Kukat ovat tärkeä osa häitä, ja hyviä vinkkejä saadakseen käännyimme todellisen hääekspertin puoleen.
Teksti: Jeanette Henriksson | Kuvat: Sommar & Co
Asiantuntijamme, Henrik Olsson, on mestarifloristi ja diplomiekonomi, joka on toiminut floristiopettajana. Nykyisin Henrik työskentelee Kungsbacka Innerstadissa keskusjohtajana ja markkinoinnin kehittäjänä.
Kuinka aikaisin ennen häitä pitäisi tilata hääkimppu ja muut hääkukat? – Elämänne tärkeimmän ja onnellisimman päivän suunnittelemisen pitäisi olla yhteinen ja nautinnollinen kokemus. Elämys, joka on täynnä suunnittelun iloa rasittavan stressin sijaan. Siksi olen sitä mieltä, että hääkimppu pitäisi tilata hyvissä ajoin. Noin puoli vuotta ennen häitä on sopiva ajankohta. Tällöin teillä on hyvää aikaa miettiä, mitä värejä häihinne haluatte. Silloin omalla floristillanne on myös hyvin aikaa tilata kukkia, jos teillä on hääkimpun suhteen jotakin erityisiä vaatimuksia. Muut hääkukat ehditte tilata myöhemminkin.
Mitä pitäisi huomioida valitessaan floristia, ja miksi pitäisi kääntyä ammattilaisen puoleen?– Häänne tulevat säilymään onnellisena yhteisenä muistona sekä teidän että vieraidenne mielissä. Siksi on tärkeää, että te kumpikin luotatte valitsemaanne floristiin. Teidän ja floristin on tunnettava, että te ymmärrätte toisianne ja sen, minkä viestin kukilla haluatte välittää. Älkää epäröikö floristin vaihtamista, jos heti alussa tuntuu siltä, ettette luota toisiinne. – Se, tarvitsetteko ammattilaista vai ette, liittyy siihen, kuinka korkeatasoiset häät haluatte järjestää. Ammattilaisesta tulee sinun henkilökohtainen kukka-asiantuntijasi, jolla on sekä ammattiylpeyttä että rohkeutta sanoa suoraan, minkä väriset ja muotoiset kukat sopivat yhteen juuri sinun vartalotyyppisi, ihonvärisi ja muiden piirteidesi kanssa. Pelkästään kavereilta kysyminen on usein ongelmallista. Amatööri seuraa omia toiveitaan, kun taas ammattilainen seuraa vihkiparin tarpeita – ero on todella olennainen. Huolimattomasti sidottu morsiuskimppu heikentää koko kokonaisvaikutelmaa. Minun kukkaissydämeni itkee, kun näen hääpareja, jotka panostavat tuhansia kruunuja hääpukuihin mutta säästelevät kimpun kanssa. Ammattilaisella on myös paljon tietoa kukkien symboliikasta ja historiasta, mikä on merkityksellistä monille hääpareille.
Mitä pitäisi huomioida, kun valitsee kukkia morsiuskimppuun? – Kukat kuvastavat teidän persoonallisuuttanne. Jos pidätte esimerkiksi merestä, valitkaa sinisen sävyjä ja lisätkää kimppuun sinisävyisiä simpukankuoria. Teidän molempien pitää olla vakuuttuneita kukkavalinnoistanne. Morsiuskimpun ja rinnuskukan pitämisen ei pitäisi tuntua luonnottomalta. Muista, että morsiuskimpuissa on huomioitava sekä värit että muoto. Jos haluat tyylipuhtaan kimpun, sen täytyy olla huolella tehty. Morsiuskimppu on kuin huolella tehty katoava koru.Millaisia ovat tämänhetkiset trendit morsiuskimppujen ja muiden koristelujen osalta?– Yksi selkeä trendi on, että mikään ei ole oikein tai väärin. On aivan yhtä oikein poimia kukkia niityltä kuin luottaa henkilökohtaiseen floristiin, joka auttaa läpi koko hääseremonian. Yksi trendi on korostaa kukkien symboliikkaa ja historiaa. Ruusut voidaan esimerkiksi poimia juuri siitä puutarhasta, jossa isomummosi meni naimisiin sata vuotta aiemmin.
Ovatko uniikit ja tavallisuudesta poikkeavat kimput lisääntyneet, ja miltä ne näyttävät? – Minun kokemukseni mukaan ihmiset haluavat aluksi valita jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Lopulta useimmat kuitenkin päätyvät valitsemaan melko perinteisiä kukkia ja muotoja morsiuskimppuunsa. Häihin liittyy usein suvun perinteitä, mikä mielestäni tuo elämään tiettyä turvallisuutta ja pysyvyyttä.
Mitkä kukat ovat kaikkein suosituimpia morsiuskimpuissa ja miksi? – Ylivoimaisesti suosituin kukka on ruusu, joka on rakkauden symboli. Ruusuja on saatavilla useissa eri väreissä ja muodoissa, ja niitä on tarjolla läpi koko vuoden. Ei pidä pelätä tavanomaisiksi ajateltujen kukkien valitsemista. On valittava kukat, joita rakastaa.
Julkaistu 15.2.2012
Häiden suunnittelussa tulee vastaan monta asiaa, joista morsian mielellään haluaisi keskustella äitinsä kanssa. Hektisten häävalmistelujen keskellä voi kuitenkin olla ...
Haluaisitko kertoa jotakin sulhaselle tai häävieraille? Etkö oikein tiedä, miten sen sanoisit? Anna kukkien puhua puolestasi!
Suomen Ammattikuvaajat ry on jälleen valinnut hääkuvien voitokkaimmat sekä Vuoden Muotokuvaajan.
Heidi Heier ja Aleksander Gudmundseth menevät naimisiin Holmenkollenin kappelissa talvella. Hääjuhlaa vietetään tunnelmallisessa Lysebun hotellissa Oslossa. Ja mitä tu...
Moni asia voi mennä häissä pieleen, mutta älä hermostu, paljon voit myös tehdä välttääksesi ongelmia ja korjataksesi niitä.
Jos vielä mietittäisiin hetki. Ainakin tämän artikkelin verran. Kuvaaja on aina paikallaan. Uskokaa kokenutta. Kyseessä on kuitenkin aina ainutlaatuinen päivä, j...
Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...
Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
P&JLauantai 21 heinäkuu 2012 - 61 päivää jäljellä
Meidän häät J&MLauantai 15 kesäkuu 2013 - 390 päivää jäljellä
Katrin ja Antin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 96 päivää jäljellä
S&RLauantai 11 elokuu 2012 - 82 päivää jäljellä
Suvin ja Maurin häätLauantai 25 elokuu 2012 - 96 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, häämeikkejä ja -kampauksia, vinkkejä hääpäivään ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Morsiuskimppu on kuin kaunis koru, joka viimeistelee morsiamen asukokonaisuuden sekä yhdistää hääparin toisiinsa. Unelmien morsiuskimppu korostaa h...
Kukkakoristeet ovat häissä yhtä yleinen näky kuin hääpari itsekin. Sekä juhlapaikka että hääparille tärkeät ihmiset – kaaso, bestman ja vanhemmat –...
Hevosia, jenkkirautoja, kottikärryjä, helikoptereita… Millaisella kyydillä juuri te haluatte suurena päivänänne matkata? Vaihtoehtoja on useita, mu...
Häälista on tapa kertoa häävieraille lahjatoiveistaan ja -tarpeistaan. Tällaisia on suurimpien tavaratalojen, kuten Stockmannin tai Sokoksen hääpal...
Kuinka valita täydellinen, harmoninen hääkukka? Entä millaisilta näyttävät kauden trendikkäimmät morsiuskimput?
Häiden suunnittelussa tulee vastaan monta asiaa, joista morsian mielellään haluaisi keskustella äitinsä kanssa. Hektisten häävalmistelujen keskellä...
Mitä tarkoittaa esteiden tutkiminen, entä kuulutukset? Ja miten näiden kanssa tulee toimia?
Häät ja musiikki ovat erottamaton parivaljakko: niin erottamaton, että sitä ei aina tule edes ajatelleeksi. Musiikki rytmittää juhlan etenemistä ni...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi