On kunnia saada kutsu häihin, ja jokainen haluaa tietysti olla paras mahdollinen vieras. Mutta mikä on häiden etiketti?
Teksti: Jessica de Beer | Kuvat: Oka Morikawa
Häävieraalla on monta asiaa mietittävänään, sillä häiden tavat ja perinteet vaihtelevat vihkipaikasta ja morsiamen ja sulhasen luonteista riippuen. Monet vieraat murehtivat pukeutumista, lahjaa, päivällistä ja sitä, odotetaanko heidän pitävän puhetta. Pohdittavaa on paljon.
Vastaa kutsuunHääkutsuun tulee vastata ilmoitettuun ajankohtaan mennessä tai viikon sisällä, jos päivämäärä puuttuu. Mikäli kutsussa ei ole puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta, vastaa kirjallisesti. Lapset ovat tervetulleita häihin ainoastaan, jos heidän nimensä on kutsussa mainittu.Jos on saanut kaason, bestmanin tai seremoniamestarin kunniatehtävän, tulee pitää yhteyttä isäntäpariin, eli tavallisesti itse hääpariin, ja puhua heidän kanssaan häistä ja heidän odotuksistaan. Kaason ja bestmanin tehtävänä on tukea hääparia ennen häitä ja häiden aikana, järjestää polttarit ja pitää puhe hääjuhlissa. Seremoniamestari organisoi puheet ja muut ohjelmat, nostaa maljan hääparille ja vastaa mahdollisista yhteislauluista.Jos häävieras haluaa pitää puheen, hänen olisi hyvä ottaa yhteyttä seremoniamestariin jo ennen häitä, jolloin tämä tietää valmistautua asiaan. Muutoin seremoniamestarin puheille on päästävä häiden alkaessa.
Pukeudu oikeinHääparilla on tapana tehdä asia vieraille helpoksi ja kirjoittaa kutsuun, miten he haluavat vieraiden pukeutuvan. Näin häistä tulee myös oikean tyyliset, ja siksi pukeutumiskoodia onkin kunnioitettava.Kutsussa mainitaan tavallisesti miehen asu, kuten frakki, smokki tai tumma puku, ja naisen odotetaan pukeutuvan leninkiin, jakkupukuun tai tyylikkääseen housuasuun – ei kuitenkaan koskaan mustaan tai valkoiseen asuun.Jos kutsussa lukee frakki tai juhlapuku, miehen tulee pukeutua frakkiin, valkoiseen liivin ja solmukkeeseen, tai vaihtoehtoisesti univormuun tai tyylikkääseen kansallispukuun. Naisen tulee pukeutua pitkään iltapukuun, johon kuuluu esimerkiksi yhteensopivat käsineet. Hän voi myös halutessaan pukeutua tyylikkääseen kansallispukuun.
Kun kutsussa mainitaan smokki tai iltapuku, nainen voi pukeutua pitkään tai lyhyeen, hihattomaan tai pitkähihaiseen iltapukuun. Miehen puolestaan tulee pukeutua smokkitakkiin ja -housuihin, valkoiseen paitaan ja mustaan tai värilliseen solmukkeeseen. Smokki käy kuitenkin asuksi häissä vain silloin, kun se on kutsussa mainittu.
Tavallisin asu on tumma puku, eli miehellä tulee olla yllään tumma puku. Myös vaalea puku käy, mikäli on kyse kesähäistä. Naisella voi olla pitkä leninki, jos on kyse iltapäivähäistä, jakkupuku tai housuasu.Saketti ei ole kovin tavallinen valinta ja sitä käytetään etupäässä päivällä järjestettävissä häissä. Tällöin miehen tulee pukeutua frakkia muistuttavaan takkiin, harmaisiin housuihin, joissa on mustia raitoja, ja liiviin sekä kravattiin. Myös korkeaa hattua ja käsineitä voi käyttää.Hääpari voi kirjoittaa kutsuun myös asu vapaa tai he eivät määrittele asuvalintaa lainkaan. Tällöin mies pukeutuu tavanmukaisesti tummaan pukuun ja nainen jakkupukuun tai leninkiin, jos kyseessä on päivällä järjestettävät häät. Iltapäivähäihin miehen tulee sen sijaan pukeutua frakkiin ja naisen iltapukuun tai vaihtoehtoisesti kansallispukuun.Kun asu on vapaa, vieraiden tulee kuitenkin pukeutua tyylikkäästi, miehen pukuun ja naisen hienostuneeseen, vaikkapa silkkiseen leninkiin.
Miten kirkossa käyttäydytään?Saavu kirkkoon hyvissä ajoin, mieluiten 10 minuuttia ennen vihkimistä ja ennen kuin kirkonkellot soivat. Sulhasen ystävät ja sukulaiset istuvat kirkossa oikealla puolella ja morsiamen vasemmalla. Vanhemmat ja sisarukset istuvat etuosassa. Jos naisen puku on hihaton tai avokaulainen, hänen tulee panna huivi tai ohut jakku harteilleen. Kun morsiuspari tai morsian isänsä kanssa saapuu kirkkoon, vieraat nousevat seisomaan. Mikäli valokuvausta ei ole kielletty, vihkimisen voi hyvin ikuistaa. Osa hääpareista kirjoittaa toiveensa kirkko-ohjelmaan. Taputtaminen ei ole tapana Suomessa vihkimisen jälkeen. Muistathan sulkea matkapuhelimesi.
PäivällisetikettiNainen istuu aina miehen oikealla puolella ja miehen tulee saattaa pöytäseuralaisensa pöytään oikeassa käsipuolessaan. Morsiusparin istuuduttua hän tarjoaa seuralaiselleen tuolin ja kaataa hänelle vettä tai mahdollisesti viiniä.Naisen tulee ripustaa laukkunsa tuolin selkänojaan tai asettaa polvelleen. Servietti pannaan polvelle ruokaillessa ja lautasen oikealle puolelle, kun ruoka on syöty. Käytä ensin uloimpia ruokailuvälineitä ja oikeanpuoleista lasia, mutta juo vasta tervetuliaispuheen jälkeen. Kun nostat maljan, ota katsekontakti ennen ja jälkeen maljan noston. Pidä lasin jalasta kiinni, ettei lasiin ei tule sormenjälkiä.
Puheiden aikana on epäkohteliasta syödä, eikä pöydästä pidä poistua päivällisen aikana, ellei ohjelmassa ole taukoa. Mikäli pidät itse puheen, muista valmistautua hyvin etukäteen, pidä puheesi lyhyenä ja nosta puheesi lopuksi malja hääparille.Tanssi ensiksi pöytäseuralaisesi kanssa ja pyri viemään morsian tai sulhanen tanssilattialle illan aikana.
Mitä lahjaksi?Mikäli hääpari jo asuu yhdessä, heillä saattaa olla kodissaan kaikki tarpeellinen, kuten ruokailuvälineet, kattilat ja lasit. Ota yhteyttä hääparin vanhempiin, perinteisesti morsiamen äitiin, ja pyydä ideoita. Voit myös tiedustella, onko morsiusparilla lahjalistaa jossain liikkeessä.Hääpari saattaa toivoa jo olemassa olevien käyttöesineiden tilalle jotain ylellistä, kuten paremman padan, hienommat ruokailuvälineet tai designlaseja. Kodin koristeiden ostaminen voi kuitenkin olla vaikeaa, sillä kaikilla on omat mieltymyksensä, ja koristeet voivat tuntua liian persoonallisilta.Vieraat voivat puolestaan pitää persoonattomana hääparin rahatoivetta. Jos hääparille ei halua antaa rahaa sisältävää kirjekuorta, heille voi antaa matkalahjakortin, mikäli he ovat toivoneet rahaa häämatkaa varten. Myös osakkeita voi antaa lahjaksi. Toinen vaihtoehto on tarjota morsiusparille jokin elämys, kuten yöpyminen kylpylässä, ylellinen päivällinen tai romanttinen venematka.Lahjan voi hankkia yhdessä ystävien kanssa, jolloin lahja voi olla arvokkaampi. Muista kuitenkin, että pariskuntien tulee maksaa lahjasta kaksi kertaa enemmän kuin yksinäisten vieraiden. Pane lahjasi lahjapöydälle ja teippaa siihen kortti kiinni, jottei se katoa.
Häiden jälkeenHääparille on kohteliasta lähettää kiitoskortti, jossa kiitetään juhlista. Hääpäivän aikana otetuista valokuvista on ystävällistä lähettää parille kopiot.Muista, että kyseessä on rakkauden päivä, jolloin juhlitaan hääparia. Jos jokin etikettisääntö sattuu unohtumaan, muista kuitenkin hyvä ja kohtelias käytös ja iloinen mieli. Sosiaalisuutta ja avuliaisuutta arvostetaan aina, joten pöytäseuralaisen kanssa kannattaa keskustella.
Julkaistu 7.11.2008
Pääosaa näyttelevät tietenkin morsian ja hänen sulhonsa. Välillä saattaa tuntua varsinkin häitä järjestettäessä, että sulhaselle on varattu ainoastaan sivuosa, kun mor...
Häissä sattuu ja tapahtuu. Yleensä bestmanit ovat avainasemassa vauhdikkaissa ja vaarallisissa tilanteissa. Tai sitten he ovat niitä, jotka kykenevät naureskelemaan as...
Nöyryyttämisen aika on ohi, nyt on aika pitää hauskaa sekä morsiamen että sulhasen kanssa. Mutta kidnappaus on säilynyt mukana kuvioissa hauskana ja yllättävänä juttun...
Perinteen mukaan morsiusneitojen tyyli on ollut yhdenmukainen morsiamen ja häiden teeman kanssa. Vaikka kyseessä ei ole mikään pakottava sääntö, on yhäkin tavanomaista...
Ei ole häpeä pyytää ystäviä ja läheisiä apuun häiden valmisteluissa. Päinvastoin. Useimmiten lähipiiri janoaa päästä mukaan suuren juhlan suunnitteluun.
Vuosien varrella morsianten avustajien ja juhlaa sulostuttavien neitojen tehtävänkuva on moninaistunut. Niin läheltä kuin kaukaa tulevat trendit yhdessä hääparin toive...
Kukapa olisikaan parempi antamaan neuvoja hääjuhlan suunnitteluun kuin useita häitä juhlinut vieras? Ulkopuolisena hänen on ehkä hivenen helpompi erottaa jyvät akanois...
Hääpuhe on henkilökohtainen ja kaunis lahja puheen pitäjältä tuoreelle avioparille. Vaikka yhtä reseptiä onnistuneeseen puheeseen ei ole, on silti olemassa joukko kirj...
...
Ohi ovat ajat, jolloin polttareiden tarkoitus oli häväistä tulevaa morsianta mahdollisimman paljon.
Etsitkö sopivaa morsiuspukua, vaatteita sulhaselle vai haluatko inspiraatioita unelmiesi häämatkaan? Kuvagalleriasta löydät runsaasti inspiraatioita!
Viimeksi lisätyt kuvat:
Meidän juhlapäiväLauantai 12 toukokuu 2012 - 98 päivää jäljellä
Sinikkan ja Henrin HäätLauantai 28 heinäkuu 2012 - 175 päivää jäljellä
Päivin ja Pekan häätLauantai 30 kesäkuu 2012 - 147 päivää jäljellä
Suvin & Henrin häät 20122012Hääpäivää ei merkitty.
Rebecan ja Okon HäätLauantai 21 heinäkuu 2012 - 168 päivää jäljellä
Uusimmasta numerosta löytyy paljon upeita hääpukuja, ihania koruja ja sormuksia, herkullisia häämenuita, vinkkejä juhlaan ja romanttisia häämatkakohteita – Teille, joilla on häät mielessä! Lue lehteä>>
Hääjuhlissa käyttäytyminen aiheuttaa usein epävarmuutta. Mitä tulisi antaa lahjaksi? Saavatko vieraat valokuvata? Voiko kännykkään vastata kesken j...
Häät ovat suuri juhla ja vieraiden pukeutumisen tulee olla sen mukaista. Häitä on kuitenkin monenlaisia ja samoin vaihtoehtoja pukeutumiseen. Joita...
Joidenkin mielestä lapset häissä ovat mahdoton ajatus, toisille se on itsestäänselvyys. Mitä perheelliset vieraat voivat ottaa huomioon, jotta häis...
Suklaa yhdistetään usein rakkauteen ja iloon. Suuri rakastaja Casanova joi ciccolatansa kahvila Florianissa Venetsiassa ja on sanonut, että suklaa ...
Nyt on polttareiden aika. Ystävät ovat yhdessä suunnitelleet polttareiden ohjelman ja tuloksena on unohtumaton päivä morsiamelle.
Nöyryytyksen aika on ohi. Polttareiden ei enää tarvitse olla juhlakalun kiusaamista eri tavoin. Päinvastoin. Nykyään yhä useammin tuleva morsian ta...
Kukapa olisikaan parempi antamaan neuvoja hääjuhlan suunnitteluun kuin useita häitä juhlinut vieras? Ulkopuolisena hänen on ehkä hivenen helpompi e...
Häissä on monta roolia ja monta asiaa hoidettavana. Avustavat ihmiset mahdollistavat juhlan sujuvuuden, eikä parin itse tarvitse huolehtia enää juh...
Häät ja Juhlat, Vattuniemenranta 2, 00210 HelsinkiPuh: 09 32 95 11 00 Fax: 09 32 95 11 09 E-mail: info@haatjajuhlat.fi