ja Toni Brofeldt ryhtyivät suunnittelemaan häitään: Vihkiminen tapahtuu Levillä ja häät ovat tal...
Sanotaan aina, että morsian stressaa ja morsian hoitaa kaikki hääjärjestelyt kuntoon. Pitääkö tämä paikkansa meidän jutussa, se selviää ehkä teksti...
Olimme menneet kihloihin kesällä ja joulun tietämillä päätimme hääpäiväksi tulevan kesän elokuun 4. päivän. Moni häihin liittyvä asia oli selvää jo...
Vietimme hääjuhlaamme Metsäkartanolla 13.3.2010 noin 70 sukulaisen ja ystävän voimin. 24-vuotias Karjalan tyttö Anne ja 21-vuotias pohjalaispoika T...
Auringon säteet häikäisevät silmiä. Se saa silmät siristämään ja vaikka katsoisi alaspäin, niin silti häikäisee, koska yöllä on satanut vettä ja pi...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi