Saatte häistänne persoonalliset valitsemalla juuri teille sopivan teeman. Noudattakaa sitä kaikissa tai vain joissakin yksityiskohdissa. Mihin ikinä päädyttekin, häistänne tulee ainutlaatuiset.
Teksti: Jeanette Henriksson | Kuvat: Atelje Carlsbecker
Teemahäät ovat juuri nyt suosionsa huipulla. Teema voi toimia koko häiden punaisena lankana tai toteuttaa vain osittain. Tavallisinta on valita väriteema. Kaikki värit ovat sallittuja, ja vain mielikuvitus on rajana. Väriteema voi näkyä vaikkapa vain kattauksessa, mutta useimmiten sitä noudatetaan myös morsiusparin vaatteissa. Väriteema valitaan usein sen tarkemmin ajattelematta, kun halutaan luoda harmoniaa häihin. Kun valitset vaatteita, verhoja ja muita arkisia asioita, valitset ne oman mieltymyksesi mukaan. Tämän vaikeampaa ei häiden väriteeman valitseminen ole, vaikka ”teema”-sanan käyttö kuulostaakin mutkikkaalta. On vain valittava värejä, joista pitää ja jotka sopivat yhteen, ja pitäydyttävä niissä kattauksessa, koristeissa ja kukissa. Väriteemaa voi käyttää kaikkialla aina hääkakusta sulhasen alusvaatteisiin asti, mutta se ei tietenkään ole pakollista.
KutsukortitVieraat saavat aavistuksen häiden tyylistä kutsukortit nähtyään. Useimmat parit antavat teeman näkyä myös kutsukorttien värimaailmassa ja ulkoasussa. Myös samanväristen kukkien käyttäminen kaikkialla voi olla hyvä ajatus. Perinteiden mukaan sulhasen vieheen tulee olla morsiuskimpusta. Myös kaasojen ja bestmanin vaatteet voivat noudattaa teemaa, jotta häistä saadaan kokonaisuutena harmoniset. Helpoin tapa teemavärin valintaan on valita ensin kukat ja mukauttaa teema niiden mukaan. Monet morsiusparit valitsevat värit vuodenajan mukaan. Ihanat vaaleat pastellit sopivat hyvin keväthäihin, kun taas kesällä voi käyttää voimakkaampia värejä. Syyshäihin voi ajatella syksynvärisiä lehtiä, punaista, oranssia, keltaista ja vaikkapa kultaa. Talvihäistä saa upeat käyttämällä hopeaa, sinistä tai valkoista. Jos on joulun ystävä, voi valita vaikkapa kultaa, vihreää ja punaista.
Monet morsiusparit vievät teeman värejä pidemmälle ja haluavat häihinsä kokonaisvaltaisen teeman. Häät ja Juhlat kysyi muutamilta teemahäät järjestäneiltä pareilta, miksi he päätyivät juuri kyseiseen teemaan.- Koska rakastan elokuvaa Mamma Mia, valitsimme sen teemaksi ja päädyimme väreihin kulta, valkoinen ja tumma roosa. Kirkossa esitettävä laulu oli meille molemmille itsestään selvä valinta, Abban I have a dream, 36-vuotias Eveliina kertoo. Hän avioitui 41-vuotiaan Antin kanssa viime kesänä. Pariskunta teki häämatkan tietenkin Skopeloksen saarelle, jossa osa elokuvasta kuvattiin.
Julia, 27, ja hänen miehensä Oskari, 26, päätyivät toisenlaiseen teemaan syyskuussa 2009 järjestetyissä häissään.- Halusimme mennä syksyllä naimisiin, koska luonto on meille molemmille tärkeä ja silloin se on kauneimmillaan. Päätimme järjestää hääjuhlat ladossa, joten häiden teemaksi tuli maalaisromantiikka. Maalla on usein tapana käyttää sitä mitä saatavilla on, joten astiastot olivat tietysti eriparisia ja vanhanaikaisia, mikä teki ilmapiiristä iloisen ja rennon. Myös pöydät ja tuolit olivat eriparia, ja kattauksessa oli paljon pitsiä, kuten morsiuspuvussanikin. Päivällisen päätimme tarjota buffetin muodossa, ja tarjolla oli erilaisia piiraita ja muita niin isoille kuin pienillekin maistuvia herkkuja. Ripustimme kattoon erimuotoisia ja -värisiä kynttilälyhtyjä ja koristelimme pöydät värikkäillä syksyn lehdillä. Koska ladossa oli hieman koleaa, vieraat saivat käyttöönsä filttejä – tietysti syksyn sävyissä. Musiikkipuolesta vastasivat pelimannit, joten saimme aikaan oikeat latotanssit ihanan viulumusiikin säestämänä. Olimme todella tyytyväisiä häihimme, ne olivat ainutlaatuiset ja omannäköiset.
Pistooleja ja sikareitaKesäkuussa 2008 avioituneet Johanna, 31, ja Petri, 27, valitsivat teeman, jota vieraat eivät hevillä unohda. He päätyivät rockabillyllä maustettuun gangsteriteemaan. ”Kummisetäteema” näkyi kaikessa urkumusiikin ja 50-luvun meikkien siivittämänä.- Olemme molemmat omaksuneet ihanan rockabillytyylin, joten teema oli meille päivänselvä. Pidämme molemmat myös paljon gangsterielokuvista ja erityisesti kulttielokuva Kummisedästä, Petri kertoo.- Johanna oli todella upea kävellessään kirkkokäytävää pitkin minua kohti punaisessa morsiuspuvussaan, Petri muistelee hymyillen.
Morsiamen meikki noudatti tietysti ajanmukaista tyyliä ja 50-luvun tyyli näkyi myös hiuksissa. Kampaukseen saatiin volyymia, kun hiuksiin kiedottiin vanua. Sulhanen oli pukeutunut gangsterityyliseen liituraitaiseen mafiapukuun ja upeisiin mustavalkoisiin lakeerikenkiin. Kaasoilla oli herkulliset kokomustat kotelomekot ja musta kasvojen puoliväliin ulottuva harso. Myös bestmanien rajut kampaukset noudattivat rockabillytyyliä.- Se näytti aika kreisiltä ja piristi tunnelmaa huomattavasti, Johanna lisää.Päivälliseksi tarjottiin ihana thaibuffet ja herkullisia hyytelöshotteja.
Anna, 32, ja Olli, 37, päättivät avioitua villin lännen tyyliin hevosten, bootsien ja kynttilöiden kera. - Minulla oli kaunis pitsinen morsiuspuku, ja Ollilla oli yllään puku, liivi, bootsit ja tietenkin cowboyhattu. Myös lapsemme olivat pukeutuneet lännen tyyliin. Tyttärellämme Liisillä oli kaunis vaaleanpunainen mekko ja poikamme Valtteri oli pukeutunut kuten isänsä, bootseihin ja hattuun. Se oli hänen mielestään todella mahtavaa. Herroilla, sekä Valtterilla että Ollilla, oli tietysti pistoolit ja meillä naisilla pitsiset aurinkovarjot suojana preerian voimakkaalta auringolta, Anna kertoo.
Anna kertoo heidän kirjoittaneen kutsukortteihin pukeutumiskoodiksi ”Villin lännen tyyli tai vapaavalintainen asu”. Vieraat saivat istua porontaljojen päällä, pöytäliinat olivat lännenhenkisiä vahakangasliinoja ja lautaset ja kahvikupit olivat peltiä. Aluksi nautittiin alkupala, jonka huuhtelimme alas tequilasnapsilla. Tämän jälkeen tarjolla oli lännenbuffet: porsaan ribsejä, lohkoperunoita, papupataa ja kanankoipia. Hääkakuksi valittiin vadelmajuustokakku.- Ruoan jälkeen esitimme rivitanssia, mitä osoittautui menestykseksi. Pitkässä puvussa ei kuitenkaan ollut kovin helppo tanssia, Anna toteaa lopuksi.
MusiikkiJos omalta tuntuvan teeman keksiminen on hankalaa, voi käyttää musiikkia apunaan. Valitse jokin musiikkityyli ja käytä sitä häiden punaisena lankana niin vihkitilaisuudessa kuin hääjuhlissakin.
Toinen vaihtoehto on antaa musiikin määritellä juhlien tyyli. Jos pidätte hardrockista, voitte ottaa siitä vaikutteita häihin, niin kattaukseen kuin koristeisiin ja vaatteisiinkin. Jos sen sijaan pidätte jazzista, bändi voi soittaa ”ballroomissa” koko illan. Tärkeintä on valita musiikki, josta todella pidätte. Tanssiahan voi muunkinlaisen musiikin kuin tanssimusiikin tahdissa. Jos teillä on tapana käydä lavatansseissa, valitkaa toki tämäntyyppistä musiikkia häihinne. Vieraiden mieltymykset kannattaa kuitenkin huomioida, sillä vanha mummosi ei välttämättä arvosta hardrockia. Toisaalta kyse on kuitenkin teidän häistänne ja te teette päätökset. Teemahäissä vain mielikuvitus ja te itse asetatte rajat.
Teemavinkkejä KeskiaikateemaSuklaateemaTalviteemaVälimeriteemaPerhosteemaVäriteemaVillinlännen teemaSatuteema
Julkaistu 1.7.2010
Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...
Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...
On helppoa kuvitella, että hääpäivän kaltainen suuri päivä säilyy tarkasti muistissamme aamusta iltaan. Se ei välttämättä kuitenkaan ole aivan niin automaattista. Siks...
Häätavat ja trendit elävät ajassa, siinä missä muutkin. Paljon on kuitenkin edelleen vanhaa, lainattua, jotain sinistä – mutta mukaan mahtuu myös jotain uutta.
Vietättekö te unettomia öitä miettien istumajärjestystä? Ei hätää, näillä ohjeilla onnistutte varmasti.
Onko hääyö viiden romanttisimman hetkenne joukossa? Vai saammeko me vain sen kuulostamaan upeammalta kuin se todellisuudessa on? Ovatko meidän odotuksemme yksinkertais...
Mikaela Löfrothin hääkuva on sijoittunut International Loupe Awards 2011 kilpailussa hääkuvien viidenneksi.
Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakkusi.
Milan Kolarovic on 31-vuotias suomalaissyntyinen valokuvaaja Oulusta. Hän on toiminut valokuvausalan yrittäjänä yli kuuden vuoden ajan. Hääkuvauksen lisäksi hän tekee ...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli kaksoissisarten Hannan ja Jennyn mielessä viime kesänä, kun he suunnittelivat tuplahäitä yhdessä tulevien m...
Kun mieheni otti naimisiin menon puheeksi, ei varsinaisesti kovin romanttisesta kosinnasta voinut puhua. – Kai sitä voisi sitten ensi kesänä mennä ...
Usein kuulee häiden suunnittelun olevan morsianten käsialaa. Ja vaikka moni sulhanen mieluusti jättääkin valtikan mielitetylleen, voi suunnittelu p...
Häät ja naimisiinmeno tekevät virallisestikin kahdesta ihmisestä yhden yksikön. Usein häissä tätä halutaan korostaa yhdenmukaisella pukeutumisella....
Valokuvaaja Janne Miettinen sijoittui 1. ja 5. sijoille WPJA:n järjestämässä hääkuvauskilpailussa.
Suomen neljä vuodenaikaa tarjoavat kukin mahtavia elementtejä onnistuneelle hääjuhlalle. Eri vuodenaikojen kirkkaimpia helmiä kannattaakin hyödyntä...
Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakk...
Kukapa ei haaveilisi täydellisistä kesähäistä ulkona, luonnon helmassa. Myös kylmässä Pohjolassa sää on parhaimmillaan lähes yhtä kaunis kuin morsi...
Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen en...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi