O tempora o mores!

O tempora o mores!

Häätavat ja trendit elävät ajassa, siinä missä muutkin. Paljon on kuitenkin edelleen vanhaa, lainattua, jotain sinistä – mutta mukaan mahtuu myös jotain uutta.

Teksti: Petteri Kainulainen | Kuvat: Philippe Rendu

Häät ovat pienenneet ja suurenneet
Tässäpä mahtava ristiriita. Toisaalta häät ovat entistä intiimimmät – enää jokaista kummin kaiman siskoa ei kutsuta, vaan ne järjestetään lähipiirille. Tähän osaltaan vaikuttaa se, että ihmiset menevät entistä vanhempina naimisiin ja ovat eläneet jo pitkään esimerkiksi toisella paikkakunnalla itsenäistä elämää jo vuosikausia.

– Meille oli itsestään selvää, että paikalle kutsutaan vain rakkaimmat ja läheisimmät ystävät. Ne joiden kanssa oikeastikin viettää aikaa. Ja onhan se niin, että aina joku pettyy, mutta aina ei voi voittaa, kertoo Aki ja jatkaa:
– Menimme molemmat jo toista kertaa naimisiin, joten prinsessaleikkien aika oli osaltamme ohi.  Myöskin se, että tällä kertaa oli itse auottava lompakon nyörejä kutisti meidän häät pieniksi puutarhajuhliksi rakkaimpien kesken.

Suurenneet taas siinä mielessä, että ihmisillä on entistä enemmän rahaa käytettävissä ja kilpavarustelu nostaa välillä päätään myös häiden osalta. Toiset hääparit tahtovat nähdä kaikki menneisyydenkin hyvät ystävät paikalla:
– Asumme ulkomailla jo seitsemättä vuotta, joten hääjuhlat ovat loistava tilaisuus kasata kaikki rakkaat ja jo osittain unohdetut ystävät paikalle – siis nekin, joiden kanssa käydään Facebook-kommunikointia, ja sovitaan, että ehdottomasti nähdään sitten ensi kerralla, naureskelee Annukka.

Ulkopuolista apua
– Me emme tahtoneet kasata ystäville mahdotonta taakkaa häiden valmisteluista. Emmekä myöskään sitoutua itse hoitelemaan ja fiksailemaan jokaista pikkuista yksityiskohtaa. Niinpä palkkasimme hääsuunnittelijan, joka osoittautui ihan helmeksi, kertovat Inga ja Peter.

Hääsuunnittelijat ovatkin uskomaton apu silloin, kun on kyse kiireisestä pariskunnasta, jos rahaa löytyy tai jos pariskunta sattuu vaikkapa asumaan ulkomailla. Hääsuunnittelijabuumi on rantautunut meille erilaisten hääohjelmien myötä.
– Kyllä tämä säästi taatusti ystävyyssuhteita ja myös parisuhdetta, naureskelee Inga. 

Teemahäät ovat yleistyneet
Teemahäät ovat yleisiä. Tässä matkan varrella on törmännyt jos monen moisiin teemoihin – välillä kovin häkellyttäviinkin. Nalle-häät taisi herättää allekirjoittaneessa eniten hilpeyttä. Mutta tietenkin täytyy muistaa, että pääasia on, että häät ovat parin näköiset.

– Teema antaa häille kummasti kehykset. Kun löysimme oikean teeman, kaikki muu häihin liittyvä helpottui kovasti, sanoo Annika ja jatkaa:
– Häidemme teema oli gootti, koska se on meitä kumpaakin lähellä. Ihailtavasti myös hääseurue oli antautunut teeman pariin. Toki mustiin pukeutuminen on pienellä vaivalla todella helppoa.

– Olen ollut muun muassa hippihäissä, kasarihäissä ja yhdet taisivat olla lemmenlaiva-teemalla, listaa häiden suurkuluttaja Tiina.

Ympäristö kiittää
Ekologisuus näkyy tämän päivän häissä monella tapaa. Puvut ovat usein vintagea – joko kierrätettynä ostettuja tai sukulaisilta lainattuja.
– Minä puin äitini vanhan puvun, jota muodistettiin hivenen, ekologisin perustein. Toki siinä oli myös tunnetta mukana, kertoo Erika.

Myös ruokapuolella panostetaan lähiruokaan ja luomuun.
– Meille oli ehdottoman tärkeää, että ruoka on luomua tai lähiruokaa, koska se on meille itsellemme kaiken A ja O myös arkisessa kokkailussa, tumaa Sampsa.
Juhlapaikkojen valinnoissa korostuvat sijainti, sijainti ja sijainti.  Myös kaiken ylimääräisen krääsän  karsinta on tullut osaksi häitä: – Me ajattelimme, että kun valitaan kaunis ja tunnelmallinen paikka, kaiken ylimääräisen koristelun voi unohtaa. Meille oli myös tärkeää, että vihkiminen tapahtuu samassa tilassa, jottei koko seurueen tarvitse kaahailla ympäri Helsinkiä, listaa Saimi.

Ekologisuuden teema toistaa myös sosiaalinen media.
– Meillä kutsut, ohjeet, ilmoittautumiset ja kuvagalleriat hoidettiin Facebookin kautta, koska jopa mummoni on meidän Fb-kaverimme, oli tämä hillittömän helppo ja edullinen – mutta ennen kaikkea ekologinen – tapa hoitaa nämä asiat. En jaksa uskoa, että kukaan säilyttelisi kutsuja saatikka muita lippulappuja toisten häistä, toteaa Kari.

Samaa sukupuolta eri maata
Yhtenä lisänä häätrendeihin vaikuttavat samaa sukupuolta olevien juhlat. Vaikka virallisesti häistä ei voi puhua, on juhlilla vähintään sama painoarvo.
– Minä olin aivan mielettömissä häissä, joissa Tiina ja Aleksandra saivat toisensa, kaikki prinsessapönötys oli karsittu pois ja tilalle luotu kaunis, herkkä ja parin näköinen tilaisuus, kertoo Jenni.
– Meidän juhlakaavamme oli glamourbileet, joissa kaikki oli viety viimeisen päälle 40-luvulle. Toki virallistimme suhteemme, mutta se oli hoidettu jo ennakkoon, jotta voitiin juhlaväen kanssa keskittyä itse olennaiseen, kertoo Antero.

HÄÄUSKOMUKSIA
Hääuskomuksia on monenlaisia ja ne elävät ajassa. Monia asioita tehdään, ilman että niiden todellisia syitä edes pohditaan sen kummemmin. Tässä muutamia hilpeimpiä, mitä toimitus ja haastateltavat sattuivat muistamaan.

Sormus
Se taitaa olla edelleen ainut asia mistä ei tingitä. Se, maksaako sormus edelleen sulhasen kuukauden palkan, on ehkä enää vain legendaa. Se, että sormukset ovat nykyään persoonallisempia on ehkä nykyään näkyvin trendi. Materiaalien kirjo on suurempi – sormus ei välttämättä ole enää sileä, kultainen ja timantilla varustettu.
– Meidän sormukset olivat terästä – koska espanjalainen myyjä väitti niiden olevan ikuisia. No, sormukset lienee edelleen olemassa. Liittoa ei, kertoo Kerkko.

Joskin perinteinen vanhempien ja isovanhempien sormusten uusiokäyttö on edelleen suosittua.
– Minä sain isoäidiltä hänen vanhan sormuksensa – vaikka se ei ole täysin minun näköiseni, tunnearvoltaan se ylittää kaikki vaatimukset, kertoo Linnea. 

Avoimet kengännauhat
Nykyään taitaa olla aika harvassa sulhaset, jotka kompastelevat kengännauhat avoinna alttarille – vaikka tämä kuinka lisäisi liiton avoimuutta.
– Hilda-mummo oli saada sätkyn, kun serkkupoika käveli nauhattomat koristossut jalassa alttarilla – ei auttanut vaikka kuinka yritettiin puhua niiden avoimuuden puolesta, kertoo Janne.

Kummalt puolen alttarii
Se on tarkkaa säädelty, kummalla puolella morsian on ja kummalla sulhanen. Se, että sulhanen on oikealla puolella johtunee siitä, että ennen sulhasen miekka - tai puukko - oli aina lähempänä parempaa kättä. Näin sulhanen välttyi haavoittamasta tulevaa kumppaniaan heti kättelyssä. Eli sulhanen, ja sulhasen suku, sijoittuvat edelleen oikealle ovelta katsottuna.
– Meillä tosin piti suku jakaa tasan, koska sulhaseni oli unohtanut kutsua kaikki muut paitsi äitinsä häihin, naureskelee Terhi.

Julkaistu 9.1.2012


  • Rakas äiti

    Rakas äiti

    Häiden suunnittelussa tulee vastaan monta asiaa, joista morsian mielellään haluaisi keskustella äitinsä kanssa. Hektisten häävalmistelujen keskellä voi kuitenkin olla ...

  • Sano se kukkasin

    Sano se kukkasin

    Haluaisitko kertoa jotakin sulhaselle tai häävieraille? Etkö oikein tiedä, miten sen sanoisit? Anna kukkien puhua puolestasi!

  • Valokuvaajien hääkuvasarja 2012

    Valokuvaajien hääkuvasarja 2012

    Suomen Ammattikuvaajat ry on jälleen valinnut hääkuvien voitokkaimmat sekä Vuoden Muotokuvaajan.

  • Ihanat hääkukat

    Ihanat hääkukat

    Heidi Heier ja Aleksander Gudmundseth menevät naimisiin Holmenkollenin kappelissa talvella. Hääjuhlaa vietetään tunnelmallisessa Lysebun hotellissa Oslossa. Ja mitä tu...

  • Morsiuskimppu – hääkoru

    Morsiuskimppu – hääkoru

    Kukat ovat tärkeä osa häitä, ja hyviä vinkkejä saadakseen käännyimme todellisen hääekspertin puoleen.

  • Mitä tehdä, kun jokin menee pieleen?

    Mitä tehdä, kun jokin menee pieleen?

    Moni asia voi mennä häissä pieleen, mutta älä hermostu, paljon voit myös tehdä välttääksesi ongelmia ja korjataksesi niitä.

  • Ja minähän EN kuvaajaa palkkaa…

    Ja minähän EN kuvaajaa palkkaa…

    Jos vielä mietittäisiin hetki.  Ainakin tämän artikkelin verran. Kuvaaja on aina paikallaan. Uskokaa kokenutta. Kyseessä on kuitenkin aina ainutlaatuinen päivä, j...

  • Kun miehestä ja naisesta tulee yhtä

    Kun miehestä ja naisesta tulee yhtä

    Useimmat ovat varmasti kuulleet kirjasta ja sanonnasta ”Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta”.  Mutta olemmeko todella niin erilaisia, ja miten sitten pystymme ra...
  • Hyvin suunnittelu on puoliksi tehty

    Hyvin suunnittelu on puoliksi tehty

    Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...

  • Miten hyvin tunnette toisenne?

    Miten hyvin tunnette toisenne?

    Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...