Tupakansavun lomassa leijuu pieni paheellisuuden tuulahdus, mutta laadukkaan sikarin tarjoaminen polttarisankarille tai tuoreelle aviomiehelle on vanha ja elävä perinne.
Teksti: Ida Levänen | Kuvat: ©iStockphoto.com/Alija
Sikarien maailmaan kannattaa tutustua asiantuntevassa liikkeessä. Käsintehtyjä laatusikareita ei ole järkevää ostaa varastoon, vaan sikareita voi ostaa irtomyynnistä esimerkiksi vain muutaman kerrallaan.
Sikarien alkuperäSikareita valmistetaan paljon Etelä-Amerikassa: muun muassa Kuubassa, Jamaikalla, Meksikossa ja Brasiliassa.Valmistus alkaa tupakan kasvattamisella, jossa maaperän olosuhteilla on vaikutusta aivan kuten viinin valmistuksessakin. Parhaat sikarit tulevat Karibian alueelta, sillä siellä maaperä on savista, vähän orgaanista sekä ph-arvoltaan matalaa.
Tupakkalehdet poimitaan, kuivatetaan ja fermentoidaan. Fermentointi on puhdistusmenetelmä, jossa käytetään apuna käymisreaktiota. Sitten lehdet lajitellaan ja ikäännytetään, jonka jälkeen ne kääritään sikariksi. Lopuksi valmiit sikarit lajitellaan ja pakataan.
Oikea säilyttäminenSikareita on kahdenlaisia: kuivia ja humidoimista vaativia. Kuivia sikareita voi säilyttää sellaisenaan, mutta kosteutta kaipaavat sikarit tulisi säilyttää humidorissa. Humidori on tiivis laatikko, jossa vallitsee sopiva lämpö- ja kosteustasapaino. Oikea säilytyskosteus on yleensä 70-80 prosenttia, mutta usein sanotaan, että kuubalaisia sikareita tulisi säilyttää hieman kosteammassa. Laatikon sisus on useimmiten vuorattu käsittelemättömällä seetripuulla, sillä käsittely saattaa aiheuttaa sikareihin ei-toivottuja makuvivahteita.Jos sikareita ostaa matkoilta, niiden hyvinvointiin kannattaa kiinnittää huomiota. Sikarikaupoissa myydään usein kosteutuspusseja. Ostetut sikarit on hyvä laittaa kosteutuspussin kanssa tiiviiseen muovipussiin, jolloin ne säilyvät hyvinä kotimatkan ajan.
Keskity ja nautiEnnen sikarin polttamista tarvitaan sikarileikkuria. Imupää avataan leikkaamalla sikarin päätä peittävä pieni hattu pois.Älä leikkaa hattua liian pitkälle. Hatusta pitäisi jäädä pieni kapeampi panta sikarin ympärille. Panta pitää käärinlehteä paikallaan ja estää sikarin avautumista liikaa.Sikarin sytyttämiseen on monia keinoja. Hienostelevinta on sytyttää sikari seetriviilulla, mutta se vaatii monien mielestä ehkä vähän liikaa kikkailua. Helpointa sytyttäminen on kunnollisella butaani-sytyttimellä. Bensiinisytytin, kynttilä tai pahvitikku saattavat aiheuttaa makuhaittoja, joten vältä niitä.Pidä sikaria sytyttäessä 45 asteen kulmassa. Hehkuta kärkeä sytyttimellä. Älä upota sikarin päätä liekkiin, vaan pidä liekki juuri ja juuri kiinni sikarissa tai hieman irti.Sitten käännä sikari vaakatasoon ja imaise muutaman kerran. Syttyminen pitäisi saada tapahtumaan tasaisesti. Syttymisen jäljeen päähän voi hieman puhaltaa, jotta syttyminen on varmasti tasaista.
Savua vedetään suuhun hitaan rauhallisesti. Se puhalletaan ulos joko suun tai nenän kautta. Sikaria ei kuulu vetää henkeen. Sikari lopetetaan silloin, kun hyvältä tuntuu. Osa sikareista maistuu hyvältä loppuun saakka, mutta osa muuttuu pahanmakuiseksi puolivälin jälkeen.
Tunnettuja sikarimerkkejä:Kuuba: Cohiba, Montecristo, Partagas, Vegas Robaina,Romeo Y Julieta, Punch, H. UpmannDominikaaninen Tasavalta: Macanudo, Leon Jimenes, DavidoffNicaragua: La Rica, Torano, Per Domo, Padron
Lähteet: Domtrade Oy, Sikarikerho Haiku
Julkaistu 21.12.2009
Myös sulhaselle on tärkeää näyttää hyvältä hääpäivänään, ja myös hän haluaa tuoda esiin oman henkilökohtaisen tyylinsä.
Häät on usein sellainen soppa, että siihen ei moni mies uskalla edes sotkeutua kauhoineen. Toki virkistäviä poikkeuksiakin löytyy. Saunaillassa kuusi miestä keskustele...
Vaikka sulhasen ostoslista hääpukeutumista silmällä pitäen on huomattavasti morsianta lyhyempi, on silti suositeltavaa istua kynän ja muistilapun kanssa hetkeksi alas....
Hieronnat, ihonhoito ja hemmottelevat hoidot eivät ole ainoastaan morsianten yksinoikeus, vaan myös sulhasella on oikeus olla parhaimmillaan suurena päivänään. Hyvinvo...
Hääpäivä tarjoaa useita unohtumattomia hetkiä. Kirkkomarssi, häävalssi, hääkakun leikkaaminen, se paljon merkitsevä ”tahdon” ja monta, monta muuta. Mutta mikä nousi si...
Suomalaisten miesten pukeutumiseen liitetään enemmän stereotypioita kuin moneen muuhun aiheeseen yhteensä. Tennissukat, tuulipuvut, vyölaukut ja pikkukengät vilisevät ...
Häiden suunnittelu ei ole kiireistä ja työntäyteistä aikaa ainoastaan morsiamille. Myös sulhasella voi pinna kiristyä aikataulujen ja loputtomilta tuntuvien asialistoj...
Philips tuo markkinoille täysin uudenlaisen parranajokoneen
Series 7 -sarjan tyylikäs kokomusta parranajokone takaa eksklusiivisen ajonautinnon
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Mitä liikkuu tulevan sulhasen päässä? Ovatko he yhtä hermostuneita ja onko heillä samat odotukset ja näkemykset avioliitosta kuin morsiamella? Me ...
Sulhasen hääpukeutumisen väriläiskä on usein entisaikaan kaulavaatteeksi kutsuttu solmio. Vaihtoehtoisesti sulhanen voi ripustaa kaulalleen juhlava...
Kalvosinnapit viimeistelevät sulhasen juhlavan asukokonaisuuden. Ne ovat myös sulhasen koru ja keino luoda asuun yksilöllistä ilmettä ja korostaa o...
Kun tuleva morsiamesi katoaa häälehtikasan taakse ja anoppisi soittaa varttitunnin välein, voi olla vaikea muistaa, että kyse on myös sinun häistäs...
Vaikka häissä morsiamen asu lienee häiden puhutuin kohokohta, on myös sulhasella monta mahdollisuutta korostaa omaa tyyliään ja näyttää ainutlaatui...
On kunnia tulla valituksi bestmaniksi. Mutta mitä se itse asiassa tarkoittaa? Tapasimme Oskarin, joka on parhaan ystävänsä bestman.
Sulhanen on perinteisesti Suomessa pukeutunut tummaan pukuun, valkoiseen paitaan sekä hillittyyn solmioon. Vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa, sill...
Hääpäivä tarjoaa useita unohtumattomia hetkiä. Kirkkomarssi, häävalssi, hääkakun leikkaaminen, se paljon merkitsevä ”tahdon” ja monta, monta muuta....
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi