Ohi ovat ajat, jolloin polttareiden tarkoitus oli häväistä tulevaa morsianta mahdollisimman paljon.
Teksti: Sofia Boij | Kuvat: Fotografiqa
1. BurleskishowOnko morsian jo kotibudoaarinsa supertähti, vai pohdiskeleeko hän, mitä burleski oikein on? Menkää burleskitunnille tai klassiselle stripteasetunnille ja saatte mahdollisuuden oppia kaiken ”tasseltwirlingistä”. Jos burleski tuntuu liian haastavalta, voitte valita jonkun muun tanssikurssin, esimerkiksi salsan tai rivitanssin.2. Ruoka ja juomaKursseilla oppii paljon uutta ja niillä voi vahvistaa vanhoja ystävyyssiteitä. Opetelkaa laittamaan ruokaa kokin opastuksella tai sekoittamaan maistuvia drinkkejä. 3. MaistiaisetUnohtakaa dieettinne hetkeksi ja antakaa himoillenne valta. Osallistuminen maistelukurssille, jolla voi oppia lisää vaikkapa suklaasta, viinistä tai viskistä, on sekä hauskaa että opettavaista.4. KylpyläEi kai kukaan voi moittia stressaantunutta tulevaa morsianta siitä, että tämä toivoo hemmottelua sekä keholle että mielelle? Varatkaa koko tyttöporukalle kylpyläviikonloppu ja huolehtikaa siitä, että morsian saa ansaitusti rentoutua. Ei ehkä paras vaihtoehto menosta ja meiningistä pitäville, mutta sopii täydellisesti stressaavaa elämää viettäville.5. Pokerijuhlat á la BondHuolestuttaako hääbudjetti morsianta? Viettäkää polttarit kasinolla tai järjestäkää peli-ilta, jossa on mahdollisuus voittaa rahaa. Pukeutukaa Bond-morsiamiksi, siemailkaa samppanjaa ja asettakaa suuria panoksia.6. Pysy sävelessäNäkeekö morsian itsensä tulevana Idols-voittajana? Voitte suhteellisen pienellä summalla levyttää oman hitin studiossa ja saada CD-levyn mukaanne. Tarkistakaa, sijaitseeko jossain lähellä palvelun tarjoavaa studiota. Muistakaa kuitenkin, että levy soitetaan häissä… Toinen vaihtoehto on mennä karaokebaariin ja laulaa vanhoja klassikoita samalla, kun nautitte aasialaista ruokaa. 7. PyjamabileetHaluatteko viettää mieluummin aikaa tyttöporukassa tanssilattialla hikoilemisen sijaan? Silloin teidän kannattaa järjestää pyjamabileet, joihin kuuluu tietenkin tyynysota, entisistä poikaystävistä puhuminen, klassiset elokuvat, kuten Kuuma tanssi, ja pienimuotoinen kotikauneushoitola kasvonaamioineen ja kynsien lakkaamisineen.8. MuuntautumisleikkiYhä useammat valokuvaajat tarjoavat mahdollisuuden ottaa ammattimaisia mallikuvia sen jälkeen, kun stylisti on meikannut ja tehnyt kampauksen. Jos morsian on rohkea, voitte panostaa budoaarikuviin, joissa hänet valokuvataan alusvaatteissa tyylikkäästi ja aistikkaasti.
9. Korun valmistaminenKorujen valmistaminen yhdessä on todella kiva aktiviteetti polttareihin. Teillä on takuuvarmasti hauskaa, saatte olla luovia ja saatte kaikki muiston polttareista korun muodossa. Morsian voi vaikkapa tehdä tiaran tai korvakorut, jotka sopivat pukuun. Jotkut yritykset tarjoavat tällaista palvelua, mutta voit kysyä myös helmi- tai askarteluliikkeestä, järjestävätkö ne tällaisia tapahtumia.10. Viikonloppu molemmilleJärjestäkää moderni versio polttareista! Kutsukaa morsiamen ja sulhasen kaksikymmentä parasta ystävää viikonlopuksi mökille vaikkapa tuntureille tai rannikolle. Valmistakaa vuorotellen ruokaa ja syökää hyvin yhdessä. Viettäkää päivät ulkoillen ja illat seurustellen ja pelaillen takkatulen ääressä.11. KummitusjahtiOn entistä tavallisempaa ottaa yhteyttä meedioon ja kysyä neuvoa elämästä tai ottaa yhteyttä edesmenneeseen perheenjäseneen. Miksette antaisi morsiamen nähdä välähdystä tulevasta avioliitosta antamalla jonkun ennustaa tarotkorteista? Jos morsian ei pienistä hätkähdä, yöpyminen tunnetussa kummituslinnassa tai -kartanossa on toinen tapa päästä kosketuksiin henkimaailman kanssa.12. KuumailmapallolentoAloittakaa polttarit kuumailmapallolennolla auringon laskeutuessa ja päättäkää kokemus lasilliseen samppanjaa laskeutumisen jälkeen. Takuulla unohtumaton elämys!
13. Bensaa suonissaKaipaatteko vauhdikkaampaa toimintaa? Kaikenlaisista moottoriaktiviteeteista saa lisää adrenaliinia ja ne houkuttelevat jokaisen kilpailuvietin esiin. Kokeilkaa esimerkiksi jokamiehenluokan ajoa tai rallia päiväkurssilla. Voitte myös ajaa klassista kartingia ja antaa pokaalin ja voitonseppeleen onnelliselle voittajalle. 14. Viikonloppu suurkaupungissaHalpalentoyhtiöiden ansiosta matkustaminen Pariisiin, Lontooseen tai Amsterdamiin on edullista. Käyttäkää päivät shoppailuun, ihailkaa auringonlaskua Seinen rannalla ja viettäkää illat drinkkejä siemaillen trendikkäissä baareissa.15. Melkein alasti?Pitääkö morsian itseään liian hienostuneena katsellakseen miesstrippareita? Vaikka strippausnäytös saattaa tuntua kiusalliselta, tosiasia on, että seksikkäät sikspäkit saavat naisten juhlien tunnelman nousemaan kattoon. Toinen aktiviteetti, johon kuuluu paljasta ihoa, on krokiipiirustus. Tässä koko porukka saa mahdollisuuden houkutella sisimmän taitelijansa esiin ja maalata muotokuvaa alastonmallista. Tästä seuraa takuulla tirskahduksia ja punastumista…16. Luksusta limusiinissaMatkustakaa tyylikkäästi limusiinissa. Suuren seurueen saattaa jopa olla edullisempaa vuokrata limusiini kuin tilata useita takseja. Monet vuokrafirmat tarjoavat myös mahdollisuuden karaoken laulamiseen autossa juhlatunnelman nostattamiseksi. Älkää kuitenkaan istuko autossa koko iltaa…17. Merkitkää itsenneOsoittakaa kaikille, että kuulutte yhteen tekemällä koko polttariporukalle suuret merkit, joissa on kuva morsiamesta. Askarteluliikkeessä on tarvikkeita merkkeihin, joissa on neula takapuolella.18. SatulassaToteuttakaa morsiamen unelma romanttisesta sankarittaresta ja opetelkaa ratsastamaan. Kysykää mahdollisuutta lähimmästä ratsastuskoulusta tai ottakaa yhteyttä talliin, jossa on islanninhevosia. Ratsastuksesta tulee entistä hauskempaa, kun pukeudutte cowboyvaatteisiin. Takamuksenne ovat takuulla hellänä seuraavana päivänä...19. Muisto päivästäTehkää polttareista muistokirja. Pankaa sinne pääsyliput, henkilökohtaisia viestejä ja valokuvia. Pitäkää kirjaa mukananne koko polttari-illan ajan ja antakaa tyylikkäiden sinkkumiesten kirjoittaa kohteliaisuuksia morsiamelle. Voitte tehdä polttareihin myös soundtrackin, jossa on tyttöporukanne kaikki tärkeät biisit. Aina kun morsian soittaa levyä, hän muistaa yhteisen päivänne.20. KyselytuntiTämä on polttareiden klassikko. Joku porukan tytöistä ottaa yhteyttä sulhaseen ennen polttareita ja pyytää häntä vastaamaan moniin intiimeihin ja paljastaviin kysymyksiin. Morsiamelta kysytään polttareissa samat kysymykset. Jos hänen vastauksensa eivät täsmää sulhasen vastausten kanssa, hän saa sakkoja tai rangaistuksen.
Julkaistu 13.5.2010
Pääosaa näyttelevät tietenkin morsian ja hänen sulhonsa. Välillä saattaa tuntua varsinkin häitä järjestettäessä, että sulhaselle on varattu ainoastaan sivuosa, kun mor...
Häissä sattuu ja tapahtuu. Yleensä bestmanit ovat avainasemassa vauhdikkaissa ja vaarallisissa tilanteissa. Tai sitten he ovat niitä, jotka kykenevät naureskelemaan as...
Nöyryyttämisen aika on ohi, nyt on aika pitää hauskaa sekä morsiamen että sulhasen kanssa. Mutta kidnappaus on säilynyt mukana kuvioissa hauskana ja yllättävänä juttun...
Perinteen mukaan morsiusneitojen tyyli on ollut yhdenmukainen morsiamen ja häiden teeman kanssa. Vaikka kyseessä ei ole mikään pakottava sääntö, on yhäkin tavanomaista...
Ei ole häpeä pyytää ystäviä ja läheisiä apuun häiden valmisteluissa. Päinvastoin. Useimmiten lähipiiri janoaa päästä mukaan suuren juhlan suunnitteluun.
Vuosien varrella morsianten avustajien ja juhlaa sulostuttavien neitojen tehtävänkuva on moninaistunut. Niin läheltä kuin kaukaa tulevat trendit yhdessä hääparin toive...
Kukapa olisikaan parempi antamaan neuvoja hääjuhlan suunnitteluun kuin useita häitä juhlinut vieras? Ulkopuolisena hänen on ehkä hivenen helpompi erottaa jyvät akanois...
Hääpuhe on henkilökohtainen ja kaunis lahja puheen pitäjältä tuoreelle avioparille. Vaikka yhtä reseptiä onnistuneeseen puheeseen ei ole, on silti olemassa joukko kirj...
...
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 95 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 172 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 144 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 165 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Nöyryytyksen aika on ohi. Polttareiden ei enää tarvitse olla juhlakalun kiusaamista eri tavoin. Päinvastoin. Nykyään yhä useammin tuleva morsian ta...
Nöyryyttämisen aika on ohi, nyt on aika pitää hauskaa sekä morsiamen että sulhasen kanssa. Mutta kidnappaus on säilynyt mukana kuvioissa hauskana j...
Kaikki miehet ovat erilaisia. Jotkut pitävät seikkailusta, toiset ovat enemmänkin mukavuudenhaluisia. Polttareissa on tärkeää valita sulhaselle sop...
Nyt on polttareiden aika. Ystävät ovat yhdessä suunnitelleet polttareiden ohjelman ja tuloksena on unohtumaton päivä morsiamelle.
Suklaa yhdistetään usein rakkauteen ja iloon. Suuri rakastaja Casanova joi ciccolatansa kahvila Florianissa Venetsiassa ja on sanonut, että suklaa ...
Häät ovat suuri juhla ja vieraiden pukeutumisen tulee olla sen mukaista. Häitä on kuitenkin monenlaisia ja samoin vaihtoehtoja pukeutumiseen. Joita...
On kunnia saada kutsu häihin, ja jokainen haluaa tietysti olla paras mahdollinen vieras. Mutta mikä on häiden etiketti?
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi