Tuplahäät

Teemana tuplahäät

”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli kaksoissisarten Hannan ja Jennyn mielessä viime kesänä, kun he suunnittelivat tuplahäitä yhdessä tulevien miestensä Lukaksen ja Per Johanin kanssa.

Teksti: Hanna Carnerheim | Kuvat: Silverpixlar

Tuplahäät?
Ajatus tuplahäistä sai alkunsa, kun siskokset olivat äitiyslomalla ja kävivät usein yhdessä pitkillä kävelyretkillä. Jenny ja Per Johan olivat suunnitelleet häitä jo jonkin aikaa, mutta koska Per Johan työskentelee venebisneksen parissa, hänen oli vaikea löytää aikaa heidän suunnittelemiensa kesähäiden järjestämiselle. Sitten syntyi ajatus tuplahäistä. Hanna ja Lukas, jotka olivat puhuneet avioitumisesta, mutteivät olleet vielä suunnitelleet mitään, innostuivat myös ideasta.

Parit alkoivat ideoida yhdessä löytääkseen vaihtoehdon, joka miellyttäisi heitä kaikkia.
– Tuntui tärkeältä, että kaikkien näkemykset otettiin huomioon ja että olimme yhtä mieltä häiden tyylistä, vieraiden likimääräisestä määrästä, budjetista ja muista asioista, sanoo Hanna.

Sen jälkeen suunnitteluun saatiin vauhtia – se oli alkukevättä, ja tiesimme, että monet suunnittelevat häitään vähintään vuoden.
– Samalla päätimme, että häiden järjestelyn tulisi olla hauskaa. Sen, mihin aika ei riittäisi, jättäisimme pois. Loppujen lopuksi tarkoitus oli kuitenkin juhlia rakkautta toisiamme kohtaan. Emme halunneet olla ”häähulluja”, jotka sekoavat siitä, että kynttilöiden värisävy on väärä.

Teimme itse niin paljon kuin mahdollista; kaikki neljä askartelivat pöytäkorttien, hääkonvehtien ja ohjelmalehtisten parissa. Lukas ja Per Johan rakensivat jättimäisen kolmikerroksisen kakkutelineen 120:tä Hannan ja Jennyn valmistamaa vuokaleivosta varten.

Tuplahäät

Puku – The Dress
Siskokset alkoivat tutkia häälehtiä ja verkkosivuja selvittääkseen, olisivatko heidän makunsa totaalisesti törmäyskurssilla – vai löytäisivätkö he jotakin samantyylistä.
– Emme olleet aivan varmoja siitä, miten puvut toteuttaisimme – samanlaiset puvut, samantapaiset ja tyyleiltään yhteensopivat puvut – vai kummankin omaa makua noudattelevat, keskenään täysin erilaiset puvut?
Jenny löysi nopeasti oman suosikkimerkkinsä, mutta halusi sovittaa muutamia eri pukuja. Hanna taas löysi enemmän vaihtoehtoja. Heidän käydessään hääpukuliikkeessä Hanna sovitti suuren määrän eri pukuja. Kun oli aika sovittaa ruotsalaissuunnittelijan silkkipukuja, joihin Jenny oli iskenyt silmänsä, valinta oli sillä selvä. Hanna ihastui materiaaliin, malliin ja designiin, ja Jennyn osalta puku vastasi niitä odotuksia, joita hänellä oli netissä näkemänsä perusteella.

– Vaikka valitsimme samanlaiset puvut, pystyimme tuomaan esille omia, melko erilaisia persooniamme. Se oli helppo toteuttaa kampausten, meikin ja kukkien avulla, eikä meistä tullut toistemme kopioita, sanoo Jenny. Sama päti myös Lukakseen ja Per Johaniin, jotka vuokrasivat pukunsa, mutta näyttivät yhtenäisissä puvuissaan aivan erilaisilta.

Tuplahäät

Budjetti
Yksi edellytys tuplahäiden järjestämiselle on, että molemmat parit ovat valmiita satsaamaan saman määrän rahaa itse juhliin. Pukuja, hiuksia ja meikkiä varten voi kummallakin parilla olla eriävä budjetti, vaikka on ehkä yksinkertaisinta, jos budjetit ovat samaa suuruusluokkaa.

– Päätimme pitää hääjuhlamme ravintolassa, jotta rakkaidemme ja läheistemme ei tarvitsisi raataa ruoanlaiton ja häävalmistelujen parissa häidemme alla. Odotimme häihimme 120 vierasta, joten etsimme juhlapaikkaa tuon henkilömäärän mukaan ja päädyimme Orustissa sijaitsevaan Mollösunds Wärdshusiin. Upea paikka pittoreskissa miljöössä, jossa pitkämatkaisten vieraidemme oli mahdollista myös yöpyä.

Hääparit jakoivat kutsujen postituskulut siskosten sukulaisten sekä useiden yhteisten ystävien osalta. Sulhasten sukulaisten kutsut maksoi kumpikin pari omalta osaltaan, samoin niiden vieraiden, jotka olivat selkeästi vain toisen parin ystäviä.

Hiukset ja meikki
Ensin siskokset ajattelivat laittaa toinen toisensa juhlakuntoon, ja siksi he kokeilivat erilaisia meikkejä ja kampauksia.
– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, ettemme lopulta kuitenkaan tehneet niin, sanovat Hanna ja Jenny yhteen ääneen. Olisimme vaikka voineet riitautua, tai entäpä, jos meikki ja kampaus eivät olisikaan onnistuneet juuri sinä päivänä. Emme halunneet ottaa riskejä. Oli upea aloittaa hääpäivä istumalla kampaajalla laitettavana. Paikaksi valittiin Henånissa sijaitseva Elmas sjöbod, joka on kivenheiton päässä tyttöjen kodeista ja jossa on taitava kampaaja. Sofia, meidän kampaajamme, oli erittäin ymmärtäväinen ja teki meille erityyliset kampaukset, joihin olimme kumpikin todella tyytyväisiä.

Tuplahäät

Valokuvat
Olimme kakki yhtä mieltä siitä, että valokuvien osalta emme pihistelisi budjetissa emmekä antaisi aivan kenen tahansa vastuulle suuren päivämme tallentamista. Kuvat säilyvät meillä koko elämämme, ja siksi ne kannattaa jättää hyvän ja luotettavan kuvaajan harteille. Hääparit päättivät palkata kuvaajan ottamaan virallisten hääkuvien lisäksi kuvia valmisteluista, vihkimisestä sekä hääjuhlasta. Tehtävä annettiin Silverpixlarin Tobias Eklundille. Molemmat parit ovat erittäin tyytyväisiä valintaan ja kertovat, kuinka he jo muutamia viikkoja ennen häitä kiertelivät ympäri Orustia yhdessä valokuvaajan kanssa ja valitsivat muutamia kuvauspaikkoja.

– Olemme todella tyytyväisiä siihen, että Tobias uhrasi meille aikaansa. Tuntui todella hienolta, että olimme tavanneet valokuvaajan ja käyneet läpi sopivia kuvauspaikkoja etukäteen. Oli myös mahtavaa, että olimme etukäteen pohtineet, minkä tyylisen hääkuvan juuri me halusimme. Tuntui siltä, että Tobias onnistuisi saavuttamaan, sen mitä etsimme ja ottamaan upeita kuvia muistoksi suuresta päivästämme.
– Se, että kuvaaja oli mukana koko päivän, oli joka kruunun arvoista, tunnelma oli rentoutunut, eikä kuvaaminen tuntunut samalla tavalla poseeraukselta kuin niissä tapauksissa, että joku vain käväisee paikalla ottamassa muutaman asetellun potrettikuvan. On sitä paitsi hauskaa, että meillä on ”vakavampien” kuvien seassa kuvia, joissa istumme laiturilla syömässä pitsaa rullat hiuksissamme. 

Kuvaaja otti kuvia molemmista pareista yhdessä, mutta muisti ottaa kuvia myös molemmista pareista erikseen. Kuvia otettiin sekä ennen vihkimistä että sen jälkeen. Kuvaaja oli mukana kuvaamassa myös onnittelumaljojen, päivällisen ja juhlan aikana. Tätä käytäntöä hääparit erityisesti kehuvat ja suosittelevat. 
– Päivä kuluu niin nopeasti, että on hauska jälkikäteen katsella kuvia myös juhlista. On vain mahdotonta olla monessa paikassa yhtä aikaa, mutta kuvien avulla pääsee näkemään senkin, mitä ei juhlapäivänä ehtinyt huomata.

Kukat
Aivan kuten valokuvaajankin kohdalla, tuntui heti oikealta kuvailla toiveitamme Marit Aasille, joka työskentelee Uddevallassa Blomsterateljénissa. Hän sai ideoita kuvailuistamme ja loi meille kummallekin juuri toivomamme kaltaiset ainutlaatuiset kimput.

Se päivä – vihkiminen
– Valmiiksi laittautuminen oli sekä hauskaa että hermostuttavaa. Kun pääsimme kampaajalta, olimme valmiita kohtaamaan päivän. Oli lähes taianomaista kierrellä ympäriinsä yhdessä kiipeillen pienille kalliolle tai sorateille valokuvaamista varten. Tässäkin oli hauskaa se, että hääpareja oli kaksi, meillä oli niin hauskaa yhdessä koko päivän.
Ei ole mitään valmista mallia sille, miten tuplahäiden vihkiminen toteutetaan. Hääparit päättivät marssia kirkkoon erikseen, kumpikin oman häämarssinsa tahtiin. Vihkimiset toteutettiin samanaikaisesti, ja kun oli vihkivalojen ja sormusten aika, pappi hoiti yhden parin kerrallaan.

– Meille tämä tuntui oikealta ratkaisulta. Emme halunneet, että toisena sisään tullut pari tuntisi olonsa ”varapariksi”. Arvaa vaan, oliko hermostuttavaa ensin vain seistä ja katsella rakkaan siskonsa ja tämän miehen selkien kulkevan eteenpäin. Sitten piti nopeasti koota itsensä ja kävellä samaa reittiä, sanoo Jenny.

Vihkimisen jälkeen onnelliset hääparit nousivat vuoden 1958 mallia olevan vaaleanpunaisen avoauton kyytiin.
– Juhla oli juuri niin kupliva, hauska ja upea kuin olimme toivoneetkin. Ruoka oli yhtä hyvää kuin koemaistossa, viini maistui ja puheet olivat hauskoja ja liikuttavia. Valssi, jota olimme opetelleet tanssikurssilla, oli juuri niin kamala kuin pelkäsimmekin, mutta ei se meitä haitannut. Tanssimme läpi yön kohti elämämme uutta vaihetta rakkaidemme ja läheistemme ympäröiminä. Se oli meidän iltamme. Se oli ilta, jonka aikana jaettu ilo oli paljon suurempaa kuin kaksinkertaista iloa!

Tuplahäät

Vinkkejä ja ajateltavaa tuplahäihin
+ On todella hauskaa, kun suunnittelijoita on neljä. Enemmän ideoita, enemmän naurua. Mutta samalla enemmän toivomuksia, mikä voi olla välillä raskasta. Teidän pitää tuntea toisenne hyvin, ja teidän pitää olla yhtä mieltä kustannuksista, vieraiden määrästä, juhlapaikasta ja vastaavista, ennen kuin voitte jatkaa suunnittelua.
 + Jos haluatte tietyn pääpöydän vieraillenne, teidän on oltava luovia. Ei ole mitään tiettyjä sääntöjä, joita seurata. Jos jollakulla tai joillakuilla teistä on eronneet vanhemmat, on tilanne vieläkin kimurantimpi. Me päätimme sijoittaa kaikkien vanhemmat sekaisin samaan pöytään, jolloin pääpöydästä tuli hieman uudenlainen. Sen jälkeen sijoitimme ystävämme ja sukulaisemme jäljellä oleviin pöytiin.
+ Koska kuluja on jakamassa kaksi hääparia, teillä on ehkä varaa johonkin sellaiseen, johon rahaa muuten ei olisi tai joka pitäisi tehdä itse. Suo itsellesi hyvä valokuvaaja ja kampaaja.
+ Vaikka teitä on monta, kaikki vie enemmän aikaa, kun olette suunnitelleet. Me kuorrutimme häävuokaleivoksemme päivää ennen häitä ja ajattelimme kuljettaa ne juhlapaikalle lounasaikaan. Kello oli melkein 22, kun lopulta pakkasimme autoon 120 vuokaleivostamme ja kakkutelineemme. Oli hienoa tehdä itse oma hääkakkunsa, mutta samalla se oli todella raskas homma.
+ Kun paikalla on kolme sukua ja paljon ystäviä, voi parkkipaikalle tulla tungosta. Me ratkaisimme ongelman vuokraamalla bussin, joka kulki Henånista kirkkoon ja vihkimiseen ja sitten juhlapaikalle.
+ Älä usko sanontaan tuplahäät – tuplasti vaikeuksia. Me päätimme, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja niin se todella olikin!

Julkaistu 26.12.2011


  • Liitto sinetöitiin onnenkyynelin

    Liitto sinetöitiin onnenkyynelin

    Kokkolalaisia Tuomasta ja Mira-Ninaa yhdisti sama koulureitti ensimmäisestä luokasta asti, mutta uusin silmin he katsoivat toisiaan vasta aikuisena.

  • Miten teidän unelmien hääpäivä toteutui?

    Miten teidän unelmien hääpäivä toteutui?

    Nyt teillä on mahdollisuus jakaa häätarinanne Häät ja Juhlat-lehden lukijoiden kesken. Miten kosinta tapahtui, miten hääsuunnittelut sujuivat ja miten j...

  • Elämänmittainen maratoni

    Elämänmittainen maratoni

    Lyödessäni vetoa Singstarin voitosta en kuvitellut olevani se, joka kiskoo seuraavana päivänä lenkkitossuja jalkaansa treenatakseen puolimaratonille!

  • Rakkaustarina alkaa...

    Rakkaustarina alkaa...

    Tapasimme jo opiskeluaikoina yliopiston käytävillä. Elämäntilanteidemme johdosta meni peräti kymmenen vuotta, ennen kuin oikeasti rupesimme seurustelemaan.

  • Tuplahäät

    Tuplahäät

    ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli kaksoissisarten Hannan ja Jennyn mielessä viime kesänä, kun he suunnittelivat tuplahäitä yhdessä tulevien miestensä Lukaksen ja...

  • Lämminhenkiset häät Puijon Majalla

    Lämminhenkiset häät Puijon Majalla

    Mieheni ja minun yhteinen elämä alkoi romanttisesti kuntosalin vastaanotosta reilu viisi vuotta sitten. Tuntui alusta asti silti, että olisimme tunteneet toisemme jo k...

  • Niina ja Vesa

    Niina ja Vesa

    ”Onnen kahle kultainen, lämmin loiste rakkauden. Ihanin tunne ihmisen, sydän on löytänyt sydämen.”

  • Maija ja Jari 24/7

    Maija ja Jari 24/7

    Seurustelumme alkoi helmikuussa 2001 ja kihloihin menimme 19.7.2003 Maijan vastattua myöntävästi kosintaani Näsinneulan näköalatasanteella.

  • Eeva ja Markus

    Eeva ja Markus

    Sanotaan aina, että morsian stressaa ja morsian hoitaa kaikki hääjärjestelyt kuntoon. Pitääkö tämä paikkansa meidän jutussa, se selviää ehkä tekstistä.

  • Anne ja Tuomas

    Anne ja Tuomas

    Vietimme hääjuhlaamme Metsäkartanolla 13.3.2010 noin 70 sukulaisen ja ystävän voimin. 24-vuotias Karjalan tyttö Anne ja 21-vuotias pohjalaispoika Tuomas saivat toisens...