Niina ja Vesa

Niina ja Vesa

”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden. Ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen.”

Teksti: Niina ja Vesa Kosonen | Kuvat: Olli Suckman

Yhteinen tarinamme alkoi siitä, kun työskentelimme molemmat samassa työympäristössä, mutta kuitenkin eri työnantajilla vuosia sitten. Tunsimme toisemme kasvoilta ja luultavasti muutamia sanoja on silloin alkuaikoinaan tullut jo vaihdettua. Sen enempää emme kuitenkaan tunteneet silloin toisiamme, eikä sen aikaisissa elämäntilanteissamme olisi ollut tilaa uudelle rakkaudelle.

Kohtasimme uudelleen ajan kuluessa eteenpäin, yökerhossa vuosien jälkeen ja juteltuamme hetken, huomasimme meillä olevan yhteisiä tuttuja ja tulimme juttuun loistavasti. Ajan kuluessa eteenpäin elämäntilanteemme olivat ajautuneet yhteen, ja rakkautemme syttyi palavasti vuonna 2009 kesällä. Silloin molemmilla oli tilaa sydämessään elämän valitulle, ja tilanne oli heti seurustelun alettua tunteiden leiskuntaa ja varmuutta siitä, että elämän kumppani on löytynyt.

Helmikuussa 2010 lähdimme viettämään Ystävänpäivää viikonlopuksi Naantalin kylpylään, jossa Vesa yllättäen otti taskustaan esiin timanttisormuksen ja polvistui eteeni. Hän kysyi, tulisinko hänen vaimokseen. Vastaus oli selvä, tietenkin tulisin! Kotimatkalla Naantalin kylpylästä kysyin Vesalta, että milloin menisimme naimisiin. Hän vastasi, että hänen puolestaan vaikka heti. Niin siinä saman tien sovittiin, että jos saamme vielä kirkon ja juhlapaikan varattua kesälle 2010, viettäisimme silloin häitämme.

Ryhdyimme seuraavalla viikolla tuumasta toimeen ja saimme Vanhan Kirkon Helsingin keskustasta varattua 14.8.2010. Kirkon varattuamme tuli kiire selvitellä juhlapaikkojen saatavuutta, sillä häihimme olisi vain puoli vuotta aikaa! Mielessämme pyöri ajatus, kerkeämmekö siinä ajassa järjestämään unelmahäät. Selvittelyjen jälkeen löysimme idyllisen pienen huvilan Villa Solvikin Vuosaaren rannasta juhlapaikaksemme.

Valmistelut alkoivat täydellä höyryllä, ja olimme asiasta innoissamme. Me todella olemme menossa pian naimisiin! Seuraavaksi kaasojen ja bestmanin valinta ei ollut vaikea, Niina sai kunniakseen kutsua sydänystävänsä Heidin sekä Karolinan kaasoikseen, ja Vesa puolestaan lapsuudenystävänsä Kimmon. Järjestelyt sujuivat ongelmitta ja ajallaan hääpäivää kohden.

Kaasojen kanssa alkoi morsiuspuvun metsästys, ja kun oikea malli osui kohdalle, oli selvää että se oli juuri se mitä Niina etsi. Ihana kermakakku täynnä kimaltavia koristeita! Olimme miettineet jo heti alkuun, että Vesalle hankitaan valkoinen puku. Molempien pukujen löydyttyä teemavärikin oli selvä; vaaleansinistä ja kultaa.



Vihdoin hääpäivän koittaessa jännitys ja tunnelma oli katossa. Niina valmistautui kotonaan kaasojen, meikkaajan ja kampaajan voimin, ja Vesa vanhempiensa luona bestmanin kanssa. Kesän oltua hieno kelien suhteen, odotukset säästä olivat hääpäivänä korkealla. Aamulla kuitenkin puhkesi kova sademyrsky. Ilma oli aivan harmaa, taivas salamoi ja ukkonen jyrisi. Mielessämme vain pyöri, että näin ei voi käydä meille, kun toiveena olisi ollut niin kovasti aurinkoinen ja lämmin sää. Olimme sopineet hoitavamme viralliset hääkuvaukset ennen kirkkoa Vuosaaren rannassa, joten huolen aiheena oli myös, miten valokuvauksellemme käy. Saimme kuulla rutkasti lohdutuksia, että sade hääpäivänä tuo onnea ja aamun sään mukaan liittomme tulisi olemaan onnellisuuden huippu!

Kuin ihmeen kaupalla juuri ennen kuin lähdimme kotoa kohti kuvauspaikkaa, pilvet väistyivät ja aurinko tuli esiin. Oli hyvin lämmin päivä, joten kadut kuivuivat hetkessä. Saimme sittenkin täydellisen poutasään! Kuvauspaikalla tapasimme ensimmäistä kertaa valmistautuneina hääpäiväämme, ja Vesa näki morsiuspukuni silloin vasta ensimmäistä kertaa. Helpotuksekseni se oli myös hänen mielestään täydellinen!

Kirkolle päästyämme jännitys oli niin kova, ettemme koskaan aikaisemmin olleet vastaavaa tunteneet. Juhlavieraat odottivat paikoillaan, ja kirkon salin ovet olivat edessämme kiinni. Odotimme häämarssin alkamista, ja sydän tuntui pomppivan raskaasti ja tiheästi. Musiikin alkaessa ovet avautuivat ja kuljimme yhdessä alttarille.

Päivä oli meille yllätyksiä täynnä, sillä Vesan äiti oli järjestänyt kirkkoon musiikkiesityksen itsensä Nina Tapion esittämänä! Hän esitti kauniin ja koskettavan kappaleen ”Elämän syliin”, joka jää sydämiimme ikuisiksi ajoiksi. Kirkosta ulos tultaessa tuli heti toinen yllätys; Vesan jalkapallojoukkuetoverit olivat tehneet kunniakujan kirkon pihalle jalkapalloja ylhäällä pidellen.

Kirkon jälkeen juhlavieraat saapuivat Villa Solvikiin, ja me heidän perästään. Juhlat saattoivat alkaa! Onnittelumaljan nostimme Villan pihalla ja sen jälkeen siirryimme sisätiloihin juhlapäivälliselle. Hääjuhlan ohjelmaan kuului puheita, leikkejä, sekä suurimmaksi osaksi tanssia bändin säestyksellä.
Juhlat sujuivat hyvin, ilman ongelmia, ja hääpäivämme oli täydellinen. Saimme viettää juuri sellaiset häät, joista olimme aina haaveilleet ja ennen kaikkea nauttia sen koko päivän toistemme seurasta. Vieraat olivat onnellisia puolestamme ja juhlivat kanssamme pikkutunneille saakka.

Puolen yön jälkeen lähdimme viettämään hääyötä muiden vieraiden vielä jatkaessa juhlia. Vietimme hääyön ihanassa hotellissa, ja nautimme aamupalan huoneessamme. Vaihdoimme aamulla huomenlahjoja, vaikka emme olleet niistä etukäteen sopineet. Oli niin onnellinen olo herätä ensimmäinen aamu toisen vierestä aviovaimona ja aviomiehenä.

Siitä lähdimme nauttimaan lisää yhteisestä ajasta kihlautumispaikkaamme Naantalin kylpylään. Olimme varanneet sieltä pariksi yöksi huoneen ja hemmotteluja. Tulisimme tästä edes aina käymään vuosittain juhlimassa Naantalissa hääpäiväämme! Oli todella mukavaa kaiken hääjärjestelyiden ja hääjuhlan tuoman väsymyksen jälkeen vain olla kahdestaan, rentoutua ja nauttia yhteisestä ajasta. Mietimme, että olemme onnellisia saadaksemme olla yhdessä, ja että elämämme on varmalla pohjalla, vaikka meillä ei ole monia yhteisiä vuosia takana. Kaikki vuodet ovat vielä edessäpäin!

Häiden jälkeen oli aika suunnata katse tulevaisuuteen ja yhteiseen unelmaan, perheeseen. Ryhdyimme suunnittelemaan perheenlisäystä ja meitä on siunattu onnella, sillä odotamme esikoistamme, jonka pitäisi syntyä kesäkuussa 2011.

Julkaistu 27.7.2011


  • Liitto sinetöitiin onnenkyynelin

    Liitto sinetöitiin onnenkyynelin

    Kokkolalaisia Tuomasta ja Mira-Ninaa yhdisti sama koulureitti ensimmäisestä luokasta asti, mutta uusin silmin he katsoivat toisiaan vasta aikuisena.

  • Miten teidän unelmien hääpäivä toteutui?

    Miten teidän unelmien hääpäivä toteutui?

    Nyt teillä on mahdollisuus jakaa häätarinanne Häät ja Juhlat-lehden lukijoiden kesken. Miten kosinta tapahtui, miten hääsuunnittelut sujuivat ja miten j...

  • Elämänmittainen maratoni

    Elämänmittainen maratoni

    Lyödessäni vetoa Singstarin voitosta en kuvitellut olevani se, joka kiskoo seuraavana päivänä lenkkitossuja jalkaansa treenatakseen puolimaratonille!

  • Rakkaustarina alkaa...

    Rakkaustarina alkaa...

    Tapasimme jo opiskeluaikoina yliopiston käytävillä. Elämäntilanteidemme johdosta meni peräti kymmenen vuotta, ennen kuin oikeasti rupesimme seurustelemaan.

  • Tuplahäät

    Tuplahäät

    ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli kaksoissisarten Hannan ja Jennyn mielessä viime kesänä, kun he suunnittelivat tuplahäitä yhdessä tulevien miestensä Lukaksen ja...

  • Lämminhenkiset häät Puijon Majalla

    Lämminhenkiset häät Puijon Majalla

    Mieheni ja minun yhteinen elämä alkoi romanttisesti kuntosalin vastaanotosta reilu viisi vuotta sitten. Tuntui alusta asti silti, että olisimme tunteneet toisemme jo k...

  • Niina ja Vesa

    Niina ja Vesa

    ”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden. Ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen.”

  • Maija ja Jari 24/7

    Maija ja Jari 24/7

    Seurustelumme alkoi helmikuussa 2001 ja kihloihin menimme 19.7.2003 Maijan vastattua myöntävästi kosintaani Näsinneulan näköalatasanteella.

  • Eeva ja Markus

    Eeva ja Markus

    Sanotaan aina, että morsian stressaa ja morsian hoitaa kaikki hääjärjestelyt kuntoon. Pitääkö tämä paikkansa meidän jutussa, se selviää ehkä tekstistä.

  • Anne ja Tuomas

    Anne ja Tuomas

    Vietimme hääjuhlaamme Metsäkartanolla 13.3.2010 noin 70 sukulaisen ja ystävän voimin. 24-vuotias Karjalan tyttö Anne ja 21-vuotias pohjalaispoika Tuomas saivat toisens...