Hää- ja juhla-asujen erikoisliikettä vetävä Niina Kuhta, 29, sai Jyväskylän yrittäjänaispäivillä 9.4. vuoden 2011 Kultainen oras -palkinnon.
Teksti: Yrittäjänaiset | Kuvat: Nina Dodd
Kuhta perusti yrityksensä jo 23-vuotiaana ilman ulkopuolista rahoitusta. Nyt hänen omistamaansa Niinattareen kuuluu kolme Helsingissä sijaitsevaa liikettä, jotka työllistävät 15 henkeä.
Kuhta on nostanut kuudessa vuodessa ja lamavuosien puristuksessa yrityksensä alan suurimpien ja suosituimpien toimijoiden kärkeen. Hän pitää nuoren yrittäjän keskeisenä koetinkivenä uskottavuutta.
– Etenkin lainaa pyytäessä ja samanikäisen työntekijöiden silmissä nuoren yrittäjän on lunastettavansa paikkansa, Kuhta toteaa.Perusteina rohkeus ja omaperäisyys
Yrittäjänaisten Keskusliitto ja Tapiola-ryhmä valitsevat joka toinen vuosi kannustuspalkinnon saavan nuoren naisyrittäjän. Palkinnon arvo on 3 000 euroa ja kriteerien mukaan yrittäjän tulee osoittaa liiketoiminnassaan erityistä rohkeutta, omaperäisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja innovatiivisuutta. Tämän on ilmettävä joko uusien menetelmien tai työtapojen kehittämisenä tai hyödyntämisenä.
Palkinnon luovuttivat Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti ja Tapiola-ryhmän yrittäjäasiakkuuksien markkinointipäällikkö Merja Wälkkilä sekä Yrittäjänaisten Keskusliiton puheenjohtaja Kaarina Jokinen.Alan edelläkävijä
Vakavaraisena yrityksenä tunnetun Niinattaren valtteja ovat kilpailijoista erottuva mallisto, asiakkaiden tarpeista lähtevä palvelu ja suuri varasto, jonka johdosta asiakkaat saavat tuotteet vaikka heti mukaan.
– Yrityksellä on alalla edelläkävijän maine, koska etenkin aiemmin oli tavallista, että liikkeessä oli tarjolla vain yksi sovituskappale, jonka pohjalta asiakas tilasi puvun.
– Uusin trendi on hääturismin kasvu, sillä nyt esimerkiksi Pietarista, Tallinnasta ja Tukholmasta tullaan Helsinkiin ostamaan tiettyjä tuotemerkkejä, koska meillä on lähin liike, missä alan merkkituotteita on tarjolla, Kuhta selvittää.
Yrityksen tuotepalettiin kuuluvat hää- ja iltapukujen ohella vanhojentanssipuvut, miesten puvut ja erilaiset asusteet, kuten kengät, vyöt ja laukut. Kasvuyrityksen toimialueena on koko maa ja se tuo Suomeen juhlavaatteita kaikkialta maailmasta. Keskeisiä tuontimaita ovat Englanti, Tanska ja Hollanti.
Nuori yrittäjänainen opiskelee paraikaa johtamista ja tähtää MBA-tutkinnon suorittamisen. Niinatar valittiin viime vuonna myös Suomen parhaaksi hääasuja tarjoavaksi liikkeeksi, mistä se sai Bridal Awards 2010 -tunnustuksen.www.niinatar.fi
Julkaistu 14.4.2011
Rainbow Club-illassa löydät itsellesi parhaat hääkengät. Euroopan suosituin hääkenkämerkki Rainbow Club tuo nyt suositun kenkäilta- konseptinsa myös Suomeen.
Haluatko näyttää yhtä kauniilta kuin Häät ja Juhlat -lehden kansikuvatyttö? Paljastamme konstit, joiden avulla luot tyylin.
Kysyimme muutamilta tunnetuilta suunnittelijoilta, mitä hääpukumuodissa nyt on tapahtumassa ja millaisia ovat tulevaisuuden trendit.
Olet ehkä haaveillut satuhäistäsi jo vuosikausia tai sitten olet vasta aloittanut häämaailmaan orientoitumisen. Joka tapauksessa olet elämäsi tärkeimmän pukuvalinnan e...
Miss Suomi 2012 -missikiertueella kaunottaret pukeutuvat Niinattaren upeisiin juhla- ja iltapukuihin.
Sen lisäksi, että olet menossa naimisiin, sinulla on mahdollisuus valita hääpukusi upeasta vuoden 2012 kokoelmista. Tässä sinulle katsaus puhutuimmista trendeistä.
Häihin liittyviä asioita on useita kymmeniä, ja tietenkin haluat olla päättämässä niistä kaikista ja osallistumassa kaikkeen. Älä! Lue tästä, miten voit priorisoida (j...
Kyllä, olette menossa naimisiin! Hääpukujahti voi alkaa. Mutta oikean puvun löytäminen sopivaan hintaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Apuun tulevat hääpukuliikkeet, ...
Onko vaatteissasi tahroja, joita on vaikea poistaa?
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 393 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 85 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 99 päivää jäljellä
Jennin ja Pekan häätLauantai 8 syyskuu 2012 - 113 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Miss Suomi loistaa Miss Universum -kilpailussa Brasiliassa, Sao Paolossa 12. syyskuuta Niinattaren puvuilla.
Olet ehkä haaveillut satuhäistäsi jo vuosikausia tai sitten olet vasta aloittanut häämaailmaan orientoitumisen. Joka tapauksessa olet elämäsi tärke...
Ennen kuin tuleva miehesi polvistui ja lausui taianomaiset sanat, pidit itseäsi rentona, rauhallisena ja tasapainoisena naisena, joka hoiti helpost...
Kun talven paukkuvat pakkaset tekevät tuloaan, täytyy talven morsiamen panostaa lämpimästi pukeutumiseen. Millaiset sukat sopivat morsiuspuvun alle...
Pitääkö häävieraille antaa lahja muistoksi?
On ihan sama, miten asiaa katsot: kun suuri päivä on tulossa, kaikki katseet kohdistuvat morsiameen. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, että kaikki...
Cecilia Sahlin kertoo jo menneistä häistään, puvun valinnasta ja muista morsiamia koskevista seikoista.
Näin naapurimaan kuninkaallisten häiden jälkimainingeissa mikä olisikaan parempi teema tulevan talvikauden morsiamelle kuin valloittava lumikuninga...
Millaista morsiuspukua kesän morsian etsii? Mitkä ovat hänen vaatimuksensa puvun suhteen, ja kuinka kauan sopivan puvun löytämiseen tulisi varata a...
Häitä valmisteleva morsian kohtaa usein aivan uudenlaisen maailman myös sanastoltaan. Jo yksin morsiuspukuun liittyy hyvin paljon omintakeista, ark...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi