Onko sinun vaikea osallistua tulevien häiden järjestelyyn? Jos tilanne koettelee suhdettanne, saattaa olla aika nostaa takamus sohvalta ja tehdä oma osuutensa.
Teksti: Sofia Boij | Kuvat: Philippe Rendu
Kiinnostuksesi tuleviin häihinne on hiipunut. Nyt kun päivämäärä on päätetty, voit pitää matalaa profiilia muutaman kuukauden ajan. Pitääkö paikkansa? Näin ei kuitenkaan pitäisi olla! Kun näet tulevan morsiamesi kirjoittavan listan toisensa jälkeen, soittavan puheluita ja panostavan täysillä häiden järjestämiseen, saatat uskotella itsellesi, että sinulla on vain tukijan rooli. Että tehtäväsi on tarjota sympatiaa ja ehkäpä lasi viiniä, kun paine kasvaa liian suureksi. Mietihän uudelleen! Sinä osaat ja sinun tulee tehdä ainakin yksi asia jokaisesta morsiamelle asetetusta tehtävästä. Muista, että olette hääpäivän jälkeen tiimi, joka elää elämänsä yhdessä. Mikset siis aloittaisi tiimityöskentelyä jo nyt? Morsiamen on vaikea valita pukuaanMorsiuspuku on morsiamelle tärkein asia häiden järjestelyssä. Häälehtien selailuun sekä liikkeissä ja messuilla käymiseen kuluu paljon aikaa – vain, jotta täydellinen puku löytyisi. Morsiamen täytyy tietysti kokeilla useita pukuja ennen kuin hän päättää, valitseeko perinteisen ja muodollisen vai seksikkään ja modernin puvun. Pitäisikö puvun olla valkoinen vai norsunluunvärinen? Tässä vain muutamia morsiamen pohtimista kysymyksistä. Pitäisikö hankkia huntu? Vai tiara? Miten korkeat korot kengissä pitäisi olla ja miten paljon kengät saavat maksaa? Kannattaisiko hankkia pieni laukku? Sinä pohdit omaa asuasiSinulla on vähemmän asuvaihtoehtoja tyttöystävääsi verrattuna. Haluatko puvun vai frakin, solmion, rusetin vai jotain muuta? Päätökseen vaikuttavat tietysti vihkipaikka ja se, minkälaiset häät järjestätte. Tulevalla morsiamellasi on varmasti mielipiteitä ja ehdotuksia hääasustasi, mutta sinulla ei tokikaan ole sanavaltaa hänen pukuvalintaansa. Jos morsiamesi on valinnut tietyn teeman häihin, sinun asusi tulee noudattaa sitä. Morsian valitsee kaasojen asutMorsiamen juostessa morsiuspuvun perässä hääliikkeestä toiseen hän etsii samalla kaasoille sopivia pukuja. Ei ole maailman helpoin tehtävä löytää juuri sellaista ratkaisua, että kaasoina toimivat ystävät tai sukulaiset näyttävät kauniilta mutta eivät jätä morsianta itseään varjoon hänen suurena päivänään. Pukujen tulee myös sopia hääteemaan. Morsiusneidot ja kaasot eivät välttämättä näytä aivan yhtä hyvältä samanlaisessa asukokonaisuudessa, joten aikuisten suunnata voi olla odotettavissa pientä nurinaa.
Sinä päätät bestmanisi asun Jos olet päättänyt pukeutua häissäsi sakettiin, päätös on helppo, sillä tällöin myös bestmanisi pukeutuu tavallisesti sakettiin. Sinun täytyy kuitenkin tehdä muutama valinta: solmio vai rusetti? Pukeudutko liiviin? Pukeudutteko bestmanin kanssa samalla tavalla vai olisiko hyvä valita kaksi eri tyyliä? Jos valitset puvun, voit käyttää sitä myös häiden jälkeen, toisin kuin morsiamesi, joka ei voi käyttää morsiuspukuaan häiden jälkeen. Tyylikkäin vaihtoehto on, jos sinulla ja bestmanillasi on samanväriset puvut ja yhteensointuvat liivit sekä plastronit. Morsian valitsee kukat Tiedät varmaankin, että morsiamella on kimppu hääpäivänään, mutta kukat ovat paljon tärkeämmät kuin uskotkaan. Kukkia tulee tilata myös kirkon ja juhlapaikan pöytien somisteeksi. Myös kaasoilla tulee olla pienet kimput. Älä myöskään unohda sinun ja bestmanisi viehettä. Vasta kun alat tutustua kukkien maailmaan, huomaat, kuinka paljon valinnanvaraa on. Yksiväristä vai moniväristä? Romanttista maalaistyyliin vai yksinkertaista ja modernia? Vaihtoehtoja on rajattomasti…Sinä valitset ruoat ja juomat Kun osa hääpäiväänne koskevista päätöksistä on selvästi morsiamen osa-aluetta, hän ilahtuu, jos panet kortesi kekoon tällä alueella. Jos hääjuhlia vietetään ravintolassa, tai olette palkanneet pitopalvelun, teidän tulee käydä maistelemassa ruokia ja juomia etukäteen. Morsian tilaa bändin/DJ:n Riippumatta siitä, etsiikö morsian bändiä netistä vai ystävien suositusten perusteella, teidän tulee nähdä bändi livenä tai kuunnella demo ennen päätöksentekoa. DJ:n palkkaaminen on hieman yksinkertaisempaa. Huolehtikaa kuitenkin siitä, että DJ ymmärtää, minkälaista musiikkia häihinne haluatte. Teidän kannattaa kirjoittaa biisilista, jota hän voi käyttää lähtökohtanaan. Sinä varaat kuljetukset Riippumatta siitä, asutteko kävelymatkan päässä kirkosta, sinun tulee huolehtia hääseurueen kuljetuksista. Tarvitset morsiamesi kanssa kuljetuksen vihkipaikalta juhlapaikalle. Teidän on myös suunniteltava, miten siirrytte myöhemmin illalla hääsviittiinne. Klassinen Rolls Royce, limusiini, musta Cabriolet vai Porsche 911? Valinta on sinun, mutta muista, että auton on oltava riittävän tilava morsiamen puvulle. Jos haluat jotain erikoista, voit vuokrata sivuvaunullisen moottoripyörän, hevosvaunut tai helikopterin, mikäli budjetti antaa myöten. Hän laatii häälahjalistan Sinulla on tietysti hyvä olla ideoita lahjoista, jotka haluat mukaan listalle, sillä lahjat ovat yhteisessä kodissanne tulevaisuudessa.
Sinä laadit listan asioista, joita sinun kannattaa välttää puheessasi Vaikka useimmat eivät varmastikaan odota sulhasen pitävän puhetta, se on mukava ele. Appivanhempiaan ei kannata loukata näin varhaisessa vaiheessa avioliittoa, joten yritä välttää erimielisyyttä synnyttäviä aiheita. Exien mainitseminen on myös ehdottomasti kielletty. Sinun tehtäväsi on kiittää kaasoja. Voit myös antaa heille sekä äidillesi ja morsiamen äidille lahjan. Morsian päättää vieraille annettavat lahjat Häiden onnistuminen riippuu useimmiten kaikkein pienimmistä yksityiskohdista, ja vieraille annattavat lahjat ovat malliesimerkki tästä. Onpa kyse sitten klassisista pienistä hääkarkeista, laventelista sidotusta minikimpusta tai muutamasta suklaapalasta, sinusta voi tuntua siltä, että asiaan käytetään aivan liian kauan aikaa. Muista kuitenkin, että morsian haluaa päivästä täydellisen. Sinä varaat häämatkan Perinteiden mukaan sulhanen maksoi häämatkan ja matkakohde säilyi salaisuutena siihen asti, kunnes morsiuspari oli matkalla kohti lentokenttää. Tämä on kuitenkin hieman ongelmallista, koska morsian ei näin tiedä, mitä pakkaisi matkalle mukaan… Nykyisin onkin tavallista, että matkakohde päätetään yhdessä. Voitte keskustella matkakohteesta yhdessä, mutta koska teidän tulee jakaa hääjärjestelyihin liittyvät tehtävät, tämä on sulhaselle sopiva tehtävä.
Sitten kun kaikki asiat on hoidettu ja suuri päivä viimeinkin koittaa, listalta vedetään yli vain yksi asia. Että te molemmat sanotte ”tahdon”.
Julkaistu 24.3.2010
Myös sulhaselle on tärkeää näyttää hyvältä hääpäivänään, ja myös hän haluaa tuoda esiin oman henkilökohtaisen tyylinsä.
Häät on usein sellainen soppa, että siihen ei moni mies uskalla edes sotkeutua kauhoineen. Toki virkistäviä poikkeuksiakin löytyy. Saunaillassa kuusi miestä keskustele...
Vaikka sulhasen ostoslista hääpukeutumista silmällä pitäen on huomattavasti morsianta lyhyempi, on silti suositeltavaa istua kynän ja muistilapun kanssa hetkeksi alas....
Hieronnat, ihonhoito ja hemmottelevat hoidot eivät ole ainoastaan morsianten yksinoikeus, vaan myös sulhasella on oikeus olla parhaimmillaan suurena päivänään. Hyvinvo...
Hääpäivä tarjoaa useita unohtumattomia hetkiä. Kirkkomarssi, häävalssi, hääkakun leikkaaminen, se paljon merkitsevä ”tahdon” ja monta, monta muuta. Mutta mikä nousi si...
Suomalaisten miesten pukeutumiseen liitetään enemmän stereotypioita kuin moneen muuhun aiheeseen yhteensä. Tennissukat, tuulipuvut, vyölaukut ja pikkukengät vilisevät ...
Häiden suunnittelu ei ole kiireistä ja työntäyteistä aikaa ainoastaan morsiamille. Myös sulhasella voi pinna kiristyä aikataulujen ja loputtomilta tuntuvien asialistoj...
Philips tuo markkinoille täysin uudenlaisen parranajokoneen
Series 7 -sarjan tyylikäs kokomusta parranajokone takaa eksklusiivisen ajonautinnon
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Häiden suunnittelu ei ole kiireistä ja työntäyteistä aikaa ainoastaan morsiamille. Myös sulhasella voi pinna kiristyä aikataulujen ja loputtomilta ...
Suunnitteletko häitä toisella puolella Suomea? Se on helpompaa kuin uskoitkaan…
Jos häiden istumajärjestyksen suunnittelu valvottaa sinua, saat tästä vinkkejä onnistuneeseen lopputulokseen.
Mitä liikkuu tulevan sulhasen päässä? Ovatko he yhtä hermostuneita ja onko heillä samat odotukset ja näkemykset avioliitosta kuin morsiamella? Me ...
On kunnia tulla valituksi bestmaniksi. Mutta mitä se itse asiassa tarkoittaa? Tapasimme Oskarin, joka on parhaan ystävänsä bestman.
Vaikka sulhasen ostoslista hääpukeutumista silmällä pitäen on huomattavasti morsianta lyhyempi, on silti suositeltavaa istua kynän ja muistilapun k...
Kaikki miehet ovat erilaisia. Jotkut pitävät seikkailusta, toiset ovat enemmänkin mukavuudenhaluisia. Polttareissa on tärkeää valita sulhaselle sop...
Hääpäivä tarjoaa useita unohtumattomia hetkiä. Kirkkomarssi, häävalssi, hääkakun leikkaaminen, se paljon merkitsevä ”tahdon” ja monta, monta muuta....
Kun tuleva morsiamesi katoaa häälehtikasan taakse ja anoppisi soittaa varttitunnin välein, voi olla vaikea muistaa, että kyse on myös sinun häistäs...
Vaikka häissä morsiamen asu lienee häiden puhutuin kohokohta, on myös sulhasella monta mahdollisuutta korostaa omaa tyyliään ja näyttää ainutlaatui...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi