Hääkenkiesi täytyy tietysti olla täydelliset – aivan kuin hääpäiväsikin. Mutta mitä sinun pitää huomioida ennen kenkien ostamista?
Teksti: Winnie Korse | Kuvat: Diane Hassall
Hääkenkien pitää olla mukavat jalassa!Hääkenkiesi on täytettävä useita vaatimuksia: Niiden pitää olla ”to die for” -ihanat, ja niiden pitää tehdä ihmeitä jaloillesi. Mutta ennen kaikkea niiden on oltava mukavat käyttää. Ajattele, kuinka paljon sinun ja kenkien on koettava, ennen kuin hääpäivä on ohi. Kävelet kirkon käytävää alttarille ja pois sieltä, seisot kuvattavana ja onniteltavana. Polkaiset jalkaa kakun leikkuussa ja ehkä vielä tanssit läpi yön. Jalkojesi hyvinvoinnin takia valitse siis kengät, jotka ovat miellyttävät jalassa.
KorkoPuvun pituus on tietenkin sovitettava kenkien korkeuteen. Jos et ole tottunut käyttämään korkeita korkoja, nyt ei todellakaan ole oikea aika opetella niillä kävelemistä. Valitse siis sinulle sopiva korko. Jos haluat kenkiisi hieman korkeutta, voit valita esimerkiksi korokepohjakengät tai piikkikorot, joista käytetään myös nimitystä kitten heel. Niillä on helppo pysyä pystyssä. Markkinoilla on myös laaja valikoima matalia elegantteja hääkenkiä, esimerkiksi ballerinoja.
MateriaaliSilkki ja satiini ovat suosituimpia hääkenkien materiaaleja. Valintaan vaikuttavat kuitenkin ennen kaikkea pukusi ja sinun oma makusi. On itsestään selvää, että mitä vähemmän perinteinen pukusi on, sitä vapaammin voit myös valita kenkäsi. Nykyään on aina vain suositumpaa valita kengät, jotka ovat voimakkaan väriset (esimerkiksi ”jotakin sinistä”), ja siten kengillä on enemmän käyttöä myös häiden jälkeen. TyyliKenkiin on sovittava paitsi hääpukusi ja hääjuhliesi tyyliin, mutta myös sinun henkilökohtaiseen tyyliisi. Rohkea ja trendikäs morsian valitsee tietysti stilettikorkoiset Louboutinit, kun taas perinteisempi morsian päätyy hillitympiin kenkiin. Valinta on sinun.
Kenkiä ostamassaHyvä vinkki on ostaa hääkenkäsi illalla, jolloin jalkasi ovat ehkä hieman turvoksissa. Näin saat selville, ovatko kengät mukavat jalassa myös silloin, kun jalkasi ovat suurimmillaan. Muista myös ottaa mukaasi juuri sellaiset sukat, joita aiot käyttää hääpäivänäsi ja sovittaa kenkiä niiden kanssa.
Julkaistu 18.6.2012
Hääasusteiden valinta on ihan oma projektinsa. Oikeat asusteet voivat viimeistellä koko lookin.
Unelmoitko kauniista talvihäistä? Valitse siis asusteet, jotka sekä ovat kauniita että lämmittävät. Yhden vaatimuksen ei tarvitse sulkea toista pois, ja avuksi matkan ...
Carrie Bradshaw (Sinkkuelämää) sanoi näin kadulla kimppuunsa käyneelle varkaalle: Please Sir, you can take my Fendi bag, you can take my ring and my watch but please d...
Vuonna 1993 Suomi valmistautui presidentinvaaleihin, vakavailmeinen Esko Aho ilmoitti lamasta televisiossa, televisioviihteessä kisattiin megavisaa ja Tuttua Jut...
Aivan kuin hääpuvun mallin valinta ei olisi tarpeeksi hankala päätös tehtäväksi. Sen lisäksi sinä morsiamena olet myös toisen hankalan valinnan edessä: Mikä valkoisen ...
Se, millaisen puvun valitset päällesi elämäsi tärkeimmäksi päiväksi, paljastaa todella paljon siitä, millainen ihminen olet. Kaikki hihojen pituudesta puvun koristeisi...
Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä 2013 on Niina Kuhta. Kuhta pyörittää morsiuspukuliike Niinatarta. Helsingin Yrittäjien palkinto luovutettiin torstaina 20. maalisk...
Oletko perillä vuoden kuumimmista trendeistä? Olemme vaivihkaa tutustuneet suurimpien tavarantoimittajien kokoelmiin ja koonneet yhteen kymmenen suurinta trendiä vuode...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Pauliinan ja Timon häätLauantai 10 elokuu 2013 - 51 päivää jäljellä
<39.8.2014><3>3>39.8.2014>Lauantai 9 elokuu 2014 - 415 päivää jäljellä
Laura & Petri - vihdoin ja viimeinLauantai 14 kesäkuu 2014 - 359 päivää jäljellä
Sarin & Antin häät 2014Hääpäivää ei merkitty.
Jennifer and Olli's weddingLauantai 17 elokuu 2013 - 58 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä
Monet sulhaset kiinnittävät nykyisin kenkiinsä vähintään yhtä paljon huomiota kuin morsian omiinsa. Morsian saattaa käyttää valkoisia hääkenkiä vai...
Häät ja Juhlat -lehti tapasi Tony Mentelin, joka on Justin Alexander -malliston pääsuunnittelija Sincerity Bridalissa. Nyt hän kertoo, miten hänest...
Hääpuvun ensisijainen tarkoitus on kauniilla tavalla korostaa sinun vartaloasi. Seuraavilla ohjeilla autamme sinua löytämään juuri täydellisen hääp...
Haukiputaalla yli 15 vuotta toiminut Sinikaarre avasi toisen liikkeen Ouluun.
Tuottaja: Anders Wallgren / Mallit: Klara & Radka, Czechoslovak Models / Hiukset ja meikki: Eva-Lotta Eriksson, Salong Noblesse / Stylisti: Car...
Haaveiletpa pukuusi sävyyn värjätyistä naisellisista sandaleteista tai vaikka hehkuvan punaisista avokkaista löytyy mieleinen malli oikeassa sävyss...
Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakk...
Esittelyssä kauneimpia morsiamia eri vuosikymmeniltä.
Onko vaatteissasi tahroja, joita on vaikea poistaa?
Vuonna 1993 Suomi valmistautui presidentinvaaleihin, vakavailmeinen Esko Aho ilmoitti lamasta televisiossa, televisioviihteessä kisattiin meg...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi2012 © All rights reserved VAT: SE517100011901
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi2012 © All rights reserved
VAT: SE517100011901