Morsiuskimppu on kuin kaunis koru, joka viimeistelee morsiamen asukokonaisuuden sekä yhdistää hääparin toisiinsa. Unelmien morsiuskimppu korostaa hääparin tyyliä ja istuu saumattomasti sesonkiin, juhlapaikkaan sekä häihin valittuun teemaan.
Teksti: Mari Pykälistö | Kuvat: Philippe Rendu
Morsiuskimppu antaa hääparille miltei rajattomat mahdollisuudet tuoda esiin omaa tyyliään ja persoonaansa. Eniten kimpun valintaan vaikuttaa morsiamen hääpuku, mutta parhaimmillaan morsiuskimppu ja sitä toistava sulhasen viehe aikaansaavat tyylikkään, harkitun ja viimeistellyn vaikutelman. Hääparin mieltymysten ja tyylin ohella morsiuskimpun valintaan vaikuttaa vahvasti myös juhlapaikka, häiden ajankohta, häihin valittu teema sekä mahdolliset allergiat. Perinteisiin kirkkohäihin suunnitellaan aivan toisenlainen kimppu kuin saaristossa juhlittaviin mökkihäihin. Mikäli hääkimpun teemaa ja valittua pääkukkaa käytetään kirkon ja juhlapaikan koristelussa, kannattaa mahdollisiin allergioihin varautua. Voimakkaasti tuoksuvia ja siitepölyä levittäviä kukkia on syytä välttää.Rajana mielikuvitusMorsiamen hääpuvun tyyli ja väritys ovat a ja o, kun morsiuskimppua lähdetään työstämään. Puvussa käytetyt korostevärit ja kuvioinnit kannattaa kimppua mietittäessä hyödyntää. Usein morsiamen puvun korostevärit toistuvat myös sulhasen vaatetuksessa, joten samaan sävyyn valittu kimppu on yksinkertaisen tyylikäs. Ideoita kimppuun voi hakea myös morsiamen hiuskoristeista ja morsiusparin käyttämistä koruista. Aitoja kukkia elävöittämään voidaan kimppuun lisätä myös helminauhaa, strasseja ja jopa morsiamen hääpukukangasta. Myös yrttejä, köynnöksiä ja koristeheiniä käytetään paljon. Aitoja kukkia ei siten välttämättä edes tarvita.
Morsiuskimpun ei aina tarvitse olla perinteinen pyöreä kimppu. Suosiotaan ovat kasvattaneet muun muassa pisaramallinen ja vesiputousta muistuttava kimppu, jotka molemmat sopivat erinomaisesti kapean, yksinkertaisen hääpuvun kanssa. Myös valtikkakimppu ja erilaiset ranteeseen kiinnitettävät köynnökset ovat lisääntyneet. Nämä sopivat erityisen hyvin yksinkertaisten, mutta persoonallisten hääpukujen kanssa. Yksinkertaisten pukujen kanssa sopivat hyvin myös runsaat, värikkäät kimput sekä puhtaan vihreät köynnökset ja asetelmat. Runsashelmaisen prinsessapuvun kanssa on sitä vastoin syytä suosia yksinkertaisia, pienehköjä kimppuja, joko perinteistä pyöreää tai persoonallisempaa valtikkaa. Värimaailmalla sen sijaan voi prinsessapukuihin sopivilla kimpuilla vapaasti leikitellä.
Vedenpitävää nyrkkisääntöä kimpun ja morsiusparin hääasujen yhteensopivuudesta ei kuitenkaan ole, kunhan mielikuvitus pysyy kohtuuden rajoissa. Suositus morsiuskimpuissa on, että siihen käytettäisiin korkeintaan kahta väriä, vaikkakin saman värin eri sävyjä voidaan käyttää korostamaan kimpun muotoa. Käytetyimpiä värisävyjä yhä lienee punainen ja valkoinen yhdistettynä vihreään. Suosituimpia kukkia tällä hetkellä ovat aina tyylikäs ruusu sekä lilja, kalla ja orkidea. Kesäisin luonnonkukat ja syksyisin marjat ja ruskan värjäämät oksat ovat hyvin suosittuja. Talvihäissä näkee myös paljon niin sanottuja kukattomia kimppuja.
Modernin morsiamen kimppuAina morsiuskimpun ei tarvitse olla kukkainen. Moderni morsian voi rakentaa morsiuskimpun ainoastaan erivärisistä metallilangoista, helmikoristeista, strasseista ja paljeteista. Moderni hääpuku saa tyylilleen uskollisen viimeistelyn, kun kimppukin on jotain aivan uutta. Tällaiseen kimppuun voi toki halutessaan yhdistää joko aitoja tai silkkikukkia. Täysin kukaton kimppu on myös ikuisesti säilyvä muisto ainutkertaisesta juhlapäivästä. Allergiselle hääparille moderni, kukaton kimppu on usein myös ainoa, vaikkakin erityisen tyylikäs, vaihtoehto.
Julkaistu 11.9.2009
Rainbow Club-illassa löydät itsellesi parhaat hääkengät. Euroopan suosituin hääkenkämerkki Rainbow Club tuo nyt suositun kenkäilta- konseptinsa myös Suomeen.
Haluatko näyttää yhtä kauniilta kuin Häät ja Juhlat -lehden kansikuvatyttö? Paljastamme konstit, joiden avulla luot tyylin.
Kysyimme muutamilta tunnetuilta suunnittelijoilta, mitä hääpukumuodissa nyt on tapahtumassa ja millaisia ovat tulevaisuuden trendit.
Olet ehkä haaveillut satuhäistäsi jo vuosikausia tai sitten olet vasta aloittanut häämaailmaan orientoitumisen. Joka tapauksessa olet elämäsi tärkeimmän pukuvalinnan e...
Miss Suomi 2012 -missikiertueella kaunottaret pukeutuvat Niinattaren upeisiin juhla- ja iltapukuihin.
Sen lisäksi, että olet menossa naimisiin, sinulla on mahdollisuus valita hääpukusi upeasta vuoden 2012 kokoelmista. Tässä sinulle katsaus puhutuimmista trendeistä.
Häihin liittyviä asioita on useita kymmeniä, ja tietenkin haluat olla päättämässä niistä kaikista ja osallistumassa kaikkeen. Älä! Lue tästä, miten voit priorisoida (j...
Kyllä, olette menossa naimisiin! Hääpukujahti voi alkaa. Mutta oikean puvun löytäminen sopivaan hintaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Apuun tulevat hääpukuliikkeet, ...
Onko vaatteissasi tahroja, joita on vaikea poistaa?
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Kukat ovat tärkeä osa häitä, ja hyviä vinkkejä saadakseen käännyimme todellisen hääekspertin puoleen.
Heidi Heier ja Aleksander Gudmundseth menevät naimisiin Holmenkollenin kappelissa talvella. Hääjuhlaa vietetään tunnelmallisessa Lysebun hotellissa...
Haluaisitko kertoa jotakin sulhaselle tai häävieraille? Etkö oikein tiedä, miten sen sanoisit? Anna kukkien puhua puolestasi!
Millaisia pukuja tämän päivän moderni morsian hääpäivänään haluaa? Kysyimme tapaamiltamme morsiamilta, miltä heidän pukunsa tulee näyttämään.
Haluatko olla askeleen edellä ja ottaa jo nyt ensi vuoden trendit omaksesi? Häät ja Juhlat -lehti on listannut uusimmat morsiuspukutrendit.
P.S. Boutique on uusi naisten juhlapukeutumisen erikoisliike Helsingissä, Korkeavuorenkadulla.
Oletko romanttinen maalaistyttö vai suurkaupungin morsian? Selvitä, minkälaiset häät sopivat sinulle parhaiten…
Häitä valmisteleva morsian kohtaa usein aivan uudenlaisen maailman myös sanastoltaan. Jo yksin morsiuspukuun liittyy hyvin paljon omintakeista, ark...
Haluatko näyttää yhtä kauniilta kuin Häät ja Juhlat -lehden kansikuvatyttö? Me paljastamme nyt hänen kauneutensa salaisuuden.
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi