Päivän paras hetki sulhasen silmin

Morsiamen tunnoista ja ajatuksista puhutaan lukuisissa teksteissä. Mutta harvemmin kuulemme, mitä sulhasen päässä hääpäivän aikana liikkuu. Miten hän kokee päivän erilaiset muodollisuudet ja kohokohdat, ja mikä näistä nousee hänelle kirkkaimmin mieleen. Halusimme siksi kysyä tuoreilta – ja myös vähemmän tuoreilta – sulhasilta, mikä heidän hääpäivässään nousi siksi kaikkein tärkeimmäksi, mieleen painuvimmaksi hetkeksi. Annetaan heidän itsensä kertoa:

Aki:
Parasta oli virallisen osion päättyminen. Kirkosta lähtemisen jälkeen koko loppu päivä oli rentoa juhlimista. Kirkko ja kaikki sen ympärillä tapahtuvat asiat jännittivät eniten. Olo tuntui helpottuneelta kun käveli kirkon portaat ruusun terälehtisateessa alas ja istui autoon. Tuntui, että sen jälkeen pienet virheet tai isommat mokat eivät haittaa. Kirkossa olo oli virallisempaa ja jatkuvasti ajatteli, että ei jotenkin mokaa polvistumalla väärässä kohdassa tai pyörtymällä alttarille.

Matti:
Vaikka hääpäivästämme on vierähtänyt jo tovi, on päivä vielä kirkkaana mielessäni. Erityisesti muutama, erityinen hetki on piirtynyt muistoihin. Ensinnä muistan häitä edeltävän päivän sekä hääpäivän aamun. Ilmassa oli odottava ja jännittynyt tunnelma, ja aamulla muistan ihastelleeni kesäistä auringonpaistetta, kun hain yhden häävieraistamme juhlapaikalle. Itse hääjuhlasta nousee kaksi asiaa ylitse muiden. Toinen niistä on, kun kävelimme morsiameni kanssa kirkkoon, kohti alttaria. Koska morsiameni isä oli jo kuollut, kävelimme koko pitkältä tuntuneen alttarikäytävän yhdessä. Se oli yksi elämäni parhaimmista hetkistä. Tunsin olevani maailman onnekkain ihminen. Toinen mieleeni painunut muisto on juhlapaikalta ja hääkakun leikkaamisesta. Koko juhlaväki oli ympärillämme ja seurasi jännittyneenä leikkaushetkeä. Muistan, miten minua jännitti ja tunsin kaikkien katseiden kohdistuneen meihin. Ja muistan miten toivoin, etten sotkisi kaunista morsiantani tai itseäni, ja että tilanne sujuisi mallikkaasti ja ilman turhia kommelluksia.

Timo:
Minusta paras hetki hääpäivässä oli morsiamen astelu isänsä saattelemana alttarille. Tuolloin huomasin, että jännittyneenä tunteet nousivat pintaan, kun morsiameni asteli kauniina minua kohti. Sitä hetkeä oli odotettu. Mukava yllätys oli se, kun morsian oli järjestänyt Imperial Marchin loppumarssiksi, mutta ei se yksistään ollut niin hienoa kuin se morsiamen saapuminen. Muita hääpäivän kokemuksia minun osaltani varjosti se, että olimme morsiameni kanssa molemmat pahassa flunssassa, jolloin tukkoisena juhlan vietto tuntui välillä taistelulta. Juhla meni kuitenkin suunnitelmien mukaan, ja onnenhetkenä koin myös sen, kun poistuimme morsiameni kanssa juhlasta kotiin yöllä juomaan flunssaamme Finrexiniä...

Arto:
Päivän paras hetki oli ehdottomasti, kun pääsimme morsiameni kanssa vastavihittyinä hääauton tummien lasien suojaan. Muista olleeni samanaikaisesti sanoinkuvaamattoman onnellinen ja helpottunut. Onnellinen siitä, että olin juuri mennyt naimisiin elämäni rakkauden kanssa, ja helpottunut siksi, että päivän virallisin – ja siten minua eniten jännittänyt – hetki oli ohi. Juhlistimme hetkeä uunituoreen vaimoni kanssa kilistämällä samppanjalasein. Se oli ihana hetki. Saimme hetken aikaa nauttia avioitumisesta aivan kaksin, ennen kuin vastaanotimme juhlavieraat hääjuhlapaikassamme. Tuskin koskaan unohdan tuota hetkeä ja sitä onnea. Sen jälkeen olo oli täysin rentoutunut, ja saatoimme molemmat nauttia loppuillan hääjuhlasta täysin siemauksin.

Jyrki:
Koko hääpäivä oli itse asiassa hyvin muistorikas, enkä siten osaa nostaa siitä yhtään tiettyä hetkeä ylitse muiden. Jokaisessa tilanteessa oli jotain erityistä. Ja vaikkakin eri tavalla, olivat ne kaikki yhtä merkityksellisiä. Sen sijaan aivan parhaaksi hetkeksi koko avioitumisprosessissa voisin nostaa häiden jälkeisen aamun. Kaikki jännitys, stressi, kiire ja odotus olivat tuolloin jo takanpäin, ja olo oli vain onnellinen ja helpottunut. Vaikkakin hiukan väsynyt ja raukea. Muistan, kun pitkälle aamupäivään loikoilimme häähotellimme sängyllä, herkuttelimme samppanja-aamiaisella ja annoimme toisillemme pienet, mutta sitäkin merkittävämmät huomenlahjat. Kaiken häärumban jälkeen tuo oli ehkä kuitenkin se kaikkein paras hetki, ja ikimuistoinen tapa aloittaa yhteinen elämä avioparina

Mikko:
Menimme naimisiin hyvin pienimuotoisesti. Vihkiminen tapahtui maistraatissa, jonka jälkeen menimme perheidemme ja läheisten ystäviemme kanssa ravintolaan juhlaillalliselle. Kaikkiaan meitä oli viitisentoista. Koko päivä oli minulle parasta hetkeä. Parhaimmaksi, ja eniten tunteita herättäneeksi, hetkeksi noussee kuitenkin se, kun saavuimme yhdessä ravintolaan ja nostimme kaikki yhdessä maljan tuoreelle avioliitollemme. Oli todella liikuttavaa nähdä kaikki meille molemmille tärkeät ja läheiset henkilöt ympärillämme jakamassa meidän kanssamme meille ehkä tähänastisen elämämme tärkeintä hetkeä. Maljankohotus päättyi siihen, kun morsiameni 12-vuotias kummipoika lausui meille itse kirjoittamansa rakkausrunon. Se oli sanalla sanoen upeaa, ja siinä tuli minullekin kyynel silmäkulmaan.

Timo:
Tätä oli todella vaikea päättää, koska koko päivä oli niin mahtavan onnistunut. Mutta paras hetki mielestäni ehkä oli alttarilla, kun olimme juuri ”tahtoneet” ja vaihtaneet sormuksia, ja kun kaiken tämän jälkeen morsiamen veli lauloi meille  tangon: ”Sä kuulut päivään jokaiseen”. Seisoimme siinä käsikynkkää vastavihittynä avioparina ja kuuntelimme ihanaa laulua, joka sopi meille kuin nenä päähän. Olemme innokkaita tangon harrastajia, sekä suomalaisen että argentiinalaisen, joten kaikessaan laulu oli meille täysosuma. Siinä tuli sulhasellekin kyynel silmään.

Myös juhlan muut musiikki- ja tanssiesityshetket olivat mieleenpainuvia. Vielä yksi asia on erityisesti jäänyt mieleen. Tämä tapahtui häitä edeltävänä päivänä, jolloin bestman ja morsian menivät kahdestaan saunaan, eivätkä ottaneet minua mukaan.  (Bestman oli nainen…) Saunomisen jälkeen bestman maalasi varpaankynteni vaaleanpunaisiksi...