Teija ja Jason

Ensitapaaminen
Tapasimme Jasonin kanssa Lontoossa paikallisessa baarissa helmikuussa 2004, kun työskentelin siellä au pairina viiden lapsen perheessä. Olin tuolloin 19 vuotias ja valmistunut lukiosta edellisena vuonna. Jason on kotoisin Uudesta Seelannista, ja hän oli tyoskennellyt Englannissa jo noin vuoden ennen tapaamistamme. Hän oli tavatessamme 23. Muistan, etta hänella oli tuona iltana punainen lippalakki –lippa taaksepäin vedettynä, ja hänellä oli puolipitkät kiharat hiukset. Siellä hän seisoi yksinään tanssilattian vieressä, kun hänet kaverini kanssa huomattiin. Päätimme mennä juttelemaan hänelle ja saimme selville, että hänen kaverinsa oli lähtenyt käymään baaritiskillä. Tanssimme yhdessä loppuillan ja aloimme heti tapailla toisiamme. Jason ei silloin viela asunut Lontoossa, vaan muutaman tunnin junamatkan päässä, joten näimme toisiamme vain viikonloppuisin, kun hän yöpyi ystäviensä luona.

Enemmän kuin ystäviä
Tämä ei kuitenkaan ollut ihan rakkautta ensisilmäyksellä, ainakaan omalta osaltani. Vaikka pidin Jasonin seurasta, hän oli hyvin huomaavainen ja hauska, ja osoitti mielenkiintoaan alusta asti, en kuitenkaan halunnut aloittaa oikeaa suhdetta, koska aikeeni oli palata Suomeen sinä kesänä, tai viimeistään vuoden lopussa. Tapailimme muutaman kuukauden, kunnes ajattelin, että on parasta laittaa suhteelle loppu, ennen kuin tunteemme alkavat voimistua. Pidimme kuitenkin yhteyttä edelleen, ja Jason vakuutteli kovasti, kuinka paljon minusta välitti. Muistan erittäin selvästi toukokuun ensimmäisen päivän, kun Jason saattoi minua metroasemalle (olin menossa tapaamaan suomalaisia ystäviäni ja katsomaan jääkiekon MM-ottelua), ja kysyi minulta, että joko suostun olemaan hänen tyttöystävänsä. Sen verran olin jo Jasoniin mieltynyt, että vastasin myöntävästi. Tämä tuntui juuri sillä hetkellä vähän kuin "kosinnalta", se oli jotenkin niin hellyyttävä, mieleenpainuva hetki. Ja lopulta siitä päivämäärästä tulikin sitten vuosipäivämme.

Suomen matka ja vanhempien tapaaminen
Olimme ehtineet olla yhdessa reilut kaksi vuotta, kun päätimme jättää hyvästit Lontoolle ja lähteä matkustamaan puoleksi vuodeksi. Lensimme ensin Suomeen, missä Jason tapasi isäni ensimmäistä kertaa. Äitini oli tavannut Jasonin Lontoossa meidän ensimmaisen yhdessäolovuotemme aikana. Muistan, kuinka minua jännitti Jasonin ja isän tapaaminen. Jasonilla kun tuohon aikaan oli paljon lävistyksiä ja rastahiukset, mietin että mitähän se iskä oikein sanoo. Asiaa ei myoskään auttanut se, ettei isäni puhu englantia, eikä Jason tietenkään osannut sanaakaan suomea. Kaikki meni kuitenkin hyvin, vanhempani taisivatkin kovasti tykästyä Jasonin reippauteen ja puheliaisuuteen.

Vietimme aikaa myös meidän mökillä Korpijärvellä, missä isällä oli joku rakennusprojekti meneillään. Päätimme äidin kanssa lähteä käymään kaupassa ja jättää miehet hommiin. Jasonia tämä vähän hermostutti, mutta vastasin siihen, että: "You’ll be fine!" – Kyllä te pärjäätte. Kauppareissussa kesti toista tuntia, ja kun tulimme takaisin kaikki näytti menneen hyvin. En muista, oliko projekti saatu valmiiksi, mutta siellä he naureskelivat yhdessä. Kuulemma olivat pärjänneet mainiosti elekielen avulla!

Matkustaminen lähensi
Ehdimme olla Suomessa noin kaksi viikkoa, kunnes oli aika jättää hyvästit ja aloittaa yhteinen suuri seikkailu. Oli syyskuu 2006, ja suunnitelmamme oli matkustaa Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Kanadassa seuraavat viisi kuukautta. Helmikuussa meidän oli tarkoitus lentää Uuteen Seelantiin Jasonin siskon häihin.

Yhdessä matkustaminen jännitti meitä molempia, koska emme olleet edes asuneet yhdessä vielä. Toki erimielisyyksiä tuli vastaan, ja varsinkin teltassa asuminen –puhumattakaan sen pystyttamisestä – koetteli suhdettamme, mutta vältyimme suuremmilta riidoilta, ja matkustelu teki meistä vielä läheisempiä. Reissaamisen jälkeen muutimme Australiaan, missä olemme nyt asuneet neljä vuotta.

Yllatyskosinta Lapissa
Olimme olleet yhdessä lähes viisi vuotta, kun Jason kosi minua Ylläksellä jouluaattona 2008. Vaikka hän oli polvillaan minun edessäni lumihangessa sormus esillä, en ensin uskonut Jasonia ja kysyin häkellyksissäni – ennen myöntävää vastaustani – että onko hän ihan tosissaan! Jason oli suunnitellut kosintaa jo monta kuukautta, ja häntä oli kuulemma jännittänyt todella paljon; mitä jos en suostuisikaan hänen vaimokseen! Jason oli pyytanyt isältäni lupaa edellisenä iltana, ja hyvin oli asia salassa pysynyt, kun en ollut osannut mitään aavistaa. Jatkoimme siitä aamukävelymme läheiseen hotelliin ja tilasimme shampanjat!

