Vaikka hääpuku on kiistämättä morsiamen asukokonaisuuden tärkein elementti, ei se silti yksistään riitä. Täydellisen, sopusointuisen ilmeen viimeistelee taidokas, näyttävä kampaus, jossa katseenvangitsijana on tyylillisesti puvun kanssa yhdenmukainen hiuskoriste – miksei useampiakin.
Teksti: Marimiina Pykälistö | Kuvat: Studio Vest
Jo viime vuonna alkanut hiuskoristeiden esiinmarssi jatkuu yhä tänä vuonna. Mitä erilaisemmat hiuskoristeet, suuret näyttävät hatut ja upeat hunnut tiaroineen ja kruunuineen ovat nyt todella muodikkaita. Näyttäviä, persoonallisia ja klassisen kauniita vaihtoehtoja löytyy useissa eri tyylilajeissa, joten itselle rakkaasta tyylistä ei tarvitse luopua, jos mielii koristaa kampaustaan tyylikkäällä hiuslaitteella. Suositeltavaa onkin pitäytyä itselle ominaisessa tyylissä, ja valita sen sisältä se oikea vaihtoehtoa. Valinnanvaraa löytyy kyllä.
Draamaa ja ylellisyyttäDraamakuningattarelle ja ylellistä tyyliä etsivälle löytyy nyt lukuisia kauniisti kimaltelevia tiaroita ja kruunuja. Halvimmillaan ne on koottu lasihelmistä ja korukivistä, mutta useat kultasepänliikkeet tarjoavat nykyään myös aivan aitoja vaihtoehtoja. Haluttaessa yksilöllisen tiaran voi myös suunnitella itse. Silloin saa ainakin juuri sellaisen, josta on haaveillut, ja joka sopii täydellisesti oman puvun kanssa. Siinä voi helposti myös hyödyntää muissa hääpäivän koruissa käytettyjä kiviä, helmiä tai jalometalleja, jolloin yhdenmukainen ilme korostuu entisestään.
Kruunun ja tiaran voi laittaa hiuksille joko sellaisenaan, tai ne voidaan yhdistää eripituisiin huntuihin. Tiaran ja kruunun kanssa sopii erityisen kauniisti myös hartiamittaiset hunnut, jotka edestä peittävät myös kasvot. Useimpien kiinnitys mahdollistaa myös sen, että huntua voidaan pitää kirkossa ja virallisen seremonian ajan, mutta juhlan alkaessa se saadaan vaivatta pois.
Jos tiara tai kruunu tuntuu liioittelulta, vaikka dramaattinen, ylellinen vaikutelma muuten tuntuisikin houkuttelevalta, voi näiden sijasta hiuksiin upottaa joko pinnien tai ohuiden lankojen avulla useita korukiviä, kristalleja ja helmiä. Ne saavat koko kampauksen välkehtimään ja elämään huomaamattomasti mutta näyttävästi. Tämä on erityisen näyttävää silloin, kun hiukset jätetään auki ja kiharretaan kauniille, pehmeille laineille.
Kesän tuoksuja ja värejäErityisesti kesän ja alkusyksyn häissä sekä ulkojuhlissa suositaan nykyään paljon luonnonkukkia, lehtiä, oksia ja niistä punottuja seppeleitä ja kimppuja. Ne huumaavat sekä tuoksuillaan että väreillään. Eko-buumin ja luonnonmukaisen elämäntavan noustua monien trendilistojen kärkeen on myös valikoima ja vaihtoehdot moninaistuneet huomattavasti. Yhä useampi floristi osaa punoa näyttävän, toimivan ja kestävän kimpun ja seppeleen asiakkaan toiveen mukaisesti suoraan luonnosta.
Hiuksissa luonnon kukat, ja miksei myös kukkakaupan laaja valikoima, pääsevät parhaiten oikeuksiinsa yksilöllisesti punotussa seppeleessä. Se täydentää saumattomasti morsiamen asukokonaisuuden ja haluttaessa myös häiden teeman, sillä seppeleeseen voi yhdistää morsiuskimpussa ja koristeissa käytettyjä kukkia tai vähintäänkin samaa värimaailmaa. Pieni mutta viehättävä yksityiskohta luodaan myös silloin, kun seppeleen pääkukka toistuu sulhasen rintaa koristavassa vieheessä.
Seppeleen ohella kukkia, yrttejä, lehtiä ja kauniita oksia voidaan käyttää hiuksissa myös yksittäin. Tämä on usein suositeltava vaihtoehto silloin, kun kampaus on sellaisenaan näyttävä. Tällöin kampausta korostamaan voidaan valita yksittäinen, näyttävä kukka tai pieni kukka-asetelma. Silloin kokonaisilme on viimeistelty, muttei kuitenkaan raskas.
Kuten tiaroihin ja kruunuihin, voidaan myös kukkaseppeleisiin ja yksittäisiin kukka-asetelmiin yhdistää erimittaisia huntuja. Mutta siinä missä edellä mainittujen kanssa haetaan dramaattisuutta, on kukkien kanssa käytettävät hunnut lähinnä tyttömäisen viattomia, puhtaan valkoisia ja ehkä hyvin hennosti pitsikoristeisia.
Tyylikkäästi lämmittävääTalvihäissä nykymorsiamen ei tarvitse enää palella. Upeat, näyttävät ja klassisentyylikkäät hatut ovat nyt todella muodikkaita ja myös niiden valikoima on kasvanut huomattavasti. Ei siis ole ollenkaan vanhanaikaista, eikä varsinkaan tyylitöntä, valita omaa hääasua täydentämään kookas, leveälierinen taideteos tai vaihtoehtoisesti pieni ja sievä pillerihattu. Hattuihin voi helposti yhdistää vienosti kasvot peittävän harson, häiden teemaväriä tai morsiuskimpun tyyliä korostavan kukkalaitteen tai miksei 20-luvusta muistuttavan sulkakoristeen.
Näyttävyyden lisäksi hattu pitää morsiamen myös mukavan lämpimänä hyytävänkylmänä talvipäivinä, jos sellainen hääpäiväksi sattuu, ja sitä voi huoletta pitää myös kirkossa, mikäli kirkko tuntuu kovin viileältä. Juhlapaikalla hatun tilalle voi sitten vaihtaa samantyylisen kevyemmän version, esimerkiksi harsotetun hiuskoristeen, sulkapannan tai hatusta irrotetun kukkakoristeen.
Hatun sijaan päätä ja niskahartiaseutua pitää lämpimänä kauniit, juhlavat huivit ja viitat. Ne voidaan kevyesti kietoa myös hiusten päälle ja suojaksi, ilman pelkoa siitä, että kaunis kampaus vaurioituu. Niihin on myös vaivatonta hakasin ja neuloin kiinnittää mitä erilaisempia koristeita: kukkia, kristalli- tai korukiviasetelmia, silkki- ja helminauhoja tai sulkia, jotta yhdenmukainen, yksilöllinen ilme täydentyy.
Perinteikkään trendikästäPerinteitä kunnioittava morsian voi tänä vuonna hihkaista onnesta, sillä vintage-buumi vain villiintyy ja valikoimat erilaisten perinteisten, klassisenkauniiden vaihtoehtojen sisällä kasvavat kasvamistaan. Nyt eivät vain valikoidut second hand -myymälät, vaan myös monet jättimerkit ja tavaratalot tarjoa tyylikkäitä, erityylisiä vaihtoehtoja klassisia hiuskoristeita etsivälle morsiamelle.
Perinteikkääseen tyyliin ehkä ennen kaikkea kuuluu hunnut. Ja ne ovat nyt todella muodikkaita, kaikissa mahdollisissa pituuksissa hartiamittaisesta aina kokopitkiin huntuihin saakka. Huntujen tyyleissä on myös valinnanvaraa, mutta erityisen perinteikkäitä ovat pitsikoristeiset, väriltään hiukan kermaan vivahtavat hunnut. Ylellisimmissä vintage-hunnuissa nähdään myös korukivi-, kristalli- ja helmiapplikointeja.
Perinteistä huntua täydentävät kauniisti erilaiset tiarat. Niiden ei tarvitse olla pröystäilevän kookkaita, vaan myös yksiriviset, puhtaanviattomat tiarat näyttävät kauniilta perinteisen hunnun "kruununa", ja ne myös korostavat menneen ajan yksinkertaista ja klassista tyylisuuntausta.
Hiukan rohkeampi, vanhasta ajasta ja perinteistä viehättynyt morsian voi koristaa hiuksiaan esimerkiksi 20-luvun kabaree-tunnelmaa henkivällä sulkapannalla tai harsotetulla hiuskoristeella, joka tuo kasvoille hennon salaperäisyyden leiman. Tällöin luonnollisesti on tärkeää, että myös muu hääasu huokuu saman aikakauden tunnelmaa, jotta kokonaisvaikutelma on sopusointuinen ja tasapainossa.
Julkaistu 17.6.2011
Rainbow Club-illassa löydät itsellesi parhaat hääkengät. Euroopan suosituin hääkenkämerkki Rainbow Club tuo nyt suositun kenkäilta- konseptinsa myös Suomeen.
Haluatko näyttää yhtä kauniilta kuin Häät ja Juhlat -lehden kansikuvatyttö? Paljastamme konstit, joiden avulla luot tyylin.
Kysyimme muutamilta tunnetuilta suunnittelijoilta, mitä hääpukumuodissa nyt on tapahtumassa ja millaisia ovat tulevaisuuden trendit.
Olet ehkä haaveillut satuhäistäsi jo vuosikausia tai sitten olet vasta aloittanut häämaailmaan orientoitumisen. Joka tapauksessa olet elämäsi tärkeimmän pukuvalinnan e...
Miss Suomi 2012 -missikiertueella kaunottaret pukeutuvat Niinattaren upeisiin juhla- ja iltapukuihin.
Sen lisäksi, että olet menossa naimisiin, sinulla on mahdollisuus valita hääpukusi upeasta vuoden 2012 kokoelmista. Tässä sinulle katsaus puhutuimmista trendeistä.
Häihin liittyviä asioita on useita kymmeniä, ja tietenkin haluat olla päättämässä niistä kaikista ja osallistumassa kaikkeen. Älä! Lue tästä, miten voit priorisoida (j...
Kyllä, olette menossa naimisiin! Hääpukujahti voi alkaa. Mutta oikean puvun löytäminen sopivaan hintaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Apuun tulevat hääpukuliikkeet, ...
Onko vaatteissasi tahroja, joita on vaikea poistaa?
ACME Limo Service tarjoaa asiakkaidensa käyttöön tyylikkäät kulkuneuvot erilaisiin tilaisuuksiin.
Autot ovat liikentees...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Koru viimeistelee asun – niin arjessa kuin juhlassa. Juhlassa koru tuo esiin toivottuja yksityiskohtia ja kenties häivyttää vähemmän toivottuja. Ko...
Mallisto on koottu harkitusti monesta kokonaisuudesta. Siihen kuuluu kihla- ja vihkisormusmallisto, Classic –timanttikorusarja sekä kulta- ja hopea...
Monet yritykset tiedostavat yhteiskuntavastuunsa kiitettävän laajasti. Ekologisen ajattelun lisäksi mukaan on otettu eettiset arvot, ja yhteistyötä...
Kalevala Koru kutsuu yleisön vaikuttamaan korusuunnitteluunsa toden teolla. Korusarja My SAAGA on yritykseltä kovasti toivottu keräilykorusarja, jo...
Moderni ruotsalainen prinsessasatu, jossa keskiluokkaisesta kuntosaliohjaajasta tuli Länsi-Götanmaan prinssi, sinetöitiin vuoden 2009 helmikuussa B...
Vihki- ja kihlasormusten hankinnan on tarkoitus olla yksi elämänkaaren pitkäkestoisimpia valintoja, sormukset ovat läsnä kaikissa intiimeissä hetki...
Hääpäivää edeltää monia tärkeitä valintoja. Yksi niistä on sormuksen valitseminen. Sormusostoksilla kannattaa olla hereillä, joten pyysimme neuvoja...
Jokaisella kuukaudella on oma onnenkivensä, joita voi vaihtelevasti käyttää myös hääkoruissa.
Uusissa kelloissa yhdistyy esimerkiksi italialainen design sveitsiläiseen laatuun. Kellot kuvaavat myös suhdetta aikaan, se on yhä tärkeämpää ja he...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi