Sonja-Elina ja Jukka

Häistämme on nyt jo vähän aikaa, mutta ainakin minä elän edelleen sitä ihanaa päivää, jolloin kaikki rakkaat ja läheiset ihmiset olivat paikalla todistamassa sitä hetkeä, kun vastasimme papin kysymykseen ”tahdon”. Elän vieläkin sitä hetkeä, kun isäni piti kauniin puheen, jolloin häävieraamme itkivät liikuttuneina ja kun kaasoni sekä Jukan bestman pitivät hauskat puheet, jolle kaikki vieraat nauroivat. Se päivä oli elämäni onnellisin päivä ja uskon, että hääpäivämme sai myös mieheni sydämestä erityisen paikan, jossa se pysyy aina.

Tapasimme toisemme Pudasjärvellä rippikoululeirillä helmikuussa 2003. Minä olin rippikoululainen ja Jukka isonen. Ihastumisemme lähti liikkeelle monista punastuneista hymyistä ja katseista. Lopulta huomasimme olevamme pari. Missään vaiheessa emme käyttäneet sanoja, emmekä kysyneet mitään. Me vain otimme toisemme ilman sanoja.

Rippileirin jälkeen ihastuksemme alkoi vähitellen muuttua rakkaudeksi. Rakkaus kesti, vaikka sairastuin syyskuussa 2003 vakavasti ja jouduin pyörätuoliin. Sairaudesta huolimatta teimme ihan samoja asioita kuin muutkin nuoret. Katsoimme elokuvia, kävimme ostoksilla, pidimme koti-iltoja ja kävimme konserteissa. Olimme kuin kuka tahansa nuorí seurusteleva pari, meidän tie oli vain vähän kivisempi. Sairaudestani huolimatta rakkautemme syvieni koko ajan, vaikka meillä olikin välillä vaikeaa. Puhuimme ja tuimme toisiamme koko ajan - olimme hyvä tiimi!

Kihlauduimme 1.1.2005 juuri ennen kuin vuosi vaihtui. Jukka kosi, mutta olimme puhuneet jo hetken kihloihin menosta. Moni saattoi ajatella, että olimme liian nuoria menemään kihloihin, mutta koimme olevamme tarpeeksi kypsiä siihen kaiken kokemamme jälkeen. Ihanat ja tunnelmalliset kihlajaiset vietettiin syksyllä 2005 Alahärmässä.

Päätimme naimisiin menosta eräänä syyspäivänä Oulussa vuonna 2007. Juuri sinä päivänä syksy oli kauneimmillaan. Puissa oli keltaisia ja punaisia lehtiä, jotka putoilivat puista kuin värikkäät lumihiutaleet. Se hetki oli täydellinen. Päätimme samana päivänä myös hääpäivämme, vaikka emme siinä vaiheessa edes tienneet, onko kyseinen päivä kirkossa vapaana. Juuri 1.8.2009 tuntui meidän päivältämme. Siitä päivästä lähtien aloimme suunnitella häitämme.

Aloimme suunnitella häitämme kaikessa rauhassa. Luin isoja kasoja häälehtiä etsien inspiraatioita teemaan, kukkiin ja koristeluun ja Jukka lähinnä kuunteli erilaisia ehdotuksia, mutta otti hieman etäisyyttä koko suunnittelusta. Kolmen ihanan kaasoni avustama suunnittelimme kutsukortit ja päätimme väriteeman. En olisi pärjännyt ilman heitä!

Valitsimme suunnittelun alkuvaiheessa väriteemaksemme suklaanruskean, luonnonvalkoisen ja kullan. Pidämme kovasti suklaanruskeasta ja sen takia se olikin päävärinä häissämme. Pieni ripaus luonnonvalkoista ja kultaa teki kokonaisuudesta kauniin ja arvokkaan. Nämä värit tulivat esiin esimerkiksi kutsuissa, koristeluissa ja serveteissä sekä kaasojen kauniissa suklaanruskeissa iltapuvuissa ja bestmanin luonnonvalkoisessa kravatissa. Väriteeman valitseminen heti suunnittelun alussa helpotti todella paljon järjestelyissä. Sen vuoksi lopputuloksesta tuli hallittu kokonaisuus. Valitsimme kukka-asetelmat yhdessä Jukan äidin kanssa. Häissämme oli paljon kukkia koristamassa juhlatilaa. Valitsimme kukka-asetelmiin valkoisia kallankukkia, hennon vaaleanpunaisia orkideoita ja ruusuja sekä murattia.

Koska istun pyörätuolissa, hyvän ja istuvan hääpuvun hankinta oli tärkeää. Pelkäsin todella paljon, että en löydä sellaista hääpukua, joka tuntuu hyvältä pyörätuolissa ja joka olisi vielä ”se oikea” hääpuku. Luulin pitkään, että joudun teettämään pukuni, koska ostopuvuissa on usein laahus, paljon tylliä ja koristeita, jotka saattavat vaikeuttaa istumista. Lähdin kuitenkin kaasojeni kanssa kiertelemään hääpukuliikkeitä ja löysin kauniin hääpuvun oululaisesta liikkeestä. Puvussa oli kuitenkin laahus ja paljon tylliä, mutta halusin kuitenkin sovittaa sitä. Rakastuin pukuun heti, kun näin sen päälläni! Se oli ”se oikea” hääpuku. Myyjä kertoi, että erittäin pienillä muutoksilla siitä saataisiin pyörätuoliin sopiva puku. Puvusta poistettiin ainoastaan alushameen ylin kerros tylliä, ettei tulisi ikäviä painaumia ja että puku päällä olisi hyvä istua. Lisäksi puvusta poistettiin selän puolella olevat pitkät nauhat. Hääpuvussani oli 1,5 metrin laahus, mutta en antanut poistaa sitä, koska siinä on upea helmikirjailu. Toki se päätös aiheutti hääpäivänä hieman töitä kaasoille, koska laahus piti asetella pyörätuolin jalkalaudalle siten, että se ei putoaisi ja menisi rikki. Muutamalla yrityksellä laahus saatiin kuitenkin pysymään matkassa mukana.

Heräsimme hääpäivän aamuna hymyssä suin. Jännitystä oli hieman ilmassa, koska aamu oli synkkä ja sateinen. Sade alkoi kuitenkin hellittää ja kun lähdimme kirkkoon, ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Vihkiminen alkoi kello 14.00 ja odotimme morsiushuoneessa, että vieraat pääsevät paikoilleen. Kirkonkellojen soidessa Jukka ja hänen bestmaninsa siirtyivät alttarille odottamaan ja me aloimme valmistautua morsiushuoneessa häämarssin alkua varten. Kun suntio avasi pariovet, kaaso-siskoni kuiskasi hiljaa korvaani ”No niin, mennään naimisiin!” Vihkitoimitus oli kaunis ja pappi vihki meidät härmän murretta puhuen.

Hääjuhlassamme nautimme hyvästä ruuasta, seurasta ja ohjelmasta, jonka kaasot ja bestman järjestivät meille. Isäni piti meille koskettavan puheen ja lauloi puheen päätteeksi kauniin laulun, joka sopi hääjuhlaamme täydellisesti. Se hetki oli koskettava ja unohtumaton. Halasin isääni ja kiitin parhaasta puheesta, minkä olin koskaan kuullut. Tunnelma hääjuhlassa oli lämmin ja vieraat viihtyivät. Kokonaisuudessaan hääpäivämme oli suurenmoinen. Nautimme joka hetkestä ja kaikki se rakkaus ja välittäminen jäivät sydämeeni ikuisesti.