Häävalmistelut
Koska Jason oli jo kauan tiennyt kosivansa, oli hän tietenkin miettinyt enemmän häitä kuin minä. Hän ehdotti, että menisimme Suomessa naimisiin vuonna 2010, eli puolentoista vuoden päästä kihlojen jälkeen. Halusimme ehdottomasti perinteiset suomalaiset häät jarven rannalla. Vieraita tulisi olemaan noin 60, joista noin kymmenen on ulkomaalaisia.

Ensimmäinen tehtävämme oli valita juhlapaikka, ja päätöksen tekeminen kavi nopeasti. Valitsimme Ränssinkievarin maatilan Kuikassa paikan idyllisten puitteiden sekä sen edullisuuden vuoksi. Päätökseen vaikutti myös se, etta Ränssissa oli tarpeeksi majoituspaikkoja vieraille, jos he päättäisivät jäädä yöksi. He myos valmistivat valitsemamme ruoat ja kakun. Varasin myös valokuvaajan ja bändin sekä ajan meikkaajalle ja kampaukseen hyvissä ajoin, reilu vuosi ennen hääpäiväämme.

Loput hääsuunnittelut aloitimme vuoden 2010 alussa. Omasta mielestäni en stressannut turhaan ja saatoin ehkä olla vähän liiankin huoleton päivän lähestyessä. En edes tiennyt, että häämekkoa olisi kannattanut alkaa etsiä jo vuosi ennen häitä, koska mekkojen teettäminen saattaa kestää jopa viisi kuukautta! Minulla kävi kuitenkin todella hyvä tuuri sen löytämisessä. Toinen kaasoistani oli vuoden alussa luonani Perthissa ja mukanani mekko-ostoksilla. Löysin unelmieni mekon ensimmäisestä liikkeestä, missä kävimme, ja se oli myös alennuksessa! Olin koittanut ylleni kolmea mekkoa, mutta kun laitoin tämän paalleni, meille molemmille tuli kyyneleet silmiin. Siinä oli kaikki piirteet, mitä halusin; yksinkertainen mutta kaunis pitsimekko, läpinakyva selästä. Mekko oli kuitenkin kaksi kokoa liian suuri, mutta sen pienentämisessä meni vain noin kolme kuukautta, ja oli halvempi ratkaisu kuin jos olisin tilannut oman kokoiseni mekon. Annoin kaasoilleni vapauden valita omat mekkonsa, sillä niitä olisi ollut yhdessa vaikea etsia, kun asumme eri maissa! Jasonille löysimme puvun Suomesta.

Suuren päivän lähestyessä
Häitä edeltävät kaksi viikkoa Suomessa olivat ihanaa aikaa. Ystäväni järjestivät minulle aivan uskomattomat polttarit! Jasonin vanhemmat, sisko ja täti lensivat Suomeen viikkoa ennen häitä, ja vanhempamme tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Jasonin vanhemmat ihastuivat Suomen luonnon rauhallisuuteen ja hiljaisuuteen. 

Täydelliset kesähäät
Häitä edeltävän illan vietimme erillään; Jason yöpyi perheidemme kanssa Ränssinkievarissa, kun taas me kaasojen kanssa yövyimme vanhempieni kotona Laukaassa. Söimme ja saunoimme, ja tytot antoivat minulle jalkakylvyn. Valvoimme myöhään, ja tuleva päivä jännitti minua niin paljon, että unet jäivät tosi vähäisiksi.

Olimme suunnitelleet vihkimisen tapahtuvan järven rannalla, mutta huonon sääennusteen takia – 15 astetta ja sateista – päädyimme siirtämään tilaisuuden ulkoteatteriin katoksen alle varmuuden vuoksi. Hääpäivänämme aurinko kuitenkin paistoi huonosta ennusteesta piittaamatta ja lämpöäkin riitti, joten vihkimisen jälkeen menimme järven rannalle valokuvattavaksi, sillä aikaa kun vieraat tutustuivat toisiinsa. Sitten joimme tervetuliaismaljat, jonka jälkeen siirryimme sisälle ruokailemaan. Puheet pidettiin kahvin aikana ja sen jälkeen oli ohjelmaa; pieni tietovisa sekä morsiamen ryöstö, mitä en osannut taaskaan odottaa! Emme halunneet liikaa ohjelmaa, etteivät vieraat kyllästyisi. Hyvin pian tämän jälkeen olikin bändin aika alkaa soittaa, ja tanssit kestivät iltaan asti. Vieraille tarjoiltiin viela iltapalaksi grillimakkaraa, jonka jalkeen juhlat jatkuivat viela rantamökillä aamuseitsemään asti.

Ihanat muistot
Hääpäivämme oli täydellinen. Kun kävelin isän saattelemana alttarille, jouduin puremaan huultani ja pitämään katseeni maassa, ettei itku pääsisi. Olin niin otettu, että kaikki pääsivat tulemaan, jopa ulkomailta asti. Kaikista ihaninta päivässä oli se, että saimme juhlia yhdessä läheisten sukulaisten ja ystävien kanssa, ja että kaikilla oli hauskaa. Oli myos ihanaa pukeutua ‘’prinsessaksi’’, ja kun juhlat olivat loppuneet ja tunnin aamu-unet nukuttu, en vieläkään olisi halunnut luopua mekostani!