Hääteemana samppanja

samppanjapullo, samppanjaa, kuplia, samppanjapullon korkki räjähtää, samppanjapullon aukaisu
Mikä sopisikaan häiden teemaksi paremmin kuin juhlajuomista juhlavin, samppanja? Tämän ihanasti kuplivan herkun ympärille voi vaivattomasti luoda ylellisen ja unohtumattoman hääjuhlan. Niin itselle kuin vieraille.

Teksti: Marimiina Pykälistö | Kuvat: ©iStockphoto.com/kone

Samppanja kuuluu suureen juhlaan kuin nenä päähän. Miksei siitä siis tekisi hääjuhlan kantavaa teemaa? Se on helppoa, hauskaa, yksilöllistä ja ennen kaikkea näyttävän ylellistä.

Samppanjateeman luonnin voi aloittaa vaikka väristä: hillitty, ylellinen samppanja on värinä kuin luotu häihin. Miten olisi esimerkiksi kimaltelevin kristallijäljitelmin tai kuplivin pinnoin viimeistellyt, samppanjanväriset kutsukortit? Samppanjanväri näyttäytyy eleganttina myös hääpuvussa, johon ylellisen loppuvaikutelman tuo välkehtivät kristalliapplikoinnit. Juhlapaikassa samppanjanväriä voi sitä vastoin hyödyntää niin kukissa, kynttilöissä kuin servieteissäkin ilman päälleliimauksen tuntua.

Sitten itse juomaan. Sanomattakin lienee selvää, että samppanjahäissä onnittelumaljana on samppanja, mutta juomaa voi myös hyödyntää myös menyyssä. Esimerkiksi rasvaiselle lohelle on raikas, kevyt samppanjakastike täydellinen pari, ja siinä voi myös marinoida mitä erilaisimpia vihanneksia ja jälkiruokapöydän hedelmiä. Sanomattakin lienee selvää, että myös hääkakussa maistuu samppanja.

Samppanjalla voi myös hiukan leikitellä, vaikka pääosin teema sopinee parhaiten glamourintäyteiseen häävastaanottoon. Lempisamppanjapulloilla voi koristella esimerkiksi juhlapaikan sisääntulon, ja vieraiden pöydät voi nimetä tunnettujen samppanjatalojen mukaan. Ja jotta vieraille jäisi juhlasta herkullinen, samppanjanmakuinen muisto, voi heille juhlan päätteeksi ojentaa tyylikkään rasian samppanjatäytteisiä, suussasulavia tryffeleitä.

Julkaistu 29.5.2010


  • Kun miehestä ja naisesta tulee yhtä

    Kun miehestä ja naisesta tulee yhtä

    Useimmat ovat varmasti kuulleet kirjasta ja sanonnasta ”Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta”.  Mutta olemmeko todella niin erilaisia, ja miten sitten pystymme ra...
  • Hyvin suunnittelu on puoliksi tehty

    Hyvin suunnittelu on puoliksi tehty

    Nykyään televisiokanavat pursuvat yksi toistaan – öö – hilpeämpiä hääohjelmia, joita seuratessa herkempi saa hyperventilaatiokohtauksen jo ennen ensimmäistä mainoskatk...

  • Miten hyvin tunnette toisenne?

    Miten hyvin tunnette toisenne?

    Kuinka paljon tiedät tulevasta miehestäsi / vaimostasi? Oletteko valmiita avioliittoon, tiedättekö toisistanne kaiken – vai pitäisikö teidän tuntea toisenne hieman par...

  • Muistot talteen

    Muistot talteen

    On helppoa kuvitella, että hääpäivän kaltainen suuri päivä säilyy tarkasti muistissamme aamusta iltaan. Se ei välttämättä kuitenkaan ole aivan niin automaattista. Siks...

  • O tempora o mores!

    O tempora o mores!

    Häätavat ja trendit elävät ajassa, siinä missä muutkin. Paljon on kuitenkin edelleen vanhaa, lainattua, jotain sinistä – mutta mukaan mahtuu myös jotain uutta.

  • Plaseeraus

    Plaseeraus

    Vietättekö te unettomia öitä miettien istumajärjestystä? Ei hätää, näillä ohjeilla onnistutte varmasti.

  • Hääyö

    Hääyö

    Onko hääyö viiden romanttisimman hetkenne joukossa? Vai saammeko me vain sen kuulostamaan upeammalta kuin se todellisuudessa on? Ovatko meidän odotuksemme yksinkertais...

  • Mikael Löfroth Loupe Awarseissa viidennes

    Mikael Löfroth Loupe Awarseissa viidennes

    Mikaela Löfrothin hääkuva on sijoittunut International Loupe Awards 2011 kilpailussa hääkuvien viidenneksi.

  • Yhdistä tyylit

    Yhdistä tyylit

    Millainen sinun hääpukusi on? Etsi ideoita vuoden 2012 hääpukumuodista ja tee kokonaisuudesta täydellinen yhdistämällä tyyliisi hääkimppusi ja kakkusi.

  • Asiantuntija vastaa

    Asiantuntija vastaa

    Milan Kolarovic on 31-vuotias suomalaissyntyinen valokuvaaja Oulusta. Hän on toiminut valokuvausalan yrittäjänä yli kuuden vuoden ajan. Hääkuvauksen lisäksi hän tekee ...