Mitä kaikkea suurikokoisen morsiamen tulee ottaa huomioon sopivaa morsiuspukua etsiessään?
Teksti: Marica Jensen | Kuvat: Sincerity Plus
Suurikokoiselle morsiamelle löytyy jo paremmin erilaisia pukuvalikoimia monilta eri pukuvalmistajilta, ja monet valmistajat ovat tehneet heille omia mallistojaankin. Esimerkiksi Modecalla ja Sincerityllä on erikoismallistot suurikokoisille morsiamille.
Kun suurikokoinen morsian löytää morsiuspukuliikkeestä haluamansa morsiuspuvun mallin, mutta koko ei riitä tai istuvuus on huono, pukua voidaan sovitettaessa suurentaa tai morsiuspukuliike voi tilata samanlaisen puvun isommassa koossa. Erilaisia kokoja on paljon. Kaikki morsiamet ovat juuri oikean kokoisia ja mallisia, joten kaikille tulisi myös löytyä oma unelmien morsiuspuku.
Voi kuitenkin käydä myös niin, ettei suurikokoiselle morsiamelle löydykään morsiuspukuliikkeistä sellaista morsiuspuvun mallia, minkä morsian juuri haluaisi. Tällöin morsiuspuvun voi tilata myös mittatilaustyönä. Suuren koon ei tule olla esteenä unelmien morsiuspuvun valinnalle. Ammattitaitoiset ompelijat ja myös jotkut morsiuspukuliikkeet tekevät juuri sinunlaisesi puvun ohjeittesi mukaan. Mikäli panostat itse suunniteltuun pukuun, saat varmasti omien unelmiesi ja ideoidesi mukaisen puvun. Tuloksena on ainutlaatuinen morsiuspuku, joka sopii täydellisesti juuri sinun vartalosi muotoon ja luonteeseesi. Yleensä morsiuspukuihin jätetään reilut saumanvarat, jolloin sitä voidaan muokata jopa 1–2 kokoa tarpeen vaatiessa. Tämän takia myös raskaana oleva tai vaikkapa laihduttava morsian pystyy käyttämään samaa pukua, vaikka vähän lihoisi tai laihtuisikin ennen hääpäivää.
Mitä suurikokoisen morsiamen tulee ottaa huomioon pukua valitessaan?”Isomman morsiamen täytyy ottaa huomioon ennen kaikkea morsiuspuvun malli, onko asiakas pitkä vai lyhyt ja missä oman vartalon kriittiset paikat ovat, joita halutaan piilottaa. Yleensä isompi morsian ei halua pukuunsa pitkää laahusta eikä kovin leveää helmaa. Moni ei myöskään halua hihoja pukuunsa, sillä se tuo kädet ja hartiat enemmän esille. Hihaton puku saa hartiat taas näyttämään paljon sirommilta”, Birgitta Palo Ylivieskan Morsiuspukuliike Birgitasta kertoo. ”Jos morsian on leveäharteinen, myös niskalenkki puvussa kaventaa niitä. Isompikin morsian haluaa olla kauniin ja hoikan näköinen hääpäivänä, ja oikealla puvulla voimme peittää kriittisiä paikkoja ja tuoda vaikkapa kadonneen vyötärön esille”, Birgitta luettelee ja lisää: ”Morsian kuin morsian löytää meiltä sopivan morsiuspuvun. Aina on mallistoja, joista löytyy mieluinen puku, myös suurikokoiselle morsiamelle.”
Suurikokoiselle morsiamelle sopii hyvin leikattu ja istuva pukuPystyleikkaukset ja puvun yksivärisyys hoikentavat ja pidentävät, joten myös A-linjainen puku sopii siis mainiosti. Useimmissa tapauksissa on paras löytää puku, jonka leikkauksessa on pitkät ja kauniit linjat. Morsiamen kannattaa välttää runsasta lantiolta alkavaa hameosaa, sillä se saa takamuksen näyttämään leveämmältä.
Jos morsiamella on niin kutsuttu tiimalasivartalo, kaksiosainen korsettipuku tuo vyötärön kauniisti esiin. Puvun yläosa on korsettimallinen ja erittäin tukeva, mutta kuitenkin hyvin miellyttävä päällä. Jos puvun yläosa on itsessään korsettimallinen, sen kanssa ei tarvita erikseen korsettia.Uhkeita muotoja ei ole myöskään syytä piilottaa. Rintavalle morsiamelle sopii parhaiten avara pääntie, erityisesti laaja O-pääntie ja syvään uurrettu V-pääntie, sillä niillä saadaan myös kaulaan lisää pituutta. Puvun materiaaliksi kannattaa valita kauniisti laskeutuvia kankaita, muttei kuitenkaan liian laskeutuvia, jotka korostavat liikaa jokaista muotoa.
Alusvaatteet ovat tärkeä osa morsiuspuvun allaAlusvaatteilla on suuri rooli suurikokoisen morsiamen morsiuspuvun alla. Alusvaatteiden tärkein tarkoitus on saada puku istumaan mahdollisimman hyvin morsiamen vartaloon. Niiden tarkoitus on kohottaa, peittää ja korostaa muotoja. Oikeaoppisesti hääpäivän alusvaatteet tulisi valita ensin ja ottaa ne mukaan ensimmäistä kertaa morsiuspukua sovitettaessa. On tärkeää, etteivät alusvaatteiden saumat näy morsiuspuvun läpi, joten jo pelkästään tämän takia morsiuspukua tulisi sovittää hääpäivän alusvaatteiden kanssa.
Oikeanlaisella alusasulla voi saada ihmeitä aikaan. Nykyään on myös olemassa erittäin kauniita vartalonmuokkaukseen tarkoitettuja alusasuja, jos haluaa nipistää muutamia senttejä vyötäröltä tai lantiolta. Esimerkiksi body tai korsetti on ihanteellinen alusasu morsiuspuvun alle. Niitä on myös olemassa sekä kevyitä, pitsisiä että myös napakampia, silti kauniita malleja.
Raskaana olevalle morsiamelle morsiuspukuRaskaana olevalle morsiamelle voi morsiuspuvun etsiminen tuottaa hieman ongelmia, sillä vyötärönympäys ei enää olekaan se kapein kohta. Rintojen ja lantion välinen suhde muuttuu, joten raskauden aikana parhaimmilta näyttävät mallit, jotka korostavat tuota rinnan alla olevaa kapeaa kohtaa. Empire-mallinen puku soveltuukin raskaana olevalle morsiamelle parhaiten, sillä se istuu tiukasti poven kohdalta ja levenee A-muodossa juuri vatsan kohdalta alaspäin. Morsiuspuvun olisi hyvä olla hyvin istuva ennen kaikkea rintojen kohdalta ja selästä. Suurin osa raskaana olevien morsianten puvuista on tehty laskeutuvista materiaaleista. Niihin tehdään hieman laskoksia ja vekkejä, jolloin puvun tarkoituksena on tehdä olemuksesta hoikempi. Myös raskaana olevalle morsiamelle sopii korsettimallinen morsiuspuku, sillä puvun takana olevia nyörityksiä voi löysentää saaden näin enemmän tilaa vatsan seudulle. Morsiuspuvuilla ei kuitenkaan ole tarkoitus peittää kasvavaa vatsaa, eikä vatsan peittäminen useimmissa tapauksissa onnistukaan, varsinkin jos raskaus on jo pitkällä. Parempi ratkaisu onkin tuoda kasvava vatsa kauniisti esille ja muita vartalon hyviä puolia erikseen korostaen. Joillakin valmistajilla on myös erikseen raskaana oleville morsiamille omia mallistojaan, ja näissä morsiuspuvuissa kasvava vatsanseutu on otettu entistä paremmin malleissa huomioon.
Julkaistu 14.12.2009
Rainbow Club-illassa löydät itsellesi parhaat hääkengät. Euroopan suosituin hääkenkämerkki Rainbow Club tuo nyt suositun kenkäilta- konseptinsa myös Suomeen.
Haluatko näyttää yhtä kauniilta kuin Häät ja Juhlat -lehden kansikuvatyttö? Paljastamme konstit, joiden avulla luot tyylin.
Kysyimme muutamilta tunnetuilta suunnittelijoilta, mitä hääpukumuodissa nyt on tapahtumassa ja millaisia ovat tulevaisuuden trendit.
Olet ehkä haaveillut satuhäistäsi jo vuosikausia tai sitten olet vasta aloittanut häämaailmaan orientoitumisen. Joka tapauksessa olet elämäsi tärkeimmän pukuvalinnan e...
Miss Suomi 2012 -missikiertueella kaunottaret pukeutuvat Niinattaren upeisiin juhla- ja iltapukuihin.
Sen lisäksi, että olet menossa naimisiin, sinulla on mahdollisuus valita hääpukusi upeasta vuoden 2012 kokoelmista. Tässä sinulle katsaus puhutuimmista trendeistä.
Häihin liittyviä asioita on useita kymmeniä, ja tietenkin haluat olla päättämässä niistä kaikista ja osallistumassa kaikkeen. Älä! Lue tästä, miten voit priorisoida (j...
Kyllä, olette menossa naimisiin! Hääpukujahti voi alkaa. Mutta oikean puvun löytäminen sopivaan hintaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Apuun tulevat hääpukuliikkeet, ...
Onko vaatteissasi tahroja, joita on vaikea poistaa?
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Muuttuuko seksikäyttäytymisenne avioitumisen jälkeen? Häät ja Juhlat -lehti paljastaa totuuden.
Millaisia pukuja tämän päivän moderni morsian hääpäivänään haluaa? Kysyimme tapaamiltamme morsiamilta, miltä heidän pukunsa tulee näyttämään.
Rainbow Club-illassa löydät itsellesi parhaat hääkengät. Euroopan suosituin hääkenkämerkki Rainbow Club tuo nyt suositun kenkäilta- konseptinsa myö...
Haaveiletpa pukuusi sävyyn värjätyistä naisellisista sandaleteista tai vaikka hehkuvan punaisista avokkaista löytyy mieleinen malli oikeassa sävyss...
P.S. Boutique on uusi naisten juhlapukeutumisen erikoisliike Helsingissä, Korkeavuorenkadulla.
Häät ja Juhlat -lehti tapasi Tony Mentelin, joka on Justin Alexander -malliston pääsuunnittelija Sincerity Bridalissa. Nyt hän kertoo, miten hänest...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi