Ja minähän EN kuvaajaa palkkaa…

Jos vielä mietittäisiin hetki.  Ainakin tämän artikkelin verran. Kuvaaja on aina paikallaan. Uskokaa kokenutta. Kyseessä on kuitenkin aina ainutlaatuinen päivä, josta varmaan toivoisi jäävän kauniita kuvia muuallekin kuin muistoihin.

Teksti: Petteri Kainulainen | Kuvat: Janne Miettinen/jannemiettinen.fi

Ei näin
– Me päätimme pihistää hääkuvaajassa. Olimme pyytäneet puolituttua, mutta kuitenkin hääseurueen jäsentä, ottamaan kuvia. Mutta juhlan tiimellyksessä hän unohti kuvata – joten meille ei jäänyt häistä käteen muita kuin muutaman sukulaisen kännyköillä räpsimiä kuvia, kertoo Mikaela.

Hyvin ei käynyt  Sakarinkaan häissä:
– Minun veljeni toimi kuvaajana. Mutta siinä kävi sitten sen verran hassusti, että hän hukkasi kameran. Vaimoni taitaa kantaa vieläkin kaunaa asiasta.

Onhan näitä tapauksia muitakin; milloin kamera on hukkunut, milloin filmi valottunut, milloin kamera hajonnut ja milloin taas muistikortti pyyhkiytynyt tyhjäksi.  

Jos kuvaajan pesti lankeaa jollekin juhlakansaan kuuluvista, on se koko illan velvoite ja juhlat saattavat jäädä häneltä juhlimatta.

Vaan näin
Ammattikuvaaja on paikalla kuvaamassa – ei juhlimassa. Siksipä häneen voi luottaa. 
– Ulkopuolinen kuvaaja näkee tilanteet eri tavalla kuin lähipiiriin kuuluva, hän osaa olla puolueeton ja jokainen tulee kuvattua, ei niin, että polttareissa erimielisyyttä aiheuttanut seppo jää jokaisen kuvan ulkopuolelle, sanoo valokuvaaja Kristiina Ruoho.

Tietenkin ammattilaisella on kunnon välineet
Kuvaajan kanssa kannattaa sopia tyylistä, kuvien määrästä ja kuvaajan roolista etukäteen. Onko tarkoitus, että kuvaaja on paikalla kirkossa, hääjuhlissa ja oletetaanko hänen ottavan myös viralliset hääkuvat.

Kuvaajalta vaaditaan tilanteen ja paikan tajua.
– Ammattilainen hallitsee eri valaistusolosuhteet niin, että hämärissäkin paikoissa saadaan painokelpoisia ja kauniita kuvia, kertoo Ruoho

– Työkseen kuvaavat tietävät, mitkä jutut toimivat ja mitkä sitten taas vähemmän. Samoin kuvauspaikat ovat heillä jo ammattitaitonsakin puolesta hallussa, listaa Ruoho.

Ja onhan se totta. Välillä näkee viimeisen päälle laitetun morsiusparin hymyilevän kauniisti kamalan taustakrääsän keskellä.
Ammattilaiset pystyvät myös käsittelemään kuvat tarpeen sitä vaatiessa. Kukapa haluaisi sukulaisten piirongin päälle kuvaa, jossa morsian kyllä häikäisee kauneudellaan, mutta sulhanen hikoilee kuin pieni porsas joulun alla.

Mikä mahtaa olla in?
– Hääkuvatrendeissä ehdottomin ja ylivoimaisin on miljööpotretit, kertoo moneen kertaan palkittu valokuvaaja Janne Miettinen ja jatkaa:
– Niiden suosio perustuu persoonallisuuteen. Miljöökuvaus mahdollistaa mielikuvituksellisen yksilölliset kuvat.
– Hääkuvatrendit muuttuvat aika hitaasti, vaikka itse asiassa miljöökuviin siirryttiin tämän vuosituhannen puolella aika nopeasti, kertoo Miettinen.

Miljööpotrettikuvat ovat myös ajankäytön suhteen tehokkaampia.
– Kun ei tarvitse ajaa erikseen studiolle, vaan kuvat voi ottaa hääpaikalla. Minulla on valosetti aina mukana eli käytännössä kannettava studio kulkee paikkaan kuin paikkaan, sanoo Miettinen.

Julkaistu 6.2.2012


  • Rakas äiti

    Rakas äiti

    Häiden suunnittelussa tulee vastaan monta asiaa, joista morsian mielellään haluaisi keskustella äitinsä kanssa. Hektisten häävalmistelujen keskellä voi kuitenkin olla ...

  • Sano se kukkasin

    Sano se kukkasin

    Haluaisitko kertoa jotakin sulhaselle tai häävieraille? Etkö oikein tiedä, miten sen sanoisit? Anna kukkien puhua puolestasi!

  • Valokuvaajien hääkuvasarja 2012

    Valokuvaajien hääkuvasarja 2012

    Suomen Ammattikuvaajat ry on jälleen valinnut hääkuvien voitokkaimmat sekä Vuoden Muotokuvaajan.

  • Ihanat hääkukat

    Ihanat hääkukat

    Heidi Heier ja Aleksander Gudmundseth menevät naimisiin Holmenkollenin kappelissa talvella. Hääjuhlaa vietetään tunnelmallisessa Lysebun hotellissa Oslossa. Ja mitä tu...

  • Morsiuskimppu – hääkoru

    Morsiuskimppu – hääkoru

    Kukat ovat tärkeä osa häitä, ja hyviä vinkkejä saadakseen käännyimme todellisen hääekspertin puoleen.

  • Mitä tehdä, kun jokin menee pieleen?

    Mitä tehdä, kun jokin menee pieleen?

    Moni asia voi mennä häissä pieleen, mutta älä hermostu, paljon voit myös tehdä välttääksesi ongelmia ja korjataksesi niitä.

  • Ja minähän EN kuvaajaa palkkaa…

    Ja minähän EN kuvaajaa palkkaa…

    Jos vielä mietittäisiin hetki.  Ainakin tämän artikkelin verran. Kuvaaja on aina paikallaan. Uskokaa kokenutta. Kyseessä on kuitenkin aina ainutlaatuinen päivä, j...

  • Kun miehestä ja naisesta tulee yhtä

    Kun miehestä ja naisesta tulee yhtä

    Useimmat ovat varmasti kuulleet kirjasta ja sanonnasta ”Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta”.  Mutta olemmeko todella niin erilaisia, ja miten sitten pystymme ra...
  • Hyvin suunnittelu on puoliksi tehty

    Hyvin suunnittelu on puoliksi tehty

    Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...

  • Miten hyvin tunnette toisenne?

    Miten hyvin tunnette toisenne?

    Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